- This event has passed.
Lintuopastus Hakalanniemen katselulavalla
8.9. @ 10:00 - 12:00
Viikin-Vanhankaupunginlahden alue on yksi Suomen tunnetuimpia ja arvokkaimpia lintualueita, joka houkuttelee lintuharrastajia retkeilemään vuoden ympäri. Alueen arvoa lisää entisestään sen sijainti Helsingin maantieteellisessä keskustassa. Alueella on kattava lintutornien ja katselulavojen verkosto. Liikkuminen alueella sujuu hyväkuntoisia kävelyteitä pitkin kävellen tai polkupyörällä. Ruovikkoalueita on hoidettu aktiivisesti viime vuosina yhteistyössä kaupungin ja Tringan kanssa, mikä on lisännyt alueella pesivien ja levähtävien lintujen määrää.
Alueen linnustoa seurataan säännöllisesti ja siellä tavataan säännöllisesti myös harvinaisempia lintuja ahkeran retkeilyn ansiosta.Tringan lintuopastuksia järjestetään muun muassa Viikin peltotiellä, Lammassaaren lavalla ja piilokojussa sekä Hakalan katselulavalla. Lintuopastuksissa Tringan opas päivystää ilmoitetulla paikalla ja auttaa lintujen löytämisessä ja tunnistamisessa ja vastaa lintukysymyksiin.
Hakalanniemen katselulava sijaitsee Vanhankaupunginlahtea reunustavan kevyen liikenteen väylän varrella. Paikalle pääsee kävellen tai polkupyörällä Viikistä Hakalanniementien kautta tai Herttoniemen-Fastholman suunnalta jatkamalla kevyen liikenteen väylää kohti Hakalaa. Viikin Gardeniasta matka on noin 2 km, samoin Herttoniemestä.
Hakalanniemen katselulava kartalla
Ei ilmoittautumista.
Lintuopastuksessa on säävaraus. Katso mahdolliset viime hetken muutokset Tringan tapahtumakalenterista.
Tringalla on jäsenilleen käytössä kolme yhdistyskaukoputkea ja viidet kiikarit. Tringan jäsenet voivat lainata kaukoputkia ja kiikareita maksutta kerralla enintään kolmeksi päiväksi. Näitä voi myös varata etukäteen. Kaksi kaukoputkista sijaitsee Helsingin Viikissä Lintuvarusteessa (Koetilantie 1 B 5) ja yksi Ruoholahdessa Foto Fennicassa (Itämerenkatu 16). Kiikarit sijaitsevat Lintuvarusteessa ja Foto Fennicassa. Kaukoputkien ja kiikareiden varaustilannetta voi tiedustella soittamalla Lintuvarusteeseen tai Foto Fennicaan tai kysymällä paikan päällä. Kaukoputkea tai kiikareita lainatessa kannattaa varautua esittämään henkilöllisyystodistus. Lainakaukoputkea ja -kiikareita tulee kohdella erityisellä varovaisuudella, ja mahdollisista vioista kertoa heti niitä palauttaessa.