Petro Pynnönen (teksti ja kuvat)
20.4. Lähtö iltakoneella Helsingistä.
21.4. Tel Avivissa ajallaan 00.40. Auto alle ja nukkumaan Armon Hayarkon-hotelliin. Se valikoitui yöpaikaksi siksi, että siellä on 24h respa ja se sijaitsee Hayarkonpuiston vieressä. Lyhyiden yöunien jälkeen teimme retken ennen aamiaista Hayarkonpuistoon. Puistoretki on mukavan pehmeä tutustuminen maan peruslinnustoon. Priinioita, haikaroita, kauluskaijoja ja munkkiaratteja, afrikanhanhia ja pihamainoja. Puiston “vaakunalinnun” naamiokottaraisen löytämiseen ei tällä kertaa kauaa mennyt. Aamiaisen jälkeen ajoimme hyvissä ajoin pohjoiseen kohti Maagan Michaelia.
Siellä oli normaalin hyvin lintuja; silkki-, yö- ja ruskohaikaroita, parisataa pronssi-iibistä, pikkumerimetsoja, pari pikkulokkia, hietatiiroja, kolme lajia kalastajia, ja helminä välimerenliitäjiä Calonectris diomedea. Välimerenliitäjä on tuore splitti Atlantilla tavallisesta keltanokkaliitäjästä C.borealiksesta. Pohdimme miten loppupäivämme vietämme ja päädyimme Kfar Ruppinin peltoaukeille, jossa vierähti helposti jokunen tovi pelikaaneja ja muita petolintuja ihastellen. Pelikaanit lensivät niin läheltä että poikia kuulemma jo vähän pelotti. Tamariskivarpunen lauloi, mehiläissyöjät rupattelivat ja mollukka paistoi lämpimästi. Ohi lentänyt sininärhi kruunasi kesäisen fiiliksen. Illaksi ajoimme pitkän ajon etelään päin Negevin autiomaan reunalle, tutulle Zeelimin kibbutzille yöksi. Matkalla näkyi mm. kaksi liitohaukkaa. Ei hullumpi alku retkelle, 101 lajia havaittiin.
22.4. Yö meni taas nopeasti. Lähdimme puoli viiden maissa ja ajoimme aamuksi Nizzanaan. Aamun aavikkostaijauksessa Nizzanan tutulla junavaunulla näimme lähes kaiken mahdollisen ja hienosti: idänkaulustrappeja, aavikkojuoksijoita, kolme hietakyyhkylajia, sarvikiurun, pikkuaavikkokiurun ja muita aavikon peruslajeja. Kävimme Ezuzissa tutustumassa paikalliseen majoituspaikkaan ja aivan kylän keskustan tuntumassa olevaan hietakyyhkyjen ja muiden aavikkolintujen juomapaikkaan. Sitä voi todellakin suositella. Istuskelimme terassilla kahvikuppi kourassa ja katselimme aitiopaikalta lintujen juomista. Juomassa kävi parikymmentä kruunuhietakyyhkyä, jouhihietakyyhkykoiras, aavikkopyitä, aavikkotulkkuja, turturikyyhkyjä, pensasvarpusia, harmaasirkku, mustapääkerttu ja peltosirkkuja. Vuoripyitä näkyi runsaasti, mutta ne arastelivat tulemista lätäkölle.
Todellinen hämmennyksen hetki oli se, kun taivaalta alkoi kuulua outoa kahlaajamaista ”kveuu” –ääntä, ja Petron ja Pentin yli lensi iso kahlaaja, joka oli habitukseltaan luokkaa meriharakka/paksujalka. Harvoin lyö päässä niin tyhjää. Kuuntelimme pois ajaessamme nauhoja, ja ääni oli ainakin oppaan mielestä identtinen sahelinpaksujalan(!) äänitteen kanssa. Harmi vain, ettei linnusta syntynyt mitään dokumenttia, näkyikin vain kiikarilla. Sinne meni, kohti Egyptiä!
Paikallinen matkailuyrittäjä tekee hyvää duunia; vesilätäkkö on juuri sopivalla etäisyydellä ja sen vieressä on piilokoju, jota voi vuokrata jos haluaa kuvata lintuja ihan vierestä. Ajelimme seuraavaksi Nizzanan jätevedenpuhdistamolle. Siellä elää sulttaanikanasta äskettäin splitattu Porphyrio madagascarensis. Näimme sen vain kerran vilaukselta lennossa. Samoin osa näki vilaukselta pikkuhaikaran ja upean sitruunavästäräkin. Siirryimme eteenpäin ja Sde Boqerissa Ben Gurionin muistopaikalla huomasimme, että puskissa sähisee melko paljon hysyjä. Pääosa oli tietysti mustapääkerttuja ja vaaleakultarintoja. Lisäksi näimme pari sepelsieppoa, sirittäjän ja balkaninuunilinnun. Hanhi- ja pikkukorppikotkia näkyi, keltapäähaukkaa ei.
Matka aavikon läpi etelään sujui muuten hyvin, mutta yli-innokas poliisi halusi keskellä ei mitään käydä passimme ja kameroiden valokuvat läpi. Neqorot-wadissa näkyi rotkopunavarpusia, hupputasku ja tyrmäävän komea kuhankeittäjä. Herra Oriolus vaikutti hieman hämmentyneeltä biotoopinvalinnastaan. Ajelimme kohti Eilatia ja pimeys ehti laskeutua jo matkalla. Päätimmekin käväistä ennen Eilatiin menoa Yotvatan pelloilla ja sehän palkittiin magealla aavikkohuuhkajalla! Mustajalkatylli tuli retkenpinnaksi hieman hämmentävällä tavalla auton valoissa. Huomenna eka Eilatpäivä ja odotukset korkealla.
23.4. Kevään lämpimin päivä toistaiseksi. Pysyimme koko päivän Eilat-Yotvata -alueella. Aamulla varhain ajoimme legendaariselle North Beachille Punaisen meren rantaan arabiantiiroja ja valkosilmälokkeja ihmettelemään. Siitä aamupalalle ja sen jälkeen K20:n altaille, jossa näimme viidensadan tavallisen flamingon seassa meitä jo yli kk päivät kiltisti odottaneen pikkuflamingon ja runsaasti erilaisia retkenpinnakahlaajia. Lajit olivat pääosin Suomessakin tavallisia; tyllejä, vikloja, sirrejä, suokukkoja. Toki kynsihyyppiä, mustajalkatyllejä ja kahlaajapääskyjä saa kotimaasta etsiä! Iloinen ylläri oli paikalla nuokkunut myöhäinen mustapäälokki. Ajattelimme ettei niitä olisi enää voinut nähdäkään. Taivaalla liikkui päivän mittaan ajankohtaan nähden vielä mukavan paljon hiirihaukkoja – toista tuhatta – ja ensimmäiset mehiläishaukat, 50 yksilöä. Sirovarpushaukkoja näimme kolme parvea, näissä yhteensä 1100 haukkaa. Hienoja parvia! Iltapäivällä käväisimme vielä Yotvatassa. Siellä peltojen keskellä oli ilo staijailla, kun haukkoja vilisi sekä taivaalla että pellon yllä. Pikkutuulihaukkoja lepatteli parikymmentä, mehiläissyöjät hyrisivät ja peltosirkkuja sekä mustapääkerttuja poukkoili siellä täällä. Ilta jälleen North Beachillä. Taivasta täplittivät sadat hiirihaukat Jordanian puolen vuoria vasten. Merilintupuolella oli vaisumpaa, vain kalatiiroilla oli pientä yritystä. Väsyneinä yöpuulle. Huomenna luvassa etelätuulta, eli North Beach on varmasti the kohde. 184 lajia tähän mennessä.
24.4. Aamulla ennen aamiaista nopea retki rengastusasemalle. Lammikon eli Anita-järven rantojen piilokojuilla on aina jännittävä käydä, kun koskaan ei tiedä mitä eteen tupsahtaa. Tällä kertaa näimme pikku- ja luhtahuitin sekä ruisrääkän. Selkiemme takaa meidät yllätti nuori keisarikotka, joka lensi läheltä ja niin matalalla Anita-järven yli, että se aiheutti aaltoja sen pintaan. Järkyttävä näky! Kukaan ei ehtinyt ottaa siitä edes kuvia kun se jo katosi puskien taakse. Pikkukotkia, hiirihaukkoja ja sirovarpushaukkoja vilahteli vierestä tuon tuosta ja kuvaajilla meinasi niskat nyrjähtää. Verkoista tuli näytille mm. kirjokerttu, ruostepääsky ja sirovarpushaukka. Päivällä koluttiin k20-allasta tarkemmalla seulalla. Kahlaajia on paljon, sekä pari valkosiipi- ja hietatiiraa, muttei mitään uutta ja ihmeellistä löytynyt. Sama pikkuflamingo edelleen. “K19,5” pelloilla näkyi muutama rusotasku ja muutama kymmenen turturikyyhkyä. Tuuli tyyntyi päivällä ja kääntyi lopulta etelään. Samalla lämpötila nousta hurahti 37:ään, mutta laski illaksi pohjoistuulen myötä takaisin normaalilukemiin. Näimme vielä myöhäisen vuorikirvisen. Retken lajimäärä nousi jo kahteensataan.
25.4. Varsin erikoinen päivä. Aamulla rengastusasemalla saimme seurata mm. valko-otsalepinkäisen rengastusta ja bongasimme sieltä samalla rantakurvin. Aamiaisen jälkeen hurautimme Yotvataan, jossa oli kivasti värikkäitä lintuja: kaksi kivikkorastasta, kolme lajia mehiläissyöjiä, 10 ruostepyrstöä, naamiokyyhkyjä ja pellolla hypellyt hupputaskukoiras. Jatkoimme Yotvatasta Neot Smadarin ja Ovdan suuntaan. Erikoisen päivästä teki todella poikkeukselliset sääolot. Aamun keli Eilatissa oli vielä normaali pohjoistuulinen, mutta iltapäivällä Neot Smadarilla iski raju sade, ukkonen ja kova tuuli. Emme ehtineet kuin hieman kibbutzin reunoja tsekkailla, kun oli jo pakko rynnätä autoon. Sadevaatteita ja kumppareita ei ollut kukaan älynnyt ottaa mukaan! Sade oli todella raju, ja aavikollahan vesi ei imeydy maahan vaan lähtee saman tien virtaamaan pois. Valuva vesi sai aavikon näyttämään aivan lappimaisemalta. Ovdan tien yli virtasi vuolas virta. Lämpötila laski kahden aikaan iltapäivällä järkyttävään lukemaan +13,5 C! Päätimme lähteä ajamaan takaisin Eilatiin hotellille, mutta saman tien keli kirkastuikin ja päätimme kuitenkin kurkata Sei’ifim Plainsille olisiko siellä näkynyt aavikkolintuja. Siellä on iltapäivisin aika kuollutta, ja se päti tähänkin kertaan. Viileää oli, +16 ja huppari oli tarpeen. Illalla jälleen North Beachille, jossa tapasimme samat brittiornit kuin viime vuonna. Ilta oli kuitenkin varsin hiljainen. Huomenna on viimeinen kokonainen päivämme Eilatissa.
26.4. Kuudes retkipäivä ja samalla viimeinen Eilatpäivä meni lähiseuturetkeillessä. Aamulla North Beachin kautta rengastusasemalle. Outo sää oli laittanut runsaasti lajistoa liikkeelle. Aseman ystävällisen väen avustuksella pääsimme tarkastelemaan lähietäisyydeltä mm. vaaleakultarintaa, mustakurkkukerttua, ruokosirkkalintua, vesipääskyä ja rastaskerttusta. Aamiaisen jälkeen sadetta uhkuvalle Eilat mountainille petostaijiin. Se olikin hyvä idea, sillä sadepilvet ja tuuli ohjasivat pedot kapealle reitille. Mehiläis- ja hiirihaukkoja valui tuhansia, edelleen enemmistönä hiirihaukat. Hektisen kolmen vartin aikana Wadi Shlomon pohjalla näimme haukkavirrassa 25 pikkukiljukotkaa, 4 pikkukorppikotkaa ja mm. arosuohaukan.
Poistuimme wadista juuri ennen kuin taivas repesi jälleen ja vettä alkoi tulla aivan kaatamalla. Yritimme päätietä etelään Coral Beachille, mutta tie oli tulvan vallassa! Valtava mutainen joki virtasi yhden ylöspäin nousevan tien päällä tuoden mukanaan kiviä, juurakoita ja heinätuppoja. Ihmeellinen näky huhtikuun lopun Eilatissa! Vettä valui mm. yhden kreikkalaisen ravintolan oviaukosta sisään, ja sitä virtasi liikenneympyrässä noin 30-40cm syvänä virtana. Jäimme hetkeksi jumiin pysäköintipaikalle kun virtaan ei uskaltanut ajaa eikä muuta reittiä ollut. Tulvan hieman hellitettyä pääsimme pois ja pujottelimme autolla lätäköitä ja kivenmurikoita aina k20:lle saakka. Siellä meininki oli aivan yhtä rauhallinen kuin muinakin päivinä. Näimme pari naamiokyyhkyä, balkaninuunilinnun ja hyvää petomuuttoa, joka jatkui iltaan asti. Altailta suoraan North Beachille. Ilta oli rauhallinen ja sen rikkoi vain nokiliitäjä, joka ymmärsi vihdoin ja viimein käydä retkiporukkamme edessä kääntymässä. Pekka opasti paikallista natiaista lintuharrastuksen saloihin. Huomenna lähdemme aamuvarhaisella kohti Kuollutta merta ja sieltä edelleen kotio. 210 retkenpinnaa.
27.4. Seitsemäs ja viimeinen retkipäivä. Lähdimme aamuviideltä pimeässä ajelemaan kohti Kuollutta merta ja sieltä kohti Tel Avivia. Ensimmäinen pysähdys vasta Hazevassa, tutulla arabiankerttupaikalla. Täälläkin aavikon paikat ovat tulvaveden pehmentämät, jalka upposi paikoin puolisääreen asti. Wadeissa oli virrannut rajuja koskia, sen näki jäljistä. Täällä on lähes raamatullinen vedenpaisumus menossa, joka päivä sataa kaatamalla vettä. Neljänä päivänä seitsemästä on satanut ja rajusti. Paikalliset kaverit kertoivat, että vuodessa sataa keskimäärin kolme kertaa. Et sikäli olimme onnekkaita! Heh-heh… Mutta wadeissa oli kyllä hieno retkeillä. Näimme peräti 5 oliivikultarintaa, pari peltotulkkua, 2 kuhankeittäjää ja legendaarisen nubiankehrääjän! Kehrääjä lähti jaloista kun kolusimme yhtä wadinpohjaa. Ilmeisesti se oli sen pesimäbiotooppia, mutta nyt pesä tai poikaset oli varmaankin huuhtoutunut tulvan mukana veks. Yhden wadinpenkan neljä metriä korkea reuna romahti kun olimme kävelleet siitä ohi. Ukkosen jyrinää muistuttava ääni ja pölypilvi säikäytti, onneksi emme olleet kohdalla. Synkät ukkospilvet kiersivät meitä aikansa, kunnes oli jälleen aika palata autolle sateensuojaan.
Hazevan huoltsikalla puoliltapäivin tuli karu yllätys vastaan. Tie pohjoiseen oli tulvien takia kokonaan suljettu ja poliisipartio esti liikkumisen. Hetken päästä tuli tieto, että tie eteläänkin oli suljettu! Uutisista kuultiin hurjia; kymmenen nuorta oli eilen kuollut tulvavyöryyn wadissa Kuolleen meren eteläpuolella, eli juuri tällä alueella jossa olimme. Tunnelma oli omituinen kun täällä paikan päällä odottelimme huoltoasemalla tien avautumista. Koko Etelä-Israelissa teitä suljetaan ja avataan tulvavesien mukaan, sillä ojia tai tierumpuja ei ole. Loppupäivän retkeilyt menivät siten plörinäksi, toisaalta enin into siihen meni jo ohi. Meille kerrottiin että joutuisimme palaamaan Eilatiin, sillä pohjoiseen ei pääsisi ennen seuraavaa päivää. Huoli oli kova, sillä lento lähtisi yöllä. Meillä oli jo kaikki mahdolliset suunnitelmat Eilatiin palaamisesta ja paikallisen lennon ottamisesta Tel Aviviin. Onneksi emme ehtineet lähteä ajamaan takaisin, sillä lopulta, kun epätoivo huoltoasemalla oli suurin, kuuden aikaan illalla yhtäkkiä tie avattiin yhteen suuntaan ja ehdimme kuin ehdimmekin Tel Aviviin ajoissa. Ajoimme suoraan kentälle. Kuollut meri jäi nyt näkemättä. Koko matkan näkyi aavikolla kuohuvia koskia, pieniä järviä ja siellä täällä vesi virtasi tien yli. Ilma oli kosteaa ja lämpötila alta parin kymmenen. Tämän erikoisen retken lajimääräksi tuli lopulta komeat 215.
Mukana menossa Pentti Kallio, Martti Heikinheimo, Jyri Heino, Seppo Määttä ja Asko Rokala, sekä ruokosirkkalintua pitelevä Pekka Hänninen. Oppaana toimi Petro Pynnönen
Täällä vielä Martti Heikinheimon kuvia retkeltä: https://photos.app.goo.gl/wJSDqNcOOnOLjwCK2