Käpytikkoja liikkeellä

Käpytikkojen vaellus on lähtenyt käyntiin Hangon lintuasemalla. Toistaiseksi tikkoja on liikkunut muutamia kymmeniä per aamu. Viikonlopun talkoissa tehtiin myös muita hauskoja havaintoja.

{mosimage}{mosimage}Aiempien vaellusvuosien perusteella käpytikkojen vaelluksen on odotettavissa olevan voimakkaimmillaan elokuun jälkipuoliskolla. Viikonlopun aikana muuttajia nähtiin liikkuvan etenkin itäisiin suuntiin.{mosimage}{mosimage}{mosimage}

Kuun taitteen viikonlopputalkoissa valmisteltiin asemaa syksyä varten mm. tekemällä puutöitä, kunnostamalla verkkolinjoja ja polkuverkostoa sekä niittämällä takapihan niitty. Samalla ehdittiin tehdä myös mukavia lintuhavaintoja. Sunnuntaina muutolla nähtiin mm. riuttatiira ja jänkäsirriäinen. Syksyn yhtenäinen rengastuskausi lähti käyntiin perjantaina ja parissa päivässä kertyi rengastuksia yli 50 linnusta. Kärjessä pyöri myös yksi tyylikäs apolloperhonen.

 

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin