Lintusää 14.–16.4.2018: Muutto edistyy hyvin korkeapaineessa – yötkin lämpenevät

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Viime viikonloppuna kevätmuutto ryöpsähti vauhtiin, ja sen jälkeen, lukuunottamatta tiistain lumista aamua ja Itämeren vastatuulta tiistaina-keskiviikkona, on ollut hyvä muuttosää joka päivä. Korostettakoon taas kerran, että kauniissa ja heikkotuulisessa säässä etenkään pikkulintuja ei näe suuria määriä muutolla kiikareilla, vaikka muutto olisi kovaa, koska ne ovat hajaantuneet korkealle taivaan sineen. Jokapäiväinen kaunis sää hajotti kurjen muutonkin monelle päivälle, ja itätuulet eteläpuolellamme painoivat linnut kauas länteen. Ehkä vielä voisi kurkia isohko määrä tulla.
Korkeapaine jatkuu ainakin noin viikon verran, ja muuttosää säilyy joka päivä erinomaisena; yötkin lämpenevät. Vaikka varsinaista kuumaa putkea ei synny etelästä Suomea kohti, ei mikään estä muuton hyvää edistymistä, eli uusien lajien saapumista, ja joidenkin harvinaisuuksien tuloa. Parhaiten sää suosii harvinaisten kaartelumuuttajien tuloa.
La: Heikkotuulista ja selkeää, merellä kohtalaista itätuulta ja rannikolla iltapäivällä merituulta.
Su: Aika samanlaista kuin lauantaina, mutta on mahdollista myös, että etelästä pilvistyy päivän kuluessa ja jopa vähän sataa.
Ma: Heikkoa tuulta, merellä kohtalaista, lännen puolelta, pilvisempää kuin muina päivinä.
Jatkoarvio: Korkepaine ja kaunis säilyy edelleen useita päiviä, mutta se voi myöhemmin siirtyä länteen, jolloin seuraisi kova kylmänpurkaus ja takatalvi. Muutkin vaihtoehdot ovat mahdollisia.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin