Järjestöt vaativat täydellistä luontoremonttia Helsingin yleiskaavaan

Tiedote 13.2.2015

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry (Helsy), Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry, Luonto-Liitto, Luonto-Liiton Uudenmaan piiri ry (LUP) ja Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piiri ry julkistivat perjantaina 13.2. pidetyssä tilaisuudessa yhteisen näkemyksensä Helsingin yleiskaavaluonnoksesta ja sen luontovaikutuksista. Julkilausuman mukaan kaavaluonnoksen toteutuminen merkitsisi pääkaupungin luonnon keskeisten arvojen menettämistä.

Yleiskaavaluonnos hävittäisi jopa kolmanneksen kaava-alueen metsistä, 1 900 hehtaaria ja kaikkiaan 22 prosenttia viheralueista. Erityisen vakavaa on, että monet rakennettaviksi esitetyt metsäalueet ovat juuri niitä, jotka järjestöjen arvometsäkartoituksessa todettiin säilyttämisen arvoisiksi. Linnuston kannalta ongelmallista on myös erityisesti Viikki-Vanhankaupunginlahtea ympäröivien luontoalueiden nakertaminen sekä yleiskaavan suunnitelmat lisätä merellistä virkistystä ja matkailua herkässä saaristossa.

Luontojärjestöt vaativat julkilausumassaan täydellistä luontoremonttia Helsingin uuteen yleiskaavaan lähiluonnon ja monimuotoisten arvoalueiden säästämiseksi. Helsingissä tarvitaan tulevaisuudessa todellista tiivistämistä eli jo rakennettujen alueiden rakentamisen tehostamista, eikä levittäytymistä virkistysalueille. Luonnonsuojelualueet ja muut luonnon arvoalueet tulee myös merkitä lainvoiman saavaan kaavakarttaan.
Julkistustilaisuus houkutteli paikalle yli 40 lähiluonnostaan huolestunutta asukasta, virkamiestä ja poliittikkoa. Esitysten jälkeen aiheesta käytiin myös vilkasta keskustelua.

Julkilausuma karttoineen löytyy osoitteesta: http://helsinginmetsat.fi/julkilausuma/

Julkilausuma PDF-tiedostona: Julkilausuma.pdf

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin