Tringan syyskokouksessa kuusi merkittävää työtä Tringan hyväksi tehnyttä henkilöä palkittiin ansiomerkeillä: Pertti Uusivuori kultaisella ansiomerkillä ja Aki Arkiomaa, Margus Ellermaa, Andreas Linden, Aleksi Lehikoinen ja Pekka Seppälä yhdistyksen ansiomerkillä.
Kokouksessa luovutettiin Pertti Uusivuorelle (kuvassa) BirdLifen kultainen ansiomerkki yli 40 vuotta kestäneestä toiminnasta lintuharrastuksen ja yhdistystoiminnan edistämiseksi. PU on ollut mukana aikoinaan valmistelemassa Tringan perustamista ja kuuluu yhdistyksen perustajajäseniin. Vuodesta 1974 lähtien PU on hoitanut Tringassa lukuisia luottamustehtäviä, joista mainittakoon yhdistyksen puheenjohtajuus vuosina 1981 – 1986. PU toimi myös BirdLife Suomen edeltäjän Lintutieteellisten Yhdistysten liiton valtuuston puheenjohtajana heti LYL:n perustamisesta lähtien. Hän on edelleen BirdLife Suomen edustajiston jäsen Tringan edustajana. PU on Tringan ja LYL/BirdLifen lisäksi toiminut aktiivisesti Bongariliitossa.
Aki Arkiomaalle, Margus Ellermaalle, Aleksi Lehikoiselle, Andreas Lindenille sekä Pekka Seppälälle myönnettiin Tringan BirdLife -ansiomerkki
Aki Arkiomaa on vuosien ajan toiminut tarmokkaasti Tringassa monissa eri luottamustehtävissä. Aki on aikoinaan toiminut mm. yhdistyksen puheenjohtajana. Tällä hetkellä hän hoitaa yhdistyksen taloudenhoitajan ja jäsensihteerin tehtäviä sekä istuu retki- ja suojelutoimikunnissa. Aki on ennättänyt olemaan aktiivinen myös kattojärjestö BirdLifessa, jossa hän on useamman vuoden ajan heiluttanut hallituksen puheenjohtajan nuijaa.
Lintupaikkavastaava Margus Ellermaa on järjestänyt vuosia menestyksekkäästi Tringan alueen tärkeiden lintualueiden kartoituksia. Pitkälti vuosien aikana järjestettyjen laskentojen tuloksena Margus laati vuoden 2010 lopussa Uudenmaan tärkeät lintualueet selvityksen, josta tulee olemaan merkittävästi hyötyä Tringan linnustonsuojelutyössä. Margus on erittäin aktiivinen yhdistyksen suojelutoiminnassa ja istuukin Tringan suojelutoimikunnassa.
Myös Andreas Lindén kuuluu Tringan entisiin puheenjohtajiin. Ennen puheenjohtajuuttaan Andy ehti toimia yhdistyksen hallituksen jäsenenä useamman vuoden ajan, sekä istua retki- ja suojelutoimikunnassa. Uransa Tringassa Andy aloitti aktiivisena retkioppaana ja niitti mainetta erityisesti opastamalla Tringan maineikkailla pöllöretkillä. Nykyisin Andy hoitaa Tringan tutkimustoimikunnan puheenjohtajan tehtäviä Norjasta käsin.
Aleksi Lehikoisen useimmat tuntevat Hangon lintuaseman touhukkaana asemanhoitajana ja rariteettikomitean sihteerinä. Aksu on asemanhoitajakautena lisännyt merkittävästi Hangon lintuaseman aineistosta tehtyä tutkimustyötä ja hänen panoksensa on merkittävästi vaikuttanut siihen että Halias on Suomen aktiivisin lintuasema kaikilla mittareilla mitattuna. Asematoiminnan lisäksi Aleksi vaikuttaa: tutkimus ja havaintotoimikunnissa. Aikaisemmin hän on ollut mm. hallituksen sihteeri ja aluerariteettitoimikunnan jäsen. Vanhana nuorisojaostolaisena Aleksi on ollut myös merkittävässä asemassa nuorisojaoston uudessa tulemisessa ja hän on tarjonnut mittavaa tietotaitoaan auliisti suojelutoimikunnan käyttöön.
Pekka Seppälän ansioita ei ainakaan tringan retkille osallistuneille tarvitse kertoa. Pekka on tringan retkitoiminnan kulmakivi joka tinkimättömällä mutta rennolla otteella hoitaa retkitoimikunnan puheenjohtajan virkaa. Pekan kautta lukemattomat lintuharrastajat ovat ottaneet ensiaskeleet lintuharrastuksen maailmaan. Pekka on myös toiminut Tringan hallituksessa ja hän oli mukana perustamassa "ensimmäistä nuorisojaostoa" 90-luvun alussa.
Yhdistykset ja yksityishenkilöt voivat hakea ansioituneille lintuharrastajille BirdLife Suomen ansiomerkkejä. Ansiomerkkejä myönnetään valtakunnallisesti tai paikallisesti merkittävästä toiminnasta lintujen harrastuksen, tutkimuksen, suojelun ja/tai yhdistystoiminnan hyväksi.