Lintusää 31.5.–2.6.2017: Sadetta, kylmää ja ehkä kahlaajia

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Matalapaine liikkuu lähivuorokauden aikana ylitsemme koilliseen. Jatkuva sade tekee hyvää luonnossa, mutta matalaa seuraa ilkeän ankara kylmän ilman purkaus, joka on myrkkyä muuttajille. Nyt tulee testattua toisaalta sitä teoriaa, jonka mukaan kaukaa Pohjanmereltä joka tapauksessa tähän aikaan lähtevät arktiset kahlaajat joutuvat etenkin loppuviikosta pahassa vastaisessa tai sivutuulessa laskeutumaan alas, staijareiden näkyville. Pohjoisen pallonpuoliskon kylmin ilmakehä on lähipäivinä Barentsinmeren-Lapin-Karjalan alueella. Niinpä kevät ei meinaa millään alkaa Pohjois-Lapissa. Esimerkiksi Kilpisjärvellä on kesäkuun alkaessa yli puoli metriä lunta ja uutta lunta sataa.
Ke: Kohtalaista-navakkaa tuulta, joka aamupuolella on vielä arktikalle hyvää, suunnasta WSW, mutta kääntyy päivällä lännen ja luoteen välille. Yöllä jatkuvaa sadetta, aamulla ja päivällä pilvisyys repeilee, mutta ajoittaista sadetta tai kuuroja tulee harvakseltaan. Viileää ja yömuutolle hyvä pudotussää vielä ti-ke yönä.
To: Kohtalaista-navakkaa lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä on merellä ajoittain kovaa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja sisämaassa päivällä sadekuuroja; koleaa. Mahdollisia pudottautuvia kahlaajia lukuun ottamatta muutto on jumissa.
Pe: Kohtalaista-navakkaa luoteistuulta, joka iltapäivällä kääntyy pohjoiseen, koleaa. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja päivällä etenkin sisämaassa sadekuuroja. Muutto kuten to.
La, arvio: Reipas kolea luoteinen virtaus hellittää päivän aikana ja viimeiset yömuuttajat pääsevät jatkamaan lentoaan la–su välisenä yönä; myös arktikalle koittaa Itämerellä tyyni sää tai myötätuuli.
Jatkoarvio: Ilmamassa lämpenee lähelle normaaliarvoja, eli koleus on vihdoin poissa, joskaan hyviä kuumia putkia ei ole ennusteissa näköpiirissä Suomessa. Sen sijaan ennustusmallit tarjoavat sellaista idästä Pohjois-Siperiaan, hellettä esimerkiksi Jamalin niemimaalle mukanaan kiinalaisia lintuja.
Tämä olikin kevään viimeinen lintusäätiedote, ellei jotain erityistä ilmene.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin