Tärkeät lintualueet

Tämä aineisto on julkaistu laajempana Tringa-lehdessä 4/2010-1/2011 (Ellermaa, M. 2011: Maakunnallisesti tärkeät lintualueet ja niiden tunnistaminen Uudellamaalla. – Tringa 37/38:140-174).

Tausta

Listaus maakunnallisesti arvokkaista alueista käsittää esitettyjen kriteerien avulla tunnistetun joukon alueita, joilla AINAKIN on maakunnallista merkitystä linnustolle (kohteita on varmasti enemmän) ja jotka ovat AINAKIN maakunnallisesti arvokkaita (listatut kohteet saattavat olla arvokkaampiakin). Listauksesta puuttuvat, ehkä jopa yleisestikin tunnetut linnustokohteet eivät ole välttämättä merkityksettömiä.Tästä raportista huolimatta linnustoarvojen riittävä selvittäminen Uudenmaan maankäytön suunnittelussa pysyy jatkossakin ajankohtaisena. Yksityiskohtaisemmissa kaavoissa ja suunnitelmissa on teetettävä tarkempia selvityksiä sellaisista maakunnallisesti ja valtakunnallisesti uhanalaisista lintulajeista (Rassi ym. 2001, Solonen & Virolainen 1995), joita ei voida paikkasuojelun kautta riittävästi huomioida (esimerkiksi harvakseltaan esiintyvät petolinnut).

Suomessa on toteutettu kansainvälisesti (IBA, Heath & Evans 2000) ja kansallisesti (FINIBA, Leivo ym. 2002) tärkeiden lintualueiden kartoitukset. Maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden selvityksiä ei ole Suomessa järjestelmällisesti toteutettu, vaikka tarvetta selvityksiin mm. maakuntakaavoja varten olisi. Edellytykset arvokkaiden kohteiden tunnistamiseen ovat vuodesta 2006 alkaen huomattavasti parantuneet, kun Tringa otti käyttöön paikkatietoja tallentavan lintutietokannan, Tiiran (www.tiira.fi). Tarkan lintujen havainnointitiedon tallentaminen on saanut nyt laajat mittasuhteet ja Tiiran kätevä käyttöliittymä on mahdollistanut tiedon hakemisen ja lajittelemisen. 

Kohdeluettelo, klikkaamalla pääset kuvaukseen:

ESPOO
Espoonlahti
Iso-Huopalahti
Laajalahti
Matalajärvi
Nuuksio
Suomenoja
HANKO
Hangon etelälahdet
Hangon läntinen saaristo
HELSINKI
Kallahdenniemen vedet
Santahamina
Suomenlinnan luodot – Harakka
Viikki-Vanhankaupunginlahti
Östersundomin lintuvedet
HYVINKÄÄ
Kurkisuo
Kytäjän pellot
Matkunsuo
Mustasuo
Petkelsuo
Ridasjärvi-Järvisuo-Ritassaarensuo
INKOO
Fagervik
Kopparnäs
Sadeln
Torbackaviken
KARJALOHJA
Kärkelänjoki
KARKKILA
Karjaanjokilaakso
Keihässuo
KIRKKONUMMI
Kirkkonummen saaristo
Meiko-Lappträsk
Morsfjärden
Norra Fladet
Pohjois-Kirkkonummen lintujärvet
Saltfjärdenin seutu
Sommarnin, Kallbådanin ja Söderskärin matalikot
LOHJA
Karnainen
MÄNTSÄLÄ
Kivilamminsuo
Kotojärvi-Isosuo
Sulkavanjärven seutu
Suojärven suot
NUMMI-PUSULA
Nummi-Pusulan – Lohjan lintuvedet
Hyvelänjärvi-Pitkäjärvi
Pusulanjärvi
PORNAINEN
Lampisuo
RAASEPORI
Finby gränd – Levisträsket
Harpar Storträsket-Lillträsket
Heimlax
Läppträsket
Pohjan järvialue
Pohjanpitäjälahden perukka
Tammisaaren-Inkoon läntinen saaristo
Tammisaaren lintuvedet
SIPOO
Sipoonkorven metsämanner
SIUNTIO
Myrans
Pikkalanlahti
Siuntionjoen laakso
TUUSULA
Tuusulanjärvi
VANTAA
Seutulan pellot
VIHTI
Vanjärvi

Lupaavia kohteita

Aineisto

Tässä katsauksessa on pääsääntöisesti käytetty 2000-luvun linnustotietoja. Tarkastelualueena oli Uudenmaan maakunta sekä metsien ja soiden pesimälinnuston osalta myös Tringan toimialueeseen kuuluva Sipoo, joka on toistaiseksi Itä-Uudenmaan maakunnassa. Tätä yhteenvetoa varten oli käytettävissä seuraavia tietoja:

Tätä yhteenvetoa varten oli käytettävissä seuraavia tietoja:

1) Ympäristöhallinnon (Metsähallitus, SYKE, Uudenmaan ympäristökeskus) julkaistut ja muutaman kohteen osalta julkaisemattomat laskentatulokset: Lammi 2010a, Lehikoinen ym. 2006, Metsähallitus 2007, Södersved 2009, Vuorinen 2009, Yrjölä ym. 2009.

2) Kuntien tai yhtiöiden teettämät, pääosin julkaistut linnustoselvitykset: Forsman ja Ahola 1987, Koskimies ym. 2008, Lammi ym. 1997, Lammi & Routasuo 2009, Solonen & Lavinto 1998.

3) Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen Tringa ry:n, Lohjan seudun lintutieteellisen yhdistyksen Hakin ja Keski- ja Pohjois-Uudenmaan lintutieteellisen yhdistyksen Apus ry:n linnustolaskennat ja lajiseurannat. Tringa ja Hakki järjestivät n. 80 lintukohteen laskennat vuosina 2007-2010, jotka toteutettiin 180 henkilön voimin. Maastotöihin käytettiin n. 2500 henkilötyötuntia. Aikaisempia julkaisuja aiheesta ovat mm. Ellermaa 2004, Ellermaa 2009, Ervasti 2004, Saarinen 2006.

4) Satojen lintuharrastajien tekemät hajahavainnot, jotka oli tallennettu Tringan havaintoarkistoon (www.tiira.fi) maaliskuuhun 2010 mennessä. Näitä havaintoja oli 2000-luvun osalta käytettävissä 450000 kpl, painottuen selvästi vuosiin 2006-2010. Havainnoista huomattava osa on paikkatietoaineistoa koordinaattitietoineen.

5) BirdLife Suomen lintupaikkatietokanta. Lintupaikkatietokannassa olevat kohteet (Uudenmaan ja Sipoon osalta yli 300 kpl) toimivat ennakkoseulonnassa potentiaalisten kohteiden linnustolaskentoja suunniteltaessa sekä havaintoarkistossa tehtyjen kyselyjen ohjaamisessa. Lintupaikkatietokannassa oli käytettävissä myös useiden kohteiden yhteenvetotietoja 1990-luvun linnustosta.

6) Tringa-lehdessä julkaistut havaintokatsaukset vuosia 2000-2006 koskien.

Pesimälinnusto on Uudellamaalla selvitetty 2000-luvulla kattavasti vähintään kerran noin 125 kohteella (aineistot 1–3). Näistä valtaosa on soita, rehevähköjä merenlahtia tai järviä.

Tiedon puutteet

Tässä artikkelissa esitellään olemassa olevan aineiston perusteella tunnistetut maakunnallisesti arvokkaat lintualueet. Vaikka havaintoja ja laskentoja on alueen kaikista kunnista, ne keskittyvät runsasväkisimpiin kuntiin sekä tunnetuille hyville lintualueille. Havaintojen kertymää ei siis voi pitää satunnaisena tai systemaattisena otoksena Uudenmaan linnustosta, etenkään pesivän metsä- ja peltolinnuston osalta. Alueluettelo ei sulje pois muiden merkittävien alueiden olemassaoloa.

Vaateliaalle metsälinnustolle lista lienee tärkeimpien kohteiden osalta puutteellinen. Kaikki Tringa ry:n vuosina 2007–2009 kartoittamat (5 kpl, yhteensä n. 200 km2), jo 1990-luvulla arvokkaaksi tiedetyt metsämantereet ovat säilyttäneet merkityksensä. Nämä esitetään tässä maakunnallisesti arvokkaiden lintukohteiden joukossa. Pesivälle saaristolinnustolle ei esitetä juuri uusia arvokkaita kohteita niiden lisäksi, jotka kansallisessa lintualuekartoituksessa 1990-luvulla todettiin arvokkaaksi (Leivo ym. 2002). 2000-luvun tutkimukset osoittavat arvojen pääosin säilyneen näillä kohteilla. Uusia kohteita ei ole 2000-luvulla haettu systemaattisesti. Pesivä saaristolinnusto on joka tapauksessa pienin lisäyksin hyvin huomioitu näillä varsin laaja-alaisilla kohteilla. Merialueiden osalta suurimmat tiedonpuutteet koskevat ulkomeren matalikkoja ulkosaariston ulkopuolella (keskisyvyydeltään alle 15-20 metriä). Nämä matalikot ovat mitä ilmeisimmin merkittäviä levähdys- ja ruokailualueita uikuille, ruokkilinnuille ja merisorsille (erityisesti alli ja haahka). Peltolinnuille tärkeimpiä kohteita esitetään vain kaksi (Seutula ja Myrans) – nämä ovat merkittäviä sekä pesivälle että levähtävälle lajistolle. On todennäköistä, että peltosirkulle, isokuoville ja ruisrääkälle löytyisi lisäksi useita maakunnallisesti merkittäviä (pelto)alueita, jos asiaa erikseen selvitettäisiin. Muuton keskittymisalueita, nk. pullonkaula-alueita ei ole myöskään erikseen selvitetty. Pullonkaula-alueet keräävät maantieteellisesti kapeille alueille säännöllisesti erittäin korkeita muuttolintumääriä ja muutto kulkee näillä alueilla usein matalalla, alle 200 metrin korkeudessa m.p.y. (ihmisrakennelmien yläraja). Tällaisia ovat Uudellamaalla melko varmasti ainakin Porkkalanniemi ja Hankoniemi, mutta mahdollisesti myös Suomenlahden ulkosaaristovyöhyke.

Tärkeiden lintualueiden valinta

Maakunnallisesti tärkeiden lintualueiden arvioimiseksi ei ole olemassa yksiselitteisiä kriteerejä, ja kriteerit ovat aina rajanvetokysymys. Kaikille maakunnille yleispätevien kriteerien määrittely on hankalaakin, koska kukin maakunta poikkeaa luonnonmaantieteellisiltä oloiltaan sijoittumalla esimerkiksi toisistaan erillään oleville muuttoreiteille. Asanti ym. (2003) esittivät 500 (vesilinnuille maakunnallisesti tärkeä alue) tai 250 yksilön (kahlaajille tärkeä) tai kymmenien yksilöiden (hanhille ja joutsenille tärkeä) kriteeriä. Kyseiset luvut voisivat olla toimivia, jos alueen linnustoa ei tunnettaisi juuri lainkaan. Nämä mekaaniset luvut eivät kuitenkaan ota kantaa alueiden laatuun ja kattavuuteen yksittäisten lajien osalta.

Tätä artikkelia varten tehdyssä tarkastelussa ilmeni selvästi, että useiden lajien tärkeimmät esiintymisalueet sijaitsevat Uudellamaalla alueilla, jotka eivät mahdu Asannin ym. (2003) esittämien kriteerien alle. Toisaalta samoilla kriteereillä voisi rajata mukaan kaikki isommat pellot Uudeltamaalta, mikä vesittäisi valinnan tarkoituksen: edukseen erottuvien alueiden nostamisen esiin maankäytön suunnittelun ja linnustonseurannan ohjaajana. Uudenmaan osalta aineiston katsottiin riittävän Asantin ym. (2003) esittämiä kriteerejä yksityiskohtaisempaan, lajikohtaisen runsauden analyyseihin ja sen tulokset huomioiviin aluevalintoihin. Kohteita ei kuitenkaan valittu teoreettisen kynnysarvon (kuten maantieteellisestä populaation koosta lasketun prosenttiarvon) mukaan. Tässä esitetyt alueet valittiin suoraan havaittujen lintumäärien mukaan, laittamalla ne tarkasteltavan lajin kohdalla paremmuusjärjestykseen. Tarkastelu tehtiin aina yksi laji ja yksi kausi (kevät, pesimäkausi ja syksy) kerrallaan. Tarkastelulajeille valittiin maakunnallisesti kolme tärkeintä säännöllistä kevätlevähdyspaikkaa, säännöllistä syyslevähdyspaikkaa ja säännöllistä pesimäpaikkaa – jäljempänä mainituin poikkeuksin. Isosta laskenta-aineistosta pyrittiin siis löytämään laji kerrallaan ne Uudenmaan kohteet, joilla kyseinen laji on säännöllisesti runsain levähtäjä tai pesijä – olivatpa havaitut lukumäärät lajin populaatiokokoon suhteutettuna korkeita tai ei. Uudenmaan näkökulmasta määrät olivat korkeita, ja näin tuli mukaan biologisessa mielessä edustavimmat alueet.

Pellot olivat tarkastelussa luonnollisesti mukana, sillä suurin osa sisämaakosteikoista on Euroopassa kuivattu ja otettu pelto- tai muuhun käyttöön (esim. Joosten 1997, Kimmel ym. 2008, Lotze & Reise 2005, Raunio ym. 2008). Muuttolinnut ovat tulleet hyvin riippuvaisiksi peltojen tarjoamasta ravinnosta, sillä jäljellä olevien kosteikkojen ravinto ei riitä Euroopassa enää alkuunkaan lintujen muutonaikaisen ravintotarpeen tyydyttämiseen (Drent 2005). Tässä raportissa ei oteta kantaa maakunnallisesti tärkeiden alueiden kansalliseen ja kansainväliseen merkitykseen, vaikka useiden kohteiden osalta laajempi merkitys on ilmiselvä. Kansallista ja kansainvälistä arvoa on punnittu ja punnitaan jatkossakin eri foorumilla (www.birdlife.fi/iba).

Lajit

Tarkasteluun otettiin kaikki kosteikkolajit. Kosteikkolajeiksi laskettiin vesilinnut, lokkilinnut, kahlaajat, haikarat ja rantakanat (Delany ym. 2004). Lisäksi tunnistettiin arvokkaita alueita eräille muille, suojelullisesti arvokkaille lajeille, joilla on edukseen erottuvia keskittymiä tai esiintymiä Uudellamaalla. Puhtaan lajitarkastelun lisäksi on nimetty edustavimpia suo-, metsä- ja saaristoalueita, jotka kattavat tarkastelun ulkopuolelle jääneiden harvaan esiintyvien (esim. pohjantikka) tai toisaalta runsaiden (esim. haahka) lajien parhaita pesimäaikaisia elinympäristöjä. Edustavat suoalueet valittiin pääosin soihin erikoistuvien lajien perusteella, joiden kaikkien kanta on Uudellamaalla erittäin pieni, jopa häviämässä (jouhisorsa, kapustarinta, liro, valkoviklo, pikkulokki, isolepinkäinen, pohjansirkku). Lajikohtainen tarkastelu tehtiin noin 80 lintulajille. Lisäksi valitut ”edustavat metsä- ja saaristokohteet” kattavat useita lajeja, joille ei tehty lajikohtaista tarkastelua. Valintatarkastelua ei tehty eräille kerääntyville lajeille, jotka eivät ole erityisen tai täysin riippuvaisia kosteikoista (esim. kyyhkyt, tervapääsky, kottarainen, pääskyt, västäräkki). Joka tapauksessa useimmat niistä esiintyvät runsaimmillaan valituilla alueilla.

Paikkojen valinta

Maakunnallisesti arvokkaaksi nimettiin kohde, joka on vähintään yhdelle lintulajille Uudenmaan tärkein tai vähintään kahdelle lajille kolmen tärkeimmän joukossa. Tällä varmistettiin, että mukaan tulisi vain oikeasti arvokkaita alueita, jotka ovat merkittäviä usealle lintulajille tai olisivat selvää aatelistoa jollekin suojelullisesti arvokkaalle lintulajille. Poikkeus tehtiin koskikaralle, jolle valittiin omia alueitaan. Koskikaran elinympäristövaatimukset ovat hyvin kapeat, mutta se selvästi keskittyy eräille alueille, jotka eivät tulisi muun lintulajiston perusteella huomioiduksi. Myös yhdyskuntina pesivälle harmaahaikaralle valittiin tärkeimmät pesimäpaikat, vaikka niissä ei ollut muuta huomionarvoista lajistoa. Joillekin lajeille oli erotettavissa korkeampi määrä tärkeitä kohteita. Tätä korostettiin joidenkin uhanalaisten lajien tai maakunnasta häviämisvaarassa olevien lajien kohdalla: valittiin 4-5 kohdetta. Useilla Uudellamaalla säännöllisesti tavattavilla lajeilla ei tunneta täältä yhtään säännöllistä kerääntymis- tai pesimäaluetta. Jotkin lajit esiintyvät sen sijaan tasaisesti tai hajanaisesti (esim. rantasipi), jolloin muista edukseen erottuvia alueita ei pystytty (mahdollisten tiedonpuutteiden vuoksi) nimeämään. Yleisemmistä elinympäristöistä (metsä, saaristo) esitetään tiedossa olevat edustavat kohteet, joilla tulee huomioiduksi monia edellä mainituin periaattein tehtävän valinnan ulkopuolelle jääviä vaateliaita tai harvalukuisia lintulajeja. Luonnonsuojelulain nojalla erityissuojelustatusta nauttiville harvakseen esiintyville lajeille (esim. merikotka ja valkoselkätikka) ei valittu erikseen alueita. Lain mukaan nämä lajit tulee huomioida joka tapauksessa pienemmän mittakaavan suunnitelmissa ja kaavoissa, onpa näille erotettavissa maakunnallisesti tärkeitä esiintymisalueita tai ei. Muutama 2000-luvun alussa tärkeä alue on menettänyt kiistatta merkityksensä 2000-luvun loppua kohti. Näitä alueita ei listata täällä tai listataan muiden lajien perusteella. Useimmat runsaat tai hajanaisesti esiintyvät lintulajit jäävät tarkastelussa kokonaan huomioimatta. Vierasperäiselle kanadanhanhelle ei myöskään valittu kohteita.

Ei alueen koko vaan laatu

Periaatteessa kasvattamalla tarkasteltavan alueen kokoa riittävästi saataisiin sen sisälle huomionarvoinen määrä lintuja. Tässä työssä pinta-alan liioittelevaa vaikutusta hyvin isojen tai useasta osakohteesta koostuvien alueiden tapauksissa on vähennetty valitsemalla alueita, jossa lintuja esiintyy sekä suuria lukumääriä että myös tiheässä (ei vain jommankumman perusteella). Esimerkiksi lapasorsalle merkittävimmät pesimäalueet ovat käsittäneet vähintään 6 paria. Tarkastelussa asetettiin lisäehdoksi, että runsauden piti olla vähintään 2 paria nimettävän kohteen neliökilometriä kohti. Näin tärkeimmiksi lapasorsan pesimäalueiksi ei valittukaan saaristokohteita, jossa kokonaisparimäärä on korkea, mutta kanta kovin harva suojaisiin merenlahtiin tai lintujärviin verrattuna. Valintalukumäärien ja –tiheyden raja-arvot (referenssiarvot) ovat löydettävissä taulukosta 1.

Säännöllisyyden käsite

Edellä mainittuja valintaperusteita sovellettiin tapauksissa, joissa laji esiintyi alueella säännöllisesti tai säännöllisyyttä voitiin pitää ilmiselvänä vain yhden tutkimuksen perusteella. Esimerkiksi syksyllä 2006 hanhien esiintyminen oli Etelä-Suomessa, myös Uudellamaalla, poikkeuksellisen runsasta. Kyseisen syksyn esiintymiskuvan vaikutukset alueiden valinnassa poistettiin. Säännöllisyyden mittarina pidettiin tarkasteltavan lintulajin huomattavan korkean määrän toteamista annetun rajauksen sisällä vähintään kahtena vuotena 2000-luvulla ja lisäksi merkkejä viihtymisestä paikalla muinakin vuosina. Tuoreen linnustotiedon niukkuuden vuoksi on joillakin kohteilla valinnan tueksi kelpuutettu myös vanhempaa, 1990-luvun lintutietoa (BirdLife Suomen lintupaikkatietokanta).

Yhtenäinen rajaus vs. osa-alueista koostuvat kohteet

Lähekkäisiä osa-alueita, esimerkiksi lahtia tai järviä on yhdistetty yhdeksi paikaksi vain muutamassa tapauksessa, mikäli lajisto on näillä samankaltainen. Näistä ”tytärkohteista” kootut ”emokohteet” ovat jo aikaisemmin, 1990-luvun FINIBA-kartoituksissa tunnustettuja rajauksia (Leivo ym. 2002).

Kevät, syksy ja pesimäkausi

Levähtäjien tapauksessa käytettiin valintayksikkönä yksilömäärää. Pesimälinnuston tapauksessa yksikkönä käytettiin reviiriä (joka voi tarkoittaa, muttei aina tarkoita pesimäparia). Kevätmuuton ja syysmuuton kannalta tärkeimpiä kohteita on tarkasteltu erikseen, sillä niiden vuodenaikainen merkitys usein eroaa samankin lajin kohdalla. Aineiston käsittelyssä levähtäjiksi laskettiin myös kohteen pesimäparit. Tätä tulkintaa ei noudatettu kuitenkaan toisin päin: levähtäjiä ei tulkittu automaattisesti pesimäkantaan. Eräillä lajeilla pesimäaikaiset ruokailupaikat saattavat olla kaukana pesäpaikoista. Näitä ovat kuikkalinnut, joille rajattiin pari merkittävää ruokailualuetta levähdysaluekriteerein.

Rajaukset
Karttaoikeuksien puutteessa vain muutamien alueiden rajaukset ovat saatavilla tässä vaiheessa (linkit karttarajauksiin kohdeteksteissä).

Kohteet on rajattu pääosin pääelinympäristötyypin mukaan (merensaaristo, metsämanner soineen ja järvineen, suo, kosteikko, pelto-kosteikko). Lähekkäisiä osa-alueita, esim. lahtia tai järviä on yhdistetty yhdeksi paikaksi vain muutamassa tapauksessa, mikäli lajisto on näillä samankaltainen. Näistä ”tytärkohteista” kootut ”emokohteet” ovat jo aikaisemmin, 1990-luvun FINIBA-kartoituksissatunnustettuja rajauksia.

Kohteet

Tässä luetellaan maakunnallisesti arvokkaat lintualueet perusteluineen. Lintulajin perässä suluissa mainitut luvut kertovat reviirimäärän (pesijät) tai yksilömäärän (levähtäjät). Paras tai muutama paras luku 2000-luvulta esitetään, jolloin suluissa näkyy vaihteluväli. Kohteen nimen jälkeen suluissa ilmoitettu luku kuvaa, monenko lajin osalta kriteeri täyttyy kyseisellä kohteella (sama laji lasketaan useasti, jos kriteeri täyttyy sekä pesimä- että levähtäjäkriteerin perusteella). Saaristo- ja metsämantereiden osalta “osumien” määrää ei ole laskettu, suluissa lukee silloin plus (+). Kohteet ovat tässä satunnaisessa järjestyksessä.
1)    Nummi-Pusulan – Lohjan lintuvedet  (10) on joukko reheviä, lintulajistoltaan samantapaisia lähekkäisiä kosteikkoja. Tämä emokohde sisältää seuraavat tytärkohteet: Koisjärvi, Kyynäräjärvi, Savijärvi, Kutsilanselkä, Vasarlanlahti, Musterpyynjärvi ja Maikkalanlahti. Viisi ensin mainettua kuuluvat Naturaan linnustonsuojelualueina. Useimmat osa-alueet olisivat maakunnallisesti arvokkaita yksinäänkin (vahvimpina osa-alueina Savijärvi, Koisjärvi ja Vasarlanlahti). Osa-alueet muodostavat yhdessä kuitenkin ehkä yhtenäisimmän kosteikkokonaisuuden Uudellamaalla pesimälinnustoa ajatellen. Levähtäjille kohde ei ole niin merkittävä, joskin tiedot ovat puutteelliset tältä osin.
Kevätlevähdysalue: laulujoutsen (>250).
Pesimäalue: tavi (40), heinäsorsa (73), heinätavi (7), lapasorsa (16), punasotka (14), kaulushaikara (8-9), nokikana (42), luhtahuitti (9), naurulokki (350-400). Lisäksi esiintyy merkittävä määrä keltavästäräkkejä ja pikkulepinkäisiä.
2)    Karnainen (Lohja) (+) on arvokas ylänkömetsämanner, jossa luonnontilaisten metsien osuus on korkea, jopa 40 prosenttia, ja yli 100-vuotiaita metsiä on noin 100 hehtaaria. Arvokkaimmat osa-alueet ovat Lohjan kaupungin omistamaa virkistysaluetta. Suojelutoimenpiteet: Pääosa Lohjan omistamasta metsäpalstasta on suojeltava lakisääteisenä suojelualueena. Arvokkaimpien yksityismetsien suojelua on edistettävä vapaaehtoisilla METSO-ohjelman maakaupoilla. Muualla voidaan jatkaa maa- ja metsätaloutta, mutta uutta asutusta ei tule kaavoittaa tälle alueelle. Linnusto: alueella on maakunnallisesti edustava pyyn kanta. Alue on Uudellamaalla edustava myös teerelle, pohjantikalle ja sirittäjälle, kohtalainen pikkusiepolle. Kanahaukka, mehiläishaukka ja huuhkaja pesivät alueella yhden parin voimin ainakin v. 2009. Alueen keskipiste kartalla.
3)    Vanjärvi (Vihti) (20) on Uudenmaan kosteikkoaatelistoa lintujen kerääntymisalueena keväisin. Järven arvo on hieman heikentynyt viime vuosina hoidon puutteen vuoksi, mutta kunnostussuunnitelma on jo valmistunut. Alue kuuluu linnustonsuojelualueena Naura-verkostoon.
Kevätlevähdysalue: laulujoutsen (180-340), metsähanhi (90-130), haapana (100-120), tavi (250-600), heinäsorsa (850-1150), jouhisorsa (22-27), heinätavi (5-6), lapasorsa (13-25), punasotka (32-36), suokukko (490), mustaviklo (epäsäännöllinen, 44), liro (300-370), pikkulokki (130-230)
Syyslevähdysalue: tavi (600), lapinsirri (17), suokukko (120 – epäsäännöllinen), valkoviklo (20-25).
Pesimäalue: tavi (10), lapasorsa (7), punajalkaviklo (4)
4)    Pusulanjärvi (Nummi Pusula) (3) on hieman rehevöitynyt lintujärvi.
Kevätlevähdysalue: laulujoutsen (140-165), heinäsorsa (400-500), heinätavi (6).
5)    Hyvelänjärvi-Pitkäjärvi (Nummi-Pusula)  (4) on pellon ja järvenlahden yhdistelmä. Hyvelänjärvi on keväisin tulviva kosteikko, joka on kuivattu järvenpohja. Kevättulvan aikaan se on erinomainen vesilintujen ja kahlaajien levähdyspaikka. Läheinen Pitkäjärven eteläosa on olennainen osa vaihtoehtoiseksi levähdyspaikaksi. Pitkäjärven merkitys on tärkein alkukeväällä. Tällöin paikalla yleensäkin tavataan seudun ensimmäiset vesilinnut. Joinakin vuosina tavataan erinomaisia joutsenen kerääntymiä. Paikan merkitys vähenee kuitenkin selvästi jo huhtikuun alun jälkeen. Alue kartalla (ilman rajauksia).
Kevätlevähdysalue: laulujoutsen (200-400), tavi (300), heinäsorsa (650-1100), liro (370-400).
6)    Pohjois-Kirkkonummen lintujärvet   (3). Useiden lähekkäisten, samantyyppisten, pienehköjen lintujärvien kokonaisuus Pohjois-Kirkkonummen maaseudulla. Alueeseen kuuluvat: Stora Lonoks, Lilla.Lonoks, Karhujärvi (pohjoisosa), Hepari, Lapinkyläjärvi, Haapajärvi ja Perälänjärvi. Yksikään järvi ei ole nykyään kovin vahva yksinään (vrt Nummi-Pusulan – Lohjan lintujärviin), mutta yhdessä muodostavat perustellun kokonaisuuden. Maakunnallinen arvo on lähinnä pesimälinnustollinen, levähdysarvo on pikemmin kunnallinen. Rajaus (Perälänjärvi puuttuu kartalta).
Pesimäalue: punasotka (12), telkkä (32), kaulushaikara (7). Lisäksi lähes maakunnallisesti merkittävä määrä kurkia. Alueella (Perälänjärvi) pesi aikanaan myös pikkulokkeja, joka on nyt maakunnasta melkein kokonaan hävinnyt. Laji on mahdollista palauttaa järvien kunnostushankkeilla, sillä pikkulokit käyvät edelleen pesimäpaikkaa keväisin hakemassa.
7)    Meiko-Lappträsk (Siuntio-Kirkkonumi)  (+). Iso, yhtenäinen ja monipuolinen metsä, suo- ja järvialue Kirkkonummen ja Siuntion rajamailla. Erityisen arvokas metsälinnustolle, mutta vähäravinteisten metsäjärvien linnusto on myös maakunnallisesti yllättävän merkittävä.
Pesimäalue: Uudenmaan edustavimpia, tiedossa olevia alueita teerelle (65), kehrääjälle (36) ja kangaskiurulle (12). Parhaita alueita myös metsolle, pyylle, harmaapäätikalle (9), palokärjelle (18), pikkusiepolle (5), isokäpylinnulle, pohjantikalle (5), laulujoutsenelle (6), kaakkurille (3), kuikalle (8) ja monelle muulle lajille. Uudenmaan parhaita sisävesistökantoja kalalokilla (25) ja kalatiiralla (16).
8)    Kärkelänjoki  (1) on kirkasvetinen, osin padottu joki Karjalohjan ja Kiskon rajalla. Joessa on kaksi patoa patoaltaineen. Patojen alapuolella on komeat kivikkoiset kosket. Yläkoskessa on käytöstä poistettu pieni sähkövoimala ja siihen johtava puinen vesiputki. Joen varren puusto on osin vanha lehtipuustoa kolopuineen. Koskien välillä sijaitsee n. 300 m pituinen patoallas.
Talvehtimisalue: koskikara 5-8 yksilöä, joinakin talvina ajoittain enemmän. Kohde on hieman menettänyt merkitystään takavuosista.
Pesimäale: täällä pesi koskikara vielä 1990-luvulla (laji on häviämässä Uudenmaan pesimälinnustosta) ja on potentiaalinen paluupaikka.
9)    Myrans (Siuntio)  (5) on peltoaukea, jonka keskellä on entinen savenottoalue. Siitä on muodostanut alueen ydin pesimälinnuille merkittävän kosteikon muodossa. Ympäröivillä pelloilla on arvoa levähtäjille ja peltosirkun pesimäkannalle. Alueen sijainti (ilman rajausta).
Kevätlevähdysalue: kapustarinta (320-460)
Pesimäalue: keltavästäräkki (9-10), peltosirkku (7-11); lisäksi lähes maakunnallisesti merkittävä määrä haapanoita (5) ja rastaskerttusia (4-5).
Syyslevähdyslaue: metsähanhi (>50), kapustarinta (50-70)
10)    Suomenlinnan luodot – Harakka (Helsinki)  (2) on Uudenmaan selkeästi tärkein selkälokin pesimäalue, käsittäen noin neljäsosan maakunnan pesimäkannasta. Uudenmaan saaristo on lähes autioitunut tästä lajista viime vuosikymmeninä. Alueella on myös valkoposkihanhen suurin pesimäaikainen keskittymä Uudellamaalla. Kohde on muutenkin edustava saaristolinnuston pesimäpaikka (muiden lajien edustavuutta ei ole kuitenkaan analysoitu tämän kohteen suhteen).
11)    Kallahdenniemen vedet (Heslinki)  (2) on kohde, jota luonnehtii osittain suojellun harjun painuminen mereen. Harju jatkuu merenpinnan alla ja pilkistää pinnan alta esiin vielä särkkinä kaukana merellä. Nämä kivikkoiset matalikot ovat tärkeitä vesilintujen ruokailualueita. Sorsia tavataan keväin syksyin satoja, parhaimmillaan tuhatkunta. Alla mainittujen lisäksi kohde on sukeltaville sorsille lähes maakunnallisesti merkittävä (alli, tukkasotka, telkkä). Alueen keskipiste likimain (ei rajausta).
Syyslevähdysalue: silkkiuikku (80-115), kyhmyjoutsen (120-200).
12)    Iso-Huopalahti (Espoo)  (4) on menettänyt useimmille pesimälinnuille arvonsa 1960-luvulla lahden täyttöjen myötä. Kohteella on edelleen kuitenkin merkittävää levähtäjäarvoa. Meriharakalle kohde on maakunnan tärkein – täällä tavataan kymmeniä yksilöitä ympäri kevään ja kesän. Lisäksi voimakkaasti vähenevää suokukkoa tavataan täällä keväisin säännöllisesti. Pesimälinnuston osalta paikalla on merkitystä puolisukeltajasorsille. Kohde lasketaan usein samaan kokonaisuuteen Laajalahden kanssa.
Kevätlevähdysalue: meriharakka (70-110), suokukko (70-300), pikkulokki (130-170)
Syyslevähdysalue: meriharakka (>70)
13)    Matalajärvi (Espoo) (4) on nimensä mukaisesti kauttaaltaan hyvin matala, syvimmilläänkin vain 2-3 metrin syvyinen. Järvi on madaltunut melko nopeasti valuma-alueelta saapuvan kiintoaineen sekä ravinnekuormituksen vuoksi ja on ilman hoitotoimia vaarassa umpeutua suoksi muutamassa vuosikymmenessä. Järven eliöyhteisö on korkeasta ravinnekuormituksesta huolimatta erittäin monimuotoinen, sillä lähdevesivaikutus pitää vettä suhteellisen kirkkaana ja on siten pelastanut järven pohjaeliöstön sameuden aiheuttamalta kuolemalta. Levähtävä linnusto on monipuolinen ja runsas sekä keväisin että syksyisin. Matalajärvellä on merkitystä myös uhanalaisten kasvien kasvupaikkana sekä soiden- ja lehtojensuojelualueena. Lisätietoa ympäristöhallinnon verkkosivuilla.
Kevätlevähdysalue: telkkä (290-390)
Syyslevähdysalue: haapana (1400-1500), uivelo (93-95)
Pesimäalue: pikkutikka (6); lisäksi varsin hyvä määrä haapanoita ja keltavästäräkkejä.
14)    Espoonlahti  (Espoo) (2) on useita kilometrejä pitkä, matala ja rehevä merenlahti Espoon eteläosissa. Lahden rantoja reunustaa ruovikkovyöhyke, joka pohjoisosissa leviää laajoina ja tiheinä kasvustoina. Suuri osa rannoista on rakennettu, minkä seurauksena alueen linnustoarvot ovat pudonneet rajusti viime vuosikymmeninä. Mutta varsinkin pohjoisosassa on vielä miltei luonnontilassa säilyneitä ranta-alueita lehtoineen ja niittyineen. Useampi laskujoki lienee syynä isokoskeloiden hakeutumiseen alueelle kalastamaan kudulle nousevia kaloja vuodesta toiseen. Alueella on lähes maakunnallista merkitystä sinisorsan ja silkkiuikun pesimäalueena. Kevätlevähdysalue: isokoskelo (770-1000)
Pesimäalue: kyhmyjoutsen (7)
15)    Viikki-Vanhankaupunginlahti  (Helsinki) (25) on laaja ruovikkoinen merenlahti ympäröivineen lehtoineen ja peltoineen Vantaanjoen suistossa. Lahtea hallitsevat laajat järviruokokasvustot. Reunametsät ovat reheviä tervaleppäluhtia. Kosteikko rajoittuu koillisessa Viikin peltoihin ja Koetilaan. Alue on maakunnan merkittävimpiä kosteikkoja, osittain sen tehokkaan hoito- ja suojelutoimenpiteiden vuoksi. Viikin pellot ovat olennainen osa kokonaisuutta, keräten ruokailemaan valkoposkihanhia ja töyhtöhyyppiä.
Kevätlevähdysalue: haapana (100-140), tavi (300-400), jouhisorsa (30-35), heinätavi (9-11), silkkiuikku (100), suokukko (150-160),
Pesimäalue: haapana (14-17), heinäsorsa (94-123), silkkiuikku (46-63), luhtakana (13-14), töyhtöhyyppä (30), pikkutikka (5-6), keltavästäräkki (28-29), rastaskerttunen (6-8), viiksitimali (16-19).
Syyslevähdysalue: valkoposkihanhi (5200-8500), harmaasorsa (24-40), tavi (540-620),  heinätavi (6-10), lapasorsa (36-48), punasotka (24-27), töyhtöhyyppä (400-700), lapinsirri (10-20), suokukko (200-215), liro (155-215).
16)    Laajalahti  (Espoo) (26) on matala, ruovikoitunut merenlahti, jota reunustavat rantaniittyt- ja luhdat sekä rehevät lehdot. Jo menetetyn kohteen piirteitä saaneen kohteen arvo on palautunut välittömästi hoitotoimenpiteiden myötä 2000-luvun puolessavälissä.
Kevätlevähdysalue: haapana (140-185), lapasorsa (32-44), silkkiuikku (150-190), tylli (45), lapinsirri (40-55), jänkäsirriäinen (30-80), suokukko (140-300).
Pesimäalue: haapana (10-12), heinäsorsa (54-72), heinätavi (2-3), silkkiuikku (63-77), nokikana (19-35), naurulokki (350-547), keltavästäräkki (5-15).
Syyslevähdysalue: haapana (700-2100), harmaasorsa (85-125), jouhisorsa (40-70), lapasorsa (52-135), telkkä (1200-1400), nokikana (330-440), tylli (145-160), töyhtöhyyppä (300-400), lapinsirri (10-20), suosirri (160-270), suokukko (130-150), liro (225-260).
17)    Morsfjärden (Kirkkonummi)  (3) on rehevä sisälahti, jolla on kokonaisuudessaan merkitystä lepäilyalueena ja sen itäosa (Smedjeviken) on merkittävä pesivälle kosteikkolinnustolle. Vähälläkin havainnoinnilla alue vaikuttaa olevan maakunnallisesti nelos-viitoskohde monelle lintulajille (nokikana, haapana, kyhmyjoutsen).
Kevätlevähdysalue: heinätavi (7)
Syyslevähdysalue: lapasotka (26-29), telkkä (460-550).
18)    Norra Fladet (Kirkkonummi) (8) on rehevä merenlahti, jonka ominaispiirteenä on ruovikon ohessa laajahko, kostea rantaniitty, joka kerää muutolla kahlaajia.
Kevätlevähdysalue: uivelo (60-82), lapinsirri (15-34), jänkäsirriäinen (14-25), valkoviklo (33-42), liro (290-360).
Syyslevähdysalue: tavi (260-400), mustaviklo (21-27), liro (170-235).
19)    Kirkkonummen saaristo  (+) on laaja Kirkkonummen rannikkoa kiertävä saaristoalue käsittäen sekä sisä- että ulkosaaristoa. Alueen saarista suurin osa on pieniä luotoja. Saaret ovat pääosin kalliorantaisia ja karuja. Paikoin on myös somerikkorantoja. Hiekkarannat ovat harvinaisia. Matalakasvuisia pieniä rantaniittyjä ja laguunimaisia lahtia on varsinkin linturikkaimilla saarilla. Alueella on vain muutama isompi metsäinen saari. Sommarnia ympäröi melko laaja hiekkapohjainen alue, joka on tärkeä lintujen ruokailualue. Alue on pesimäalueena edustava mm. valkoposkihanhelle (>200 paria), haahkalle (>2000), pilkkasiivelle (11), tukkakoskelolle (25), meriharakalle (38), tyllille (7), karikukolle (9), kalalokille (426), merilokille (68), kalatiiralle (83), lapintiiralle (377) ja luotokirviselle (11). Alue kuuluu Naturaan linnustonsuojelaulueena.
20)    Petkelsuo  (2) sijaitsee Hyvinkään ja Nurmijärven rajalla, kapea kaistale alueen eteläosassa on Nurmijärven puolella. Natura-alueeseen kuuluu suon itäinen, ojittamaton puoli. Länsiosa on ojitettu. Petkelsuo on tyypillinen eteläsuomalainen, varsin suuri ja melko luonnontilaisia osia sisältävä kermikeidassuo. Pääosin suo muodostuu erilaisista rämetyypeistä, mutta etelä- ja itäosistaan suo on melko avoin ja lampareinen. Eteläreunalla on myös lähteitä.
Pesimäalue: liro (1), kapustarinta (2-3).
21)    Kurkisuo (Hyvinkää)  (2) on keskiosastaan vielä laajalti luonnontilainen ja avoimena oleva suo. Kurkisuo on yksi neljästä suosta, jossa kapustarinta Uudellamaalla vielä pesii. Suolla esiintyy lisäksi Uudellamaalla pesijänä harvinainen liro ja luonnonympäristössään pesivä kuovi. Arvokkkain osa-alue on pinta-alaltaan n. 2 km2, ojituksissa arvoa menettänyt osa-alue on lisäksi noin 1 km2 (ennallistettavissa metsäkanalinnuille sopivaksi). Aluetta uhkaa turvetuotanto. Suojelutoimenpiteet: valtaosa suosta on suojeltava ja ojitusalue ennallistettava viipymättä.
Pesimäalue: kapustarinta (2), liro (2). Lisäksi erinomainen teerisuo ja keltavästäräkkikin esiintyy edelleen.
22)    Pohjanpitäjälahden perukka (Raasepori)   (2) on rehevä murtovesilahden pohjukka taajama-alueen kupeessa. Kasvisto on runsasta ja edustavaa. Alue rajoittuu koillisessa Pohjankurun satamaan. Alue on säännöllinen kuikkien ja kaakkureiden kerääntymispaikka keväisin.
Kevätlevähdysalue: kaakkuri (19-21), kuikka (56-85)
23)    Heimlax (Raasepori) (2) on ruovikkoinen, fladamainen merenlahti, joka on kapean salmen kautta yhteydessä Lindöviikeniin. Lahtea reunustavat kauniit viljely-kulttuurimaisemat metsäsaarekkeineen. Itäpuolta hallitsee Prästkullan komea katanomiljöö. Ympäröiviltä teiltä on laajat näkymät lahdenpohjukkaan. Merkittävä levähdysalue vesilinnuille, matalan veden aikaan laajat kahlaajalietteet. Maakunnallisesti huippumääriä merihanhen kertymäpaikkana. Usein mainittavia määriä puolisukeltajasorsia ja isokoskeloita.
Kevätlevähdysalue: merihanhi (50-100)
Syyslevähdysalue: merihanhi (1700-2300)
24)    Finby gränd – Levisträsket (Raasepori)  (6) on lähes umpeenkasvanut lampi, jonka ympärillä levittäytyy maisemallisesti hieno peltoalue, jolla toisinaan esiintyy levähtäjiä houkuttelevia kevättulvia. Monina vuosina ei juurikaan tulvaa tai lintuja. Joskus tavataan syksyisinkin paljon lintuja.
Kevätlevähdysalue: laulujoutsen (160-260), merihanhi (50-100), tavi (690), liro (epäsäännöllinen, mutta parhaimmillaan 1400!),
Syyslevähdysalue: laulujoutsen (165-310), heinäsorsa (700).
25)    Hangon läntinen saaristo  (8) edustaa Salpausselän sekä vedenpäällistä että vedenalaista luontoa. Hiekkapohjan laajuus on merkittävä Suomen rannikkoalueeksi. Maantieteellisen sijaintinsa vuoksi alue on Suomen tärkeimpiä muuttolintuväyliä. Saaristo on pesimälinnustoltaan melko hyvä, muttei Uudenmaan parhaimmistoa. Alueella on lepäilyarvoa etenkin haahkalle. Alueen sijaitessa muuttoväylällä satunnaisesti laskeutuvien lintujen määrä on korkea ja epäsäännöllisesti saavutetaan maakunnallisesti korkeita lukuja, mutta nämä on tässä tarkastelussa pyritty jättämään huomiotta. Alue jäätyy Uudenmaan mittakaavassa usein viimeisimpänä jos ollenkaan ja kohteen merkitys levähtäjille korostuu talvisin.
Kevätlevähdysalue: meriharakka (80-110)
Syyslevähdysalue: kyhmyjoutsen (100-240, myös talvi), lapasotka (45-54), haahka (10000-18000), alli (6000-30000), merimetso (>1000), suosirri (100-140), valkoviklo (25-30),
26)    Hangon etelälahdet  (19) on monimuotoinen, matalien merenlahtien, fladojen, rantaniittyjen, hietikoiden ja kivikoiden mosaiikki Hankoniemen etelälaidalla. Niemien väliin ja sisäpuolelle jää matalia lahtia, joista osa on kuroutumassa merestä erilleen fladoina ja glo-järvinä. Alueella on alavia rantaniittyjä, joiden kasvillisuus on hyvin edustava ja joilla elää harvinaisia hyönteislajeja. Matalat hiekkapohjat ovat kalojen, erityisesti kampelan tärkeitä poikastuottoalueita. Tärkeä levähdysalue vesi- ja kahlaajalinnustolle.
Kevätlevähdysalue: tavi (340-490), tukkasotka (310-800), lapasotka (30-50), telkkä (700-800), meriharakka (50-100), tylli (60-75), valkoviklo (25-80).
Pesimäalue: ristisorsa (3-4, ainoa vakiintunut pesimäalue), isokoskelo (24), tylli (4), pikkutylli (3), punajalkaviklo (9).
Syyslevähdysalue: laulujoutsen (130-380), tukkasotka (430-750), lapasotka (44-50), telkkä (600-2500), tylli (30-35), suosirri (80-120), valkoviklo (15-25).
27)    Tammisaaren-Inkoon läntinen saaristo  (+) on ulko- ja keskisaaristoon painottuva, hyvin edustava saaristolintujen pesimäalue. Täällä tavataan pesivänä Uudenmaan vähät merikihut (1-2), pääosa ruokeista (12) ja räyskistä (160-170). Lisäksi alue on hyvin edustava pesimäalue mm. merihanhelle (56), tukkakoskelolle (25), merimetsolle, meriharakalle (34), tyllille (9), karikukolle (11), kalatiiralle (98), lapintiiralle (400-450), riskilälle (63) ja luotokirviselle (13).
28)    Östersundomin lintuvedet (Helsinki) (5) on joukko lähekkäin sijaitsevia reheviä merenlahtia: Porvarinlahti, Bruksviken, Torpvikenja Östersundominlahti (sis. Karlvikin ja Kapellvikenin). Lajisto on tytärkohteilla hyvin samantapainen. Alueella on pääasiallisesti merkitystä pesimäalueena. Lisätietoja kohteesta.
Pesimäalue: tukkasotka (7-8), isokoskelo (9-12), silkkiuikku (57-71), punajalkaviklo (6-10), pikkulepinkäinen (2-6).
29)    Nuuksio (Espoo-Vihti)  (+) on useiden metsätyyppien, pienialaisten soiden, harjanteiden, kalliojyrkänteiden kirjoma, runsasjärvinen ja -lampinen, yhtenäinen metsäalue Espoon, Vihdin ja Kirkkonummen rajaseudulla. Tyypillisintä elinympäristöä on mäntyvaltainen kangas. Siellä täällä on myös reheviä lehtoja ja hyvinkin luonnontilaista aarnikuusikkoa. Alue on vaateliaalle metsälinnustolle Uudenmaan elintärkeä. Nuuksio on Uudellamaalla edustavin tai edustavimpia kaakkurille (10), pyylle, teerelle, metsolle, pohjantikalle (14), pikkusiepolle (24) ja isokäpylinnulle.
30)    Läppträsket (Raasepori)  (15) on linnustoltaan Uudenmaan lintujärviaatelistoa. Vesikasvillisuus on erittäin monipuolinen ja runsas (Suomen kolmanneksi arvokkain järvi vesikasvillisuuden perusteella). Tärkeä kosteikkolintujen pesimäalue ja muutonaikainen levähdysalue. Järvi on matala ja sitä reunustavat lännessä ja idässä kapeat lehtimetsävyöt. Järven koillispäässä on laajempi soistuva pensaikko- ja rantametsä-alue. Lounaiskulmassa on umpeenkasvun seurauksena muusta järvestä irtautunut Lillträsket.
Kevätlevähdysalue: tukkasotka (330-420), nokikana (110-130).
Pesimäalue: kyhmyjoutsen (22-25), laulujoutsen (3-4), kurki (3-4), pikkutikka (12), rastaskerttunen (6-8).
Syyslevähdysalue: metsähanhi (100-150), merihanhi (1800-2350), haapana (1400-1600), jouhisorsa (65-85), uivelo (100-225), härkälintu (10-11), kaulushaikara (4), nokikana (990-1080).
31)    Tuusulanjärvi  (3) on Järvenpään ja Tuusulan taajamien välissä oleva rehevähkö järvi. Rajauksessa ovat mukana linnustollisesti arvokkaimmat luhtarannat ja laajat ruovikot, joitakin rantametsäalueita sekä järven itäpuoleiset, keväiset tulvapellot. Aluetta ”vaivaa” tietty epätasaisuus vuosien välillä sen suhteen, mitä lajeja sinne runsaammin kertyy. Alue on monelle lajille Uudenmaan nelos- tai viitoskohteita, muutamalle tärkeämpikin:
Kevätlevähdysalue: pikkulokki (200-280)
Pesimäalue: naurulokki (400, palasi kohteen kunnostuksen jälkeen)
Syyslevähdysalue: heinäsorsa (480-550).
32)    Suomenoja (Espoo)  (13) on rehevöitynyt, puhdistamon varalaskualtaaksi padottu merenlahti yhdessä lahden entisten niittyjen ja luhtien kanssa. Lahteen aikanaan laskenut Finnojoen uoma on muutettu ja pengerretty kiertämään altaan ohi. Osa alavista niityistä ja luhdista on tuhottu maantäyttöjen myötä 1960-70 -luvuilla (nykyinen länsipuolen ruderaatti). Alueen merkitys perustuu vesilinnustoon ja suureen naurulokkikoloniaan. Monet sorsat uittavat poikueita altaalle kauempaa keskikesällä. Alueen rajauksen perusteista on kattava selvitys (Lammi & Nironen 2010). Lisätietoa kohteesta.
Kevätlevähdysalue: punasotka (42-46).
Pesimäalue: harmaasorsa (8-25), lapasorsa (6-12), punasotka (4-12), tukkasotka (6-10), mustakurkku-uikku (18-20), nokikana (34-40), liejukana (25-32), naurulokki (850-3700).
Syyslevähdysalue: harmaasorsa (165-200), heinätavi (3-5), lapasorsa (88-95), punasotka (30).
33)    Kopparnäs (Inkoo-Siuntio)  (+) on laajahko kalliomännikkövaltainen metsämanner Inkoon itäisellä rannikkoalueella. Kumpuilevaa avokalliota ja kuivaa kangasmetsää. Valtapuulajina kitukasvuinen mänty ja nuori koivu. Lisäksi kuusta, tammea, leppää ja haapaa. Valtakunnallisestikin huomionarvoinen kangaskiurukeskittymä (11). Lisäksi maakunnallisesti merkittävä kehrääjäpaikka (12). Edustava myös pikkutikalle (5). Yksi vähäitä säännöllisiä kuhankeittäjäpaikkoja Uudellamaalla.
34)    Tammisaaren lintuvedet (Raasepori)  (13) on kolmen avoimen merenlahden ja kolmen suljetumman fladanin yhdistelmä: Prästviken, Stadsfjärden, Båssafjärden, Totalfladan, Persöfladan ja Näsebyfladan.Tytärkohteilla on paljon yhteistä, mutta myös eroavaisuuksia lajiston painottumisessa. Esimerkiksi Prästvikenin arvo perustuu naurulokkiyhdyskuntaan. Fladat ovat pikemmin pesimäalueita, mutta Total- ja etenkin Persöfladanilla on myös merkitystä sotkien kertymäalueena. Hyvä pikkutikkapiakka.
Kevätlevähdysalue: punasotka (120-260), tukkasotka (550-700), uivelo (50-60), isokoskelo (550-780), silkkiuikku (100-130), nokikana (650-800),
Pesimäalue: kyhmyjoutsen (11), harmaahaikara (60), rastaskerttunen (13), viiksitimali (5)
Syyslevähdysalue: punasotka (100-110), tukkasotka (800-1700), nokikana (500-600).
35)    Pohjan järvialue (Raasepori)  (4) on laaja, karujen, enimmäkseen pienten ja keskikokoisten järvien ja lampien kokonaisuus Pohjan länsi- ja pohjoisosassa. Rajauksessa on mukana joitakin nyt asumattomia, hyvin potentiaalisia kuikkalintujen pesimävesiä.
Pesimäalue: Kaakkuri (10), kuikka (22), sääksi (6-7).
Syyslevähdysalue: kuikka (>20)
36)    Pikkalanlahti  (Siuntio) (4) on laaja, matala merenlahti Siuntion ja Kirkkonummen rajalla. Lahden pohjoisosaan laskee Pikkalanjoki. Lahtea reunustaa länsiosassa ja Pikkalanjoen suistossa ruovikkovyöhykkeet. Laajimmat ruovikot sijaitsevat Störsvikenillä. Lahden pohjoisosa on varsin rauhallinen ja sen rannoilla on rakennuksia vain Marseuddenin kärjessä.
Kevätlevähdysalue: uivelo (45-62), isokoskelo (400-500),
Syyslevähdysalue: tukkasotka (400-800), isokoskelo (860-1300).
37)    Ridasjärvi-Järvisuo-Ritassaarensuo (Hyvinkää)  (15) on rehevähkö, soiden ympäröimä järvi Pohjois-Uudellamaalla. Kokoonsa nähden Ridasjärvi kerää yllättävän vähän levähtäjiä, mutta on sitäkin merkittävämpi pesimäjärvi. Täällä pesii säännöllisesti Uudenmaan viimeisempänä paikkana suorantajärviin jouhisorsa. Lisäksi tämä on myös viimeisimpiä pikkulokin pesimäalueita.. Suoalue on valtakunnallisesti merkittävä konsentrinen kermikeidas, suoyhdistelmänä melko hyvin kehittynyt ja ehjä ja monimuotoinen kokonaisuus. Vallitsevana suotyyppinä ovat rämeet nevapainanteineen, mutta alueella on pienialaisesti myös ruoho- ja heinäkorpia. Suon pesimälinnustoon kuuluvat Uudellamaalla harvinaiset: liro (1) ja kuovi (4).
Kevätlevähdysalue: laulujoutsen (160-240),
Pesimäalue: haapana (13-17), tavi (16-27), jouhisorsa (1-3), heinätavi (3), lapasorsa (6-7), punasotka (6-9), tukkasotka (6-7), telkkä (29), härkälintu (17-20), liro (3-4), isokuovi (4), naurulokki (271-1260), pikkulokki (1-2).
38)    Kytäjän pellot (Hyvinkää)  (3) on osittain entisestä suosta kuivattu peltokokonaisuus. Rauhallisuutensa ja kenties suoalkuperän vuoksi muuttoaikoina alueella levähtää merkittäviä määriä soilla pesiviä lintuja: kurkia, metsähanhia, laulujoutsenia ja kapustarintoja.
Kevätlevähdysalue: metsähanhi (90-140), kurki (160-230), kapustarinta (220-265).
39)    Sulkavanjärven seutu (Mänstälä) (3) on matala järvi ja sitä ympäröivä luhta- ja peltokokonaisuus. Sulkavanjärven pinta-ala on 0,96 km2 ja se kuuluu Mäntsälänjoen vesistöalueeseen. Sulkavanjärvi on hyvin matala, sen keskisyvyys on vain 0,6 m. Kohde on ollut linnustollisesti tasaisen merkittävä koko 2000-luvun. Se on ainoita kurjen vakiintuneita syyslevähdyspaikkoja Uudellamaalla. Itse järvellä linnut käyvät lepäämässä ja pelloilla ruokailemassa. Järven luhdat ovat luontaisesti melko avoimia ja edustavia: luhtahuitti on edelleen vuosittainen, järvellä on jouhisorsa pesinyt vielä viime vuosinakin. Suojelutoimenpiteet: Peltojen tulee pysyä nykyisessä eli maatalouskäytössä, mutta kolmen laskujoen valuma-alueilla tulee tehdä enemmän vesistönsuojelutoimenpiteitä kiintoaineen ja ravinteiden vähentämiseksi. Järven luhtien läpi menevistä kolmesta ojasta yksi on äskettäin perattu, mikä pahentanee rehevöitymisongelmaa. Järveen on alkanut syntyä kiintoainekuorman vuoksi saarekkeita, joten järvi saattaa vaatia ruoppauksia. Järven pinnan nosto tuhoaisi avoimen, melko hyväkuntoisen saraluhtavyöhykkeen eikä ole hyvä suojelukeino täällä.
Pesimäalue: jouhisorsa (1). Syyslevähdysalue: laulujoutsen (100–145), kurki (350–440).
