Aloittelevan lintuharrastajan Viikin retki
24.3. @ 17:00 - 19:00
Aloittelevan lintuharrastajan retket on tarkoitettu ja soveltuvat nimensä mukaisesti parhaiten aloitteleville lintuharrastajille. Retkillä keskitytäänkin havainnoimaan ja opetellaan tunnistamaan hyvin havaittavissa olevia lintuja. Mistä voi tietää, että tämä lintu on juuri tämä eikä joku muu melko samannäköinen? Oppaalta voi rauhassa kysellä linnuista, lintuharrastuksesta ja Tringan toiminnasta.
Retkellä kävellään Viikin koetilan peltojen halki Hakalan katselulavalle ja takaisin. Havainnoidaan ja opetellaan kevään lintuja. Vanhankaupunginlahdella näkyy – kevään etenemisestä riippuen – monen lajin hanhia ja muita vesilintuja, Klobbenin pikkusaarella harmaahaikarat ja merimetsot ovat jo pesimäpuuhissa.
Kävelyä kertyy noin 3 km. Jos sinulla on kiikarit, ota ne mukaan. Jätäthän koiraystäväsi kotiin.
Retkelle tulee ilmoittautua (ks. alempana).
Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä edeltävänä iltana mahdollisten viime hetken muutosten varalta. Lue myös yleisohjeita retkistä:
Kenelle: Retki on suunnattu lintuharrastusta aloitteleville. Retkelle voivat ilmoittautua Tringaan kuulumattomat sekä Tringaan vuonna 2024 tai sen jälkeen liittyneet. Enintään 25 osallistujaa.
Retkimaksu: Maksuton
Oppaana: Mikko Salonen
Retken lähtö: Klo 17, Viikki/Koetilantie/Lintuvarusteen edusta
Retken päättyminen: Noin klo 19, sama paikka
Ilmoittautuminen: Alkaen 1.2. klo 8, viimeistään 22.3. seuraavan linkin kautta:
https://birdlife-lv.creamailer.fi/survey/wdjrv3kjwjr65
Peruthan ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle. Retkille ei tule tulla ilmoittautumatta. Osallistujamäärät on mitoitettu sellaisiksi, että kaikki osallistujat näkevät ja kuulevat oppaan.
Tiedustelut, ilmoittautumisen peruutus: opastuksetÄTtringa.fi
Voit antaa retkestä palautetta oheisen lomakkeen kautta: retkipalautelomake. Hyödynnämme palautteita tulevien retkien suunnittelussa.
