Tringan alueen lintusäätiedote 1.–3.10.2015: Lähipäivinä huonohkoa muuttosäätä

Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Kurjet menivät myötätuulessa hämmästyttävän nopeasti läpi Suomen sunnuntaina ja maanantaina niin, ettei tiistaiksi jäänyt jäljelle mitään. Hyvin todennäköisesti muutto jatkui merelle maanantaina yöhön asti. Etenkin idässä muutti valkoposkihanhia, mutta arktista muuttoa tulee lisää myöhemmin sopivissa myötätuulijaksoissa, sillä valkkareita on vielä valtavia parvia Kaakkois-Suomen pelloilla. Tundrahanhista ei vielä kannata heittää kaikkea toivoa menemään, joskin edellisen ja seuraavan viikonlopun kylmänpurkaukset Vienassa ohjaavat niitä hyvin itäiselle muuttoreitille.
To: Maalla enimmäkseen kohtalaista ja merellä navakkaa länsilounaistuulta, verraten pilvistä ja aamupuolella paikoin vähän sadetta. Iltapäivällä pilvipeite rakoilee. Vallitsee melko huono muuttosää.
Pe: Navakkaa WSW-tuulta, joka iltapäivällä voimistuu merellä kovaksi. Vaihtelevaa, melko vähäistä pilvisyyttä. Vastatuuli lamauttaa muuton.
La: Aamulla voimakasta WNW-tuulta, joka heikkenee iltapäiväksi maalla kohtalaiseksi ja illaksi heikoksi. Enimmäkseen selkeää. Aamulla huonohko muuttosää tuulen takia, iltapäivällä aika hyvä esimerkiksi piekanoille ja kotkille. Arktista muuttoa purkautuu Vienanmereltä, mutta hyvin itäiselle reitille pääosaksi Venäjän puolella.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin