Tyttöjen retki Rönnskärin lintuasemalle
30.4. - 3.5.
Oletko nuori lintuharrastaja tai lintuharrastuksesta kiinnostunut? Kiinnostaisiko kevätmuuton täyteinen viikonloppu Suomenlahden idylisessä saaristossa? Tringa järjestää nuorille, 12-29v vuotiaille tytöille ja nuorille naisille, tutustumisretken Rönnskärin lintuasemalle 30.4 – 3.5.
Mitä, missä, milloin: Rönnskärin lintuasema sijaitsee Kirkkonummella kolme kilometriä Porkkalanniemen kärjestä etelään. Se on muuton kannalta hienolla paikalla Suomenlahden kapeimmassa kohdassa, josta kulkee vesilintujen ja hanhien muuttoreitti erityisesti keväisin. Toukokuun alku on Rönskillä loistavaa lintuaikaa hyönteissyöjien muuton ollessa parhaillaan käynnissä. Saari voi parhaimpina aamuina kuhista pajulintuja, kerttuja ja kultarintoja. Rönski on myös yksi Tringan alueen parhaita paikkoja allihaahkan näkemiseen. Tällä viikonloppuretkellä tutustutaan lintuaseman toimintaan, kuten vakioituun muutonseurantaan, lintujen rengastukseen, levähtävien lintujen laskemiseen ja muihin lintuaseman rutiineihin.
Kenelle: Retkelle mahtuu mukaan enintään 6 henkilöä. Etusijalla ovat ne, jotka eivät ole aikaisemmin käyneet lintuasemalla. Oppaana retkellä toimii Susanna Viukari, joka on kokenut lintuasemakävijä ja toiminut oppaana aiempinakin vuosina. Rengastuksesta vastaa somestakin tutut Lintusiskot, eli Satu ja Leena Hintsanen!
Retki on maksuton. Tringa tarjoaa osallistujille matkat (Hki – Porkkala – Hki), venekyydin asemalle, ruuat sekä majoituksen lintuasemalla. Lintuasema vastaa talviasuttavaa kesämökkiä. Helsingistä lähdetään kohti Kirkkonummea torstaina iltapäivästä/alkuillasta, takaisin Helsinkiin palataan sunnuntaina iltaan mennessä. Porkkalaan on mahdollista saapua myös omalla kyydillä.
Ilmoittautuminen verkkolomakkeella: ilmoittaudu mukaan tästä!
Tiedustelut: Susanna Viukari, susanna.viukari(ät)gmail.com
Puh. +358445890692