40)    Saltfjärdenin seutu (Kirkkonummi)  (6) on kosteikon ja ympäröivien peltojen yhdistelmä. Kokonaisuuteen kuuluvat Saltfjärden sekä Mattbyn, Gunnarsbyn ja Estbyn kausitulvivia peltoja. Alueesta on muodostunut tärkeimpiä hanhien syyslepäilyalueita Uudellamaalla. Suojelutoimenpiteet: maatalouden erityisympäristötuen alueita on perustettava mahdollisimman paljon. Kirjokertulle on ennallistettava ja hoidettava elinympäristöä erillisen hoitosuunnitelman pohjalta. Saltfjärdenin ennallistamista on tehostettava. .
Pesimäalue: taivaanvuohi (8-10), punajalkaviklo (4-6), keltavästäräkki (21-33), kirjokerttu (1-4, häviämässä), pikkulepinkäinen (5-8); lisäksi huomattava määrä niittykirvisiä (21-33) luonnonsuojelualueen puolella. Syyslevähdysalue: metsähanhi (50–200), merihanhi (2500–3000), sinisorsa (800–1450), jouhisorsa (16–65), suokukko (120–170).
41)    Sommarnin, Kallbådanin ja Söderskärin matalikot (Kirkkonummi) (1) on toistaiseksi ainoa havaintojen valossa vakiintunut ja maakunnallisesti merkittävä kertymäalue allille. Kaikilla yksittäisillä osa-alueilla on havaittu tuhansien yksilöiden kertymiä, parhaimmillaan 15000 allia. Koko aluetta ei ole samanaikaisesti laskettu, todennäköisesti alueella levähtää jopa yli 20.000 yksilöä toisinaan.
42)    Santahamina (Helsinki) (3) on puolustusvoimien omistama välisaariston hiekkaperäinen saari. Suurlahden edustalla on hyviä lintuluotoja. Suurlahti kerää muuttoaikana kahlaajia. Kissa- ja Likolammet ovat reheviä lampia reunuslehtoineen. Kissalammen länsipuolella on sankkoja sekametsiä ja kuusikoita.
Kevätlevähdysalue: tylli (24-57), valkoviklo (30).
Pesimäalue: mustakurkku-uikku (5-7).
43)    Harmaahaikarayhdyskunta 1 (Inkoo). Vuonna 2008 oli 50 asuttua pesää, vuonna 2009 51. Yhtäjaksoisesti se on ollut asuttuna vuodesta 1997. Osakolonia asuu viereisessä saaressa X jo vuodesta 1995.
44)    Harmaahaikarayhdyskunta 2 (Hanko) on toinen suurehko Uudenmaan harmaahaikarayhdyskunta, jossa vuonna 2009 oli yli 60 asuttua pesää.
45)    Z on viimeisiä tunnettuja, 2000-luvulla vielä usean kirjokertun asuttama pesimäpaikka Uudellamaalla. Alue kerää jonkun verran myös hanhia, joutsenia, kurkia ja petolintuja.
46)    Fagervik (Inkoo)  (1) on Uudenmaan säännöllisesti merkittäva koskikarojen talvehtimispaikka (8-11 yks.).
47)    Siuntionjoen laakso (Siuntio) (1) on vuolas jokiosuus Sagårsin koskesta alavirtaan Uudenmaan säännöllisesti merkittävin koskikarojen talvehtimispaikka (10-11 yks.).
48)    Karjaanjokilaakso (Karkkila) (2) on perinteinen, maakunnallisesti tärkeä koskikaran pesimäpaikka – viimeisiä sellaisia (pesintä vielä v. 2008). Joella myös talvehtii koskikaroja.
49)    Seutulan pellot (Vantaa) (3) on merkittävä kevätlevähdysalue töyhtöhyypälle (470-700) ja pesimäalue peltosirkulle (15-30). Kuovi on myös tärkeä osa pesimälinnustoa (3-6).
50)    Torbackaviken (Inkoo)  (1) on mustakurkku-uikun keväinen levähdyslahti, 11-18 yksilöä vuosittain. Myös loppusyksystä laji on havaittu. Lajin vakiintuneita levähdyspaikka pesimäalueiden ulkopuolella ei juurikaan Suomessa tunneta, joten kohde on perusteltua pitää ainakin maakunnallisesti merkittävänä. Lahdella on ajoittain satoja muita vesilintuja, erityisesti telkkiä.
51)    Sipoonkorven metsämanner (Helsinki-Sipoo-Vantaa)  (+) noin 50 km2; on Uudenmaan/Itä-Uudenmaan metsämantereista rehevimpiä. Se on Suomen parhaita pikkusieppokeskittymiä (13 reviiriä vuonna 2008) ja vähintään maakunnallisesti merkittävä kehrääjän, teeren, kanahaukan, huuhkajan, idänuunilinnun ja pohjantikan pesimäalueita. On yhteydessä rannikon Kasabergetin ja Mustavuoren suojeltujen metsien kanssa. Suojelutoimenpiteet: kansallispuiston perustaminen; METSO-ohjelman puitteissa suojelupinta-alan lisääminen; reunasoiden ennallistaminen; Hindsbyn, Sotungin, Degermossan ja muiden kylien pitäminen kylämaisemina ilman täydennysrakentamista; viheryhteys pohjoiseen ei saa kaventua nykyisestään (kanalintupopulaatioiden eristymisvaara); Viheryhteyden pitää säilyä nykyisenkaltaisena myös etelään Kasabergetin ja Mustavuoren alueille (periaatteessa osa Sipoonkorpea), jossa pyykannan pysyvyys riippuu viherkäytävästä pohjoiseen. Lisätietoja Sipoonkorven linnustosta.
52)    Sadeln (Inkoo)  (1); on Uudenmaan tärkein luotokirvisen keskittymä ja koko Suomenlahdella ilmeisesti toiseksi paras. Kohde on melko lähellä toista luotokirviskeskittymää, Sommarnia. Alue käsittää Stora- ja Lilla Sadelnin.
53)   Matkunsuo (Hyvinkää); 1,2 km2;  (+);on edustava keidassuo Salpausselällä. Pohjoisosan keskellä on suon ympäröimänä Matkunlampi. Matkunlammen eteläpuolella on laaja, kohosuolle tyypillinen keskusalue, jota hallitsevat isot vetiset rimpipinnat ja jossa on runsaasti isohkoja kuljuja (allikoita). Vetisen rimpialueen ympärillä kiertävä suon osat ovat isovarpurämettä, lyhytkortista nevaa tai niiden yhdistelmiä. Alueella on monipuolista linnustoa, mutta erikoisuutena erottuu Uudenmaan ainoa isolepinkäisreviiri.
54)    Mustasuo (Hyvinkää-Hausjärvi) ; 2,14 km2; (2); on eteläpäästään Hyvinkään puolelle ulottuva keidassuo. Se on reunoiltaan joskus ojitettu, mutta muutoin luonnontilainen. Alueen suotyyppejä ovat rahka-, lyhytkorsi- ja kuljuneva sekä isovarpuräme. Suolla pesii edelleen kapustarinta (1) ja liro (2). Myös parhaita keltavästäräkkisoita (3). Suojelutoimenpiteet: suota halkovan sähkölinjan siirtäminen pois.
55)    Keihässuo (Karkkila-Loppi) ; 1,27 km2; (+) on edustava keidassuo. Lukuisat allikot monipuolistavat suota ja antavat kosteikkolinnuille tarvittavaa märkyyttä. Vallitseva suotyyppi on isovarpuräme, mutta suolla on myös kuljupintaista avosuota ja muutamia peruskartallakin näkyviä lampareita. Länsireunalla on minerotrofista saranevaa. Rämeen puusto on suon keskiosissa käkkyräistä ja harvaa männikköä, mutta reunarämeillä puusto on hyväkasvuista ja melko tasarakenteista. Reunakorvet on pääosin ojitettu. Erinomainen teerisuo. Alueella on tavattu viime vuosina liron, pohjansirkun ja tilhen reviirit. Suojelutoimenpiteet: reunojen ennallistaminen.
56)    Kivilamminsuo (Mäntsälä) ; 1,5 km2; (+) Kivilamminsuo on avoin, märkä saraneva. Suon eteläosa on lyhytkorsinevaa ja sitä reunustavaa reunarämettä. Alueella esiintyy monipuolista suolinnustoa: valkoviklo, liro (3), pohjansirkku ja vahva teerikanta. Suojelutoimenpiteet: suojelualueen perustaminen ja reunojen ennallistaminen.
57)    Kotojärvi-Isosuo (Mäntsälä) ; 3,73 km2; (3) – Kotojärvi on Etelä-Suomen oloissa poikkeuksellisen suuri luhtasuo. Isosuo on suoyhdistelmänä melko hyvin kehittynyt, kohtalaisen luonnontilainen keidassuo. Suo on lähes ojittamaton, mutta sen yli kulkee sähkölinja. Kotojärven laajojen luhtien vuoksi alueella tavataan Uudenmaan parhaita taivaanvuohen ja kurjen keskittymiä. Alueella soi myös jänkäkurppa useana päivänä v. 2010. Suojelutoimenpiteet: Kotojärvi vaatii pikaista ennallistamista, sillä umpeenkasvu on nopea ja linnustoarvot ovat pudonneet 1990-luvusta (BirdLifen lintupaikkatietokanta).
Pesimäalue: kurki (5), taivaanvuohi (17), liro (5).
58)    Suojärven suot (Mäntsälä) ; 2,5 km2; (+). Suojärveä ympäröi suuri suokeskittymä, josta rajaus koskee jäljellä olevia luonnontilaisempia osa-alueita: Isosuo pohjoisessa, Palomäensuo idässä ja Suojärvensuo etelässä. Kokonaisuus on ollut aikanaan yhtenäistä suota, mutta voimakas ojitus on pirstonut luonnontilaisia osia erilleen. Suojelutoimenpiteet: ennallistaminen ja suojelualueiden perustaminen. Linnusto: suokokonaisuus on yksi neljästä kapustarinnan (2 reviiriä v. 2010) pesimäpaikasta Uudellamaalla. Isosuolla on pesinyt 2007-2009 pikkulokki. Isosuon reunaojia on kunnostettu ilmeisesti loppuvuodesta 2009 tai alkuvuodesta 2010. Ei ole tiedossa, vaikuttiko se pikkulokkiyhdyskunnan siirtymiseen (todennäköisesti Pornaisten Lampisuolle). Suolinnuista alueella pesii myös keltavästäräkki ja liro.
59)    Harpar Storträsket-Lillträsket (Raasepori) ; 2,25 km2; (+) ovat viime vuosisadalla tapahtuneen laskuojan kaivamisen jälkeen soistuneita järviä. Nykyisin molempien soiden laakeita keskiosia kattaa avoin luhtaneva. Keskiosissa on järviruokokasvustoja. Kevättulvien aikana suuri osa luhtanevasta on veden alla (jolloin merkitystä myös levähtäjille), mutta kaivetun laskuojan vuoksi kuivuu myöhemmin. Ojittamattomilla laiteilla on luonnontilaisia korpia ja rämeitä. Molempien soiden laiteilla on lisäksi hyvin muodostuneita, mutta pienialaisia kohosoita. Suojelutoimenpiteet: ojitusvaikutuksen poistaminen. Linnusto: suolla pesii monipuolinen ja runsas kosteikkolajisto, luhtaisuudenkin vuoksi Uudenmaan parhaita taivaanvuohen (11), metsäviklon (7) ja kurjen (7) soita.
60)    Lampisuo (Pornainen) ; 1,2 km2; (+) oli Uudenmaan arvokkaimpia lintusoita laajojen suolinnustokartoituksien perusteella vuonna 2010. Soiden erikoislajistosta oli edustettuna pikkulokki (vähintään 10 paria), liro (2) ja keltavästäräkki (2). Muutakin vaateliasta lajistoa tavattiin, kuten kuoveja (2). Suojelutoimenpiteet: reunojen ennallistaminen, linnustoa vahvasti huomioivan hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen pikaisesti.

Muita lupaavia kohteita 

Tässä listataan joitakin alueita, jotka olivat tarkastelussa hyvin lähellä maakunnallista arvoa, mutta niiden tunnetut arvot ovat kuitenkin riittämättömiä niiden kohottamiseen maakunnallisesti arvokkaiden kohteiden joukkoon tai arvot ovat vielä puutteellisesti tunnetut. Nämä kohteet ovat potentiaalisia tulevia huippukohteita esimerkiksi kunnostuksen tai tietotason parantumisen seurauksena.
– Helsinki: Niskalan pellot – kolmanneksi paras valkoposkihanhen syyslevähdyspaikka. Pelloilla on mahdollisesti merkitystä kapustarinnalle syksyisin.
– Helsinki: Vuosaaren täyttömäki – Uudenmaan yksi harvoista säännöllisistä ruisrääkän keskittymistä. Alue on merkittävä myös pikkulepinkäiselle ja muille muutolla levähtäville varpuslinnuille.
– Inkoo: Degerbyn pellot – pellot keräävät täällä hyvin hanhia keväisin ja syksyisin; jonkun verran myös joutsenia. Viime syksyinä merihanhien määrä on ollut kasvussa, kuten muuallakin Uudenmaan rannikkokuntien isommilla peltoaukeilla. Lintujen suosima alue vaihtelee jonkun verran, mutta Tväran pellot on säännöllisimpiä merkittäviä osa-alueita (etenkin keväisin).
– Inkoo: Kyrkfjärden – Uudenmaan tärkeimpiä tukkasotkan loppusyksyn levähdyskohteita 2008-2009 (jopa yli 1000 yksilöä). Kohteen merkitys saattaa korostua talvien lämmetessä. Sotkille on tyypillistä pohjaeliöiden yliharvennus, jolloin eri paikkojen merkitys voi vaihdella vuosien välillä paljonkin (De Leeuw 1999, Werner ym. 2005).
– Inkoo: Stormossen (Innanbäck) on uusmaalaisittain poikkeuksellisen luonnontilainen keidassuo. Stormossen on reunoiltaankin ojittamaton. Alueella on vahva teerikanta ja suolla pesii vaateliaita kahlaajia (kuovi, punajalkaviklo).
– Karjalohja: Kattelus – on muutaman järven ja tekolammen yhdistelmä. Kattelus on merkittävä liron kevätlevähdysalue ja kohtalainen pesimäkosteikko. Alueella retkeillään liian vähän.
– Kirkkonummi: Danskarbyn pellot – toiseksi paras valkoposkihanhen kohde syksyisin; hanhia voi olla kerralla tuhansia.
– Kirkkonummi: Stormossen (Hirsala/Medvästö) on pohjansirkun perinteinen pesimäalue (myös v. 2010). Alueella on muutenkin monipuolinen pesimälajisto (punajalkaviklo, kehrääjä, metsäkanalinnut ym).
– Kirkkonummi: Tavastfjärden – on Porkkalan- ja Obbnäsinniemen välisen lahden sisin perukka. Linnustollisesti arvokkaimmat rannat sijaitsevat hajallaan eri puolilla kohdetta ja ovat kaikki ruovikkorantoja. Alueella on tavattu varsin hyviä vesilintumääriä (etenkin lapasorsia ja tukkasotkia), mutta ei ole ilmeisesti aivan maakunnallista parhaimmistoa. Alueelta on linnustotietoja varsin niukasti.
– Kirkkonummi: Vitträsk – kuikan merkittävä syksyinen levähtäjäjärvi (30-50 yksilöä, Uudenmaan parhaita), myös silkkiuikkuja huomattavia määriä.
– Nummi-Pusula, Karkkila: Nummi-Pusulan – Karkkilan rajaseudun järvet on lukuisten pienten, karujen järvien keskittymä Nummi-Pusulan – Karkkilan metsäisellä rajaseudulla. Täällä on Uudenmaan suurimpia kuikkakeskittymiä (15-20 paria).
– Nummi-Pusula: Valkerpyy – säännöllisesti paljon isokoskeloita, mutta muilta osin linnustollisesti vaatimattomampi järvi.
– Nurmijärvi: Sääksjärvi – Uudellamaalla poikkeuksellisen hyvä sisämaan pesimäjärvi tukkakoskelolle.
– Pornainen: Isojärvi – säännöllinen uivelokohde syksyisin (> 40 yksilöä).
– Raasepori: Böls-Bredviken on suojainen merenlahti, joka kerää toisinaan komeita määriä sotkia ja joutsenia. Merkitys on mahdollisesti laskenut 1990-luvusta, mutta toisaalta alueen linnustoa ei juurikaan seurata. Sotkilla lukumäärät voivat vaihdella eri vuosina pohjaeliöiden määrän vaihtelun vuoksi. Muutama pikkuluoto kerää saaristolintujakin pesimään.
– Raasepori: Karjaan järvialue on lähekkäisten, karujen järvien kokonaisuus entisen Karjaan keskiosissa, käsitäen Källträsketin, Bruksträsketin, Marsjönin ja muutaman pikkujärven. Merkittävä sääksen (4-6 paria) ja kuikan (7 paria) keskittymä. Lisäksi on monipuolisesti muita kosteikkolintuja, esimerkiksi kurki (5 paria) ja laulujoutsen (4 paria).
– Raasepori: Kiimasuo on aapamainen neva, jolla on reunojen rämeiden lisäksi laajalti avointa lyhytkortista nevaa sekä saranevaa. Suolla pesii punajalkavikloja ja useita teeriä. Potentiaalinen alue maakunnallisesti harvinaisille suopesijöille, esimerkiksi lirolle. Suo vaatii lisätutkimuksia.
– Raasepori: Lindöviken – toiseksi merkittävin uivelon syksyinen kerääntymisalue Uudellamaalla, mutta muu lajisto on useimpina vuosina melko vähälukuinen.
– Raasepori: Padva – Padvan niemen länsirannikolla meri syvenee jyrkästi, keskittäen sukeltavat vesilinnut lähelle rantaviivaa. Kohde lienee telkkien ja muiden tavallisempien lajien ohessa säännöllinen levähdyspaikka härkälinnulle sekä mustalinnulle, joilla ei ole selkeästi tunnistettavia muutonaikaisia levähdysalueita tiedossa Uudellamaalla. Lukuja ei ole kuitenkaan juurikaan dokumentoitu ja kohde vaatii tarkempaa seurantaa jatkossa.
– Raasepori: Segelskärin matalikko – ulkomerivyöhykkeen laajahko matalikko, jolla lienee merkitystä levähtäville merisorsille. Täältä on laskettu iso allikertymä, mutta alueen vakiintumisesta ei ole näyttöä, joskin on aika todennäköinen säännöllinen levähdysalue.
– Raasepori: Skåldö – mahdollisesti merihanhen parhaita kevätlevähdyspaikkoja, mutta merkityksen vakiintumisesta ei ole tietoa.
– Raasepori: Trollbölen suot – Useita pieniä, erityyppisiä soita käsittävä kokonaisuus, joka keskittyy Kvarnträskin ja Algsjön rannoille. Osa soista on järvien soistuneita rantoja. Muutama osa-alue on lähes luonnontilassa. Pienestä koosta johtuen suolinnusto on niukka, mutta huomionarvoista on harvinaisen pohjansirkun esiintyminen (2 reviiriä v. 2010).
– Sammatti: Lohilampi – erittäin monipuolinen lintujärvi, mutta ei aivan erotu yksittäisillä lajeilla joukosta. Vierasperäisen kanadanhanhen määrät Uudenmaan suurimpia (satoja per syksy).
– Sipoo: Savijärvi – on rehevä, paikoin suo- ja luhtarantainen järvi. Järven eteläpäässä on hyvin märkä neva (Götviken). Järvellä pesii ja levähtää useita kosteikkolajeja, mutta järvi ei yllä linnustollisesti lintuvesien keskitason yläpuolelle.
– Sipoo: Vermijärvi – on kahta umpeen kasvavaa järveä ympäröivä luhtainen, pajuja ja saroja kasvava suo. Alueella on tavattu vuosien varrella maakunnallisesti merkittävää pesimälajistoa, mm. mustakurkku-uikku (hävinnyt) ja valkoviklo (reviiri v. 2010). Luhtahuitin reviiri on ollut säännöllinen. Alueella on myös arvoa muutonaikaisena kerääntymisalueena.
– Siuntio: Djupträsket – tärkeä pesimäpaikka mustakurkku-uikulle, todennäköisesti Uudenmaan 4. tärkein ja on viitteitä merkityksen kasvusta. Järven pieni valuma-alue ei käsitä juurikaan peltoja, minkä vuoksi järvi on säästynyt ylirehevöitymiseltä ja pohjaeliöstön kuolemalta. Järvellä onkin varsin hyvin uposkasvillisuutta.
– Siuntio: Tjusträsk – järven ja luhdan yhdistelmä, järven läpi virtaa Siuntionjoki. Merkittävä kurkikohde syksyisin, useina vuosina myös kymmeniä metsähanhia. Itse järven vesialueella on maatalouden aiheuttaman veden sameuden vuoksi vähän linnustollista merkitystä.
– Tuusula: Kolsan lammikot – on entinen savenottoalue. Täällä tavataan Uudenmaan kolmanneksi suurin mustakurkku-uikun pesimäkanta (4-5 paria).

Kiitokset

Arvokkaan linnustoaineiston tuottamiseen ovat osallistuneet epäsuorastiu kaikki Tiiraan havaintoja tallentaneet lintuharrastajat. Erikoislaskentoihin on osallistunut lisäksi noin 200 Tringan, Hakin ja Apuksen jäsentä (listataan yleensä kyseisten laskentaraporttien yhteydessä erikseen). Joitakin henkilöitä on nostettava kuitenkin esiin mahtavanlaisista otteista linnustolaskentoihin osallistumisessa, niiden järjestämisessä tai asiantuntija-avun antamisessa: Jan Södersved, Kari Ahola, Kalle Virta, Aki Arkiomaa, Matti Koivula, Taavi Sulander, Juha Lindy, Jukka Sirviö, Jaakko Paju, Mikko Koho, Merja Talvela, Paul Hellström, Petri Saarinen, Risto Willamo, Jukka Santala, Pekka Rusanen, Kalle Huttunen, Kauri Mikkola – nimeltä mainitsemattomien panosta vähättelemättä.

Kirjallisuus

Asanti, T., Gustafsson, E., Hongell, H., Hottola, P., Mikkola-Roos, M., Osara, M., Ylimaunu, J. ja Yrjölä, R. 2003: Kosteikkojen linnuston suojeluarvo. Suomen ympäristö 596. Suomen Ympäristökeskus, Helsinki.
De Leeuw, J. J. 1999: Food intake rates and habitat segregation of Tufted Duck, Aythya fuligula and Scaup Aythya marila exploiting Zebra mussels Dressena polymorpha. – Ardea 87:15-31.
Delany, S., Scott, D., Dodman, T. & Stroud, D. (toim.) 2009: An Atlas of Wader Populations in Africa and Western Eurasia. – Wetlands International, Wageningen, The Nederlands.
Drent, R. (toim.) 2005: Seeking nature’s limits. – KNNV Publishing, Utrecht. 314 s.
Ellermaa, M. 2004: Länsi–Uudenmaan pesivät selkälokit 2003. — Tringa 31(2): 108—109.
Ervasti, E. 2004: Pohjan kaakkurit. — Tringa 31(2): 94–107.
Forsman, D. ja Ahola K. 1987: Kirkkonummen linnustoselvitys 1984. – Kirkkonummen ympäristönsuojelulautakunta 3.
Heath, M. F., Evans, M. I., Hoccom, D. G., Payne, A. J. and Peet, N. B. 2000 (toim.). Important Bird Areas of Europe: Priority Sites for Conservation. 2 vols. BirdLife conservation series No 8. BirdLife International, Cambridge UK.
Joosten, H. 1997: European mires: a preliminary status report. – International Mire Cons. Group Members Newsl. 3: 10–13.
Kimmel, K., Kull, A., Salm, J-O. & Mander Ü. 2008: The status, conservation and sustainable use of Estonian wetlands. – Wetlands Ecology and Management 18(4): 375-395.
Koskimies, P., Kuntsi, V., Metsänen, T., Niiranen, S. ja Toiminen, P. 2008: Hyvinkään Ritassaarensuon voimajohtojen vaikutus linnustoon. – Tutkimusraportti, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan Lintuharrastajat Apus ry. 52 s.
Lammi, E. ja Routasuo, P. 2009: Espoon lintuvesien pesimälinnuston seuranta ja viitasammakkoselvitys 2008. – Espoon ympäristölautakunnan julkaisusarja 1/2009.
Lammi, E., Koivula, M., Pienmunne, E. ja Routasuo, P. 1998: Kirkkonummen Saltfjärdenin pesimälinnusto 1997. – Uudenmaan ympäristökeskus. Monisteita Nro 43. 26 s.
Lehikoinen, A., Below, A. ja Wickman, M. 2006: Tulliniemen luonnonsuojelualueen ja Russarön ympäristön saaristolinnusto vuonna 2005. – Tringa 33 (3):152-169.
Leivo, M., Asanti, T., Koskimies, P., Lammi, E., Lampolahti, J., Mikkola-Roos, M. ja Virolainen, E. 2002: Suomen tärkeät lintualueet FINIBA. BirdLife Suomen julkaisuja nro 4. Suomen graafiset palvelut, Kuopio 142 s.
Lotze, H. K. & Reise, K. (toim.) 2005: Ecological history of Wadden Sea. – Helgoland Marine Research 59 (1).
Metsähallitus 2007: Medvästön-Stormossenin alueen hoito- ja käyttösuunnitelma. – Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja. Sarja C 29. 81 s.
Rassi, P, Alanen, A., Kanerva, T & Mannerkoski I. (toim.) 2001: Suomen lajien uhanalaisuus 2000. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. 432 s.
Raunio, A., Schulman, A. & Kontula, T. (toim.) 2008: Suomen luonto-tyyppien uhanalaisuus, osat 1 ja 2. – Suomen ympäristö 8/2008.
Saarinen, M. 2006: Santahaminan ihana Likolampi. – Tringa 33 (3):148-151.
Solonen, T. & Lavinto, A. 1998: Tuusulanjärven kunnostushakkeeseen liittyvän savenoton odotettavissa olevat vaikutukset lintuvesiohjelmaan kuuluvan alueen pesivään ja muutonaikaiseen linnustoon. – Luontotutkimus Solonen Oy. Helsinki.
Solonen, T. ja Virolainen, E. 1995: Länsi-Uudenmaan uhanalaiset lintulajit. – Tringa 22(3b):4-12.
Södersved, J. 2009: Karjalohjan Kotojärven ja Vähäjärven pesimälinnuston selvitys 2009. – Moniste.
Vuorinen, E. 2009: Vihdin Vanjärven hoito- ja käyttösuunnitelma. – Uudenmaan ympäristökeskuksen raportteja 15/2009.
Yrjölä, R., Rinne, J. ja Stigzelius, J. 2003: Tuusulanjärven länsirannan hoidon ja käytön periaatteet. – Monisteita 127, 74 s.