Lintusäätiedote: arktisen muuton tilanne epämääräinen, massamuutot silti mahdollisia

 
Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote 11-14.5:

Kaikkein paras kuuma harvinaisuusputki siirtyi yöllä hieman Suomen kaakkoispuolelle, mutta pysyy siinä ja jopa lähestyy uudestaan taas maanantaihin asti. Niinpä seuraavien kolmen vrk:n aikana säätila on edelleen hyvin otollinen harvinaisuuksille ja aikaisille saapujille. Arktisen muuton tilanne on sen sijaan ”epämääräinen” yhtä hyvin voi mennä tai olla menemättä (lähinnä punakuirin ja mustalinnun, jopa valkoposkihanhien päämassa), koska selvää puskevaa tai vastustavaa virtausta ei ole.

la-ma: Enimmäkseen heikkoa tuulta, vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Pieni kuurosateiden mahdollisuus la-su, joka kasvaa huomattavasti maanantaina. Tosin maanantain sade-ennuste on vielä epävarma. Öisin erittäin kovaa sieppojen, kerttujen, kerttusten, leppälintujen ja kahlaajien muuttoa. Ei enää niin hyvää pudotussäätä kuin tänään ja eilen paitsi sumussa, jonka mahdollisuus merellä on kohtalainen joka päivä.

ti arvio: Kohtalainen lounaisvirtaus alkaa Itämerellä. Jos edellisinä päivinä ei ole mennyt punakuirin ja mustalinnun päämassaa, niin tässä on oikein hyvä tilaisuus, samoin valkoposkihanhille.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin