Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Erittäin hyvää muuttosäätä tiedossa. Aikaisemmin ennustamani huominenkin saderiski on kuivahtanut melkein pois:
Ke: Kohtalaista, merellä navakkaa etelän ja kaakon välistä tuulta, joka heikkenee iltapäivällä jonkin verran. Puolipilvistä tai pilvistä ja Hangon suunnalla pieni räntä- tai vesisateen mahdollisuus. Hyvää muuttosäätä Virosta tulijoille, joskin osa niistä tulee hajallaan ja vaikeasti nähtävinä korkeuksissa (esim. peipot).
To: Enimmäkseen kohtalaista, merellä mahdollisesti navakkaa kaakonpuoleista tuulta, joka heikkenee illaksi. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja poutaa. Sisämaassa päästään jo selvästi yli 10 asteen. Erittäin hyvä muuttosäätilanne etelästä saapuville: iltapäivästä alkaen aivan suora virtaus Mustaltamereltä Uudellemaalle. Kyllä nyt vähissä olevia lintuja alkaa tulemaan ropisemalla, varsinkin yöllä.
Pe: Liian hankala vielä ennustaa. Todennäköisesti enimmäkseen heikkotuulista ja pilvistä. Vähäinen matala tulee ehkä etelän suunnalta ja saderiski kasvaa. Muuttosää hyvä tai kohtalainen.