Kivikon metsäretki

21 toukokuun @ 5:00 pm - 7:00 pm
Ladataan Tapahtumat
  • Tämä tapahtuma on mennyt.

Itä-Helsingissä sijaitseva Kivikon metsä on pinnanmuodoiltaan ja kasvillisuudeltaan monimuotoista. Toukokuun lopun illassa kuullaan monipuolinen konsertti, lähes kaikki muuttolintumme ovat jo saapuneet. Pääosin Kivikon metsä on mäntypuuvaltaista ja kallioista, mutta metsätyypit saattavat vaihtua pienenkin alueen sisällä lehtomaisesta kuivaan kallioketoon. Metsässä on myös lähdepohjaisia puroja ja kangaskorpia, joiden läheisyydessä voi tavata runsaasti lintuja. Korkeuserot metsässä ovat suuria ja Helsingin korkein luonnollinen kohta sijaitseekin Kivikon metsän pohjoisosassa, josta aukeaa näkymä Vantaan Vaaralan metsään ja Sipoonkorpeen. Kävelyä retkellä kertyy 2-3 kilometriä ja maasto on paikoin kallioista ja vaikeakulkuista.

Retki järjestetään yhteistyössä Kivikon metsän puolesta -verkoston kanssa ja toteutuu Kivikon metsä -festivaalien aikana.

Retkelle on pakollinen ilmoittautuminen. Kävelyretkille ei ole jonotusjärjestelmää. Mikäli täyteen varatulle retkelle on peruutusten myötä vapautunut paikkoja, niistä ilmoitetaan tapahtumakalenterissa retken tiedoissa 2-3 päivää ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Muistathan perua ilmoittautumisesi ellet pääsekään retkelle.

Retkellä noudatetaan viranomaisten suosituksia koronavirustartuntojen välttämiseksi. Ethän osallistu retkelle sairaana tai oireisena.

Katso retkitiedot tapahtumakalenterista vielä retkeä edeltävänä iltana mahdollisten viime hetken muutosten varalta. Retki saatetaan joutua perumaan lyhyellä varoitusajalla.

Kenelle: Retki on avoin kaikille

Retkimaksu: Maksuton

Oppaana: Harri Hölttä

Lähtöpaikka: Lampipolun pohjoispää, ulkoilureitti Ruutipuiston vieressä.

Retkiaika: Lähtö klo 17, paluu noin klo 19.

Ilmoittautuminen: viimeistään 19.5. klo 16 seuraavan linkin kautta:

https://birdlife-lv.creamailer.fi/survey/vmzixbagtuvdh

Tiedustelut: opastukset@tringa.fi

Tiedot

Päivämäärä:
21 toukokuun
Aika:
5:00 pm - 7:00 pm
Tapahtumaluokka:

Tapahtumapaikka

Kivikko/Lampipolku
Lampipolku
Helsinki, Finland
+ Google Map
Kirjoita jotakin