Luonnontieteellisen keskusmuseon linnustonseurannan yhteistyössä BirdLife Suomen kanssa toteuttamat piste- ja linjalaskennat alkavat kohta. Osallistu linnustonseurantatalkoisiin ja käytä yksi retkiaamu kesäkuussa laskentaan.
Vakiolinjat ovat kuusi kilometriä pitkiä linjalaskentoja, joiden paikat on etukäteen määritelty ja ne sijoittuvat Suomen halki 25 kilometrin välein. Vakiolinjoja on Suomessa yhteensä 566 ja tällä hetkellä näistä on varattuna reilu 150. Linjalaskentakausi on etelässä 1.-17.6. ja pohjoisessa 10.6.-30.6. (tunturissa 5.7. asti). Mikäli loppukevään hyönteissyöjät, kuten kerttuset, sirkkalinnut ja idänuunilinnut saapuvat kuitenkin normaalia aikaisemmin ennustetun lämpimän virtauksen ansiosta, laskennat voi aloittaa muutamaa päivää aikaisemmin.
Vakiolinjojen sijainnit ja varaustilanne
Linjalaskentojen pikaohjeet ja esittely
Pistelaskennat ovat henkilökohtaisia ja 20 pisteen laskentareitin voi sijoittaa oman valinnan mukaan. Ennen laskentaa on kuitenkin hyvä varmistaa, ettei reitti mene päällekkäin jonkun olemassa olevan reitin kanssa. Pistelaskentoja voi tehdä aikavälillä 20.5.-20.6.
Pistelaskentojen pikaohje ja esittely
Palautetta viime vuoden laskennoista ja tutkimustuloksia (PDF)
Lisätietoja laskennoista saa myös lähettämällä sähköposti osoitteeseen linnustonseuranta(ät)luomus.fi.
Hyvää loppukevättä ja tervetuloa mukaan laskentoihin!
Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo
Tero Toivanen, BirdLife Suomi