Espoo

Tringa muistutti Espoon yleiskaavasta

Tringa on vedonnut Espooseen uuden yleiskaavan korjaamiseksi. Kaavassa on merkittäviä ongelmia erityisesti alueen metsäluonnon kannalta. Espoon keski- ja pohjoisosiin laadittava uusi yleiskaava on massiivinen: se käsittää yli puolet koko Espoon pinta-alasta ja siinä suunnitellaan asuinrakentamista jopa 60 000 uudelle asukkaalle. Näin suuren kokonaisuuden kohdalla on kiinnitettävä erityistä huomiota luontoarvojen ja viheryhteyksien huomiointiin, koska kaava vaikuttaa…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Mediatiedote: Espoon keskuksen cityhuuhkajien pesintä epäonnistui

Huuhkajaparin pesintäyritys Espoon keskuksessa sijaitsevan toimistorakennuksen katolla on epäonnistunut tuntemattomasta syystä. Viereisen rakennuksen työntekijät huomasivat maaliskuun lopulla, että naaras ei ole enää pesässä hautomassa. Huuhkajista ei ole tehty havaintoja pesäpaikalla 27.3. jälkeen. Kun huuhkajaparin naaras vielä hautoessaan vaihtoi asentoa, kiikarilla oli mahdollista havaita, että pesässä oli kolme munaa. 28.3. tehdyn käynnin yhteydessä todettiin, että ne…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Mediatiedote: Espoon ensimmäinen cityhuuhkaja pesii toimistorakennuksen katolla Espoon keskuksessa

Huuhkajapariskunta on joitakin päiviä sitten aloittanut pesinnän toimistorakennuksen katolla Espoon keskuksessa. Naaras makaa hautomassa pesällä ja koiras vartioi lähistöllä. "Huuhkajan pesintä on arka häiriöille, joten pesää ei saa yrittää lähestyä. Emot saattavat myös puolustaa pesää aggressiivisesti. Pesinnästä ei kuitenkaan aiheudu vaaraa ihmisille. Jos linnut saavat hautoa rauhassa, iloinen perhetapahtuma on edessä arviolta huhtikuun puolivälissä", arvioi…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Huippuharvinainen välimerenhaukka pistäytyi Espoossa

Suomessa vain kerran aikaisemmin tavattu välimerenhaukka yllätti Espoon Laajalahden lintukosteikolla retkeilleet lintuharrastajat maanantaina 21.8. iltapäivällä. Pieni petolintu huomattiin ensimmäisen kerran hieman yhden jälkeen ja se viipyi kosteikkoalueella lähes kaksi tuntia. Tänä aikana kymmenet onnekkaat lintuharrastajat ehtivät bongata linnun. Päivän aikana paikalla kävi arvioiden mukaan satoja lintuharrastajia. BirdLife Suomen rariteettikomitea käsittelee havainnon myöhemmin ja mikäli se…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringan kesärallin tulokset

  TRINGAN KESÄRALLI 11.7.2015 - TULOKSET: 1. Vanhat Sohvit (Jukka Hintikka, Janne Koskinen, Jari Laitasalo, Tuomas Seimola, Taavi Sulander) - 129 lajia. Ässät: Cha hia, Plu apr, Bub bub 2. Saunasedät (Matti Nieminen, Petro Pynnönen, Johannes Silvonen, Jan Södersved) - 122 lajia. Ässät: Cal fer, Cep gry 2. Umpisetti (Jyri Heino, Kalevi Hiironniemi, Antti Mikala,…

Lue lisää
150 150 adminTringa
  • 1
  • 2
Kirjoita jotakin