Suojelu ja tutkimus

Tringan linnustonsuojelukeräys jouluna 2025

Tue Tringan linnustonsuojelutyötä vuonna 2026! Osallistu Tringan linnustonsuojelukeräykseen, jonka avulla suojellaan Tringan toimialueen lintuja ja lintupaikkoja. Keräyksen tuotto käytetään vuoden 2026 aikana Tringan oman suojelutyöntekijän palkkaamiseen, sekä toissijaisesti suojelutoiminnan muihin kuluihin. Ensi vuonna Tringan suojelusihteerin työaika on kahdeksan kuukautta, jolla taataan se, että Tringa on jatkossakin lintujen ja lintuharrastajien ääni läntisellä Uudellamaalla. Vuonna 2025 teimme…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Vanhankaupunginlahden linnustonseurannan 2025 loppuraportti

Helsingin Vanhankaupunginlahden linnuston tilaa seurataan hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti ja vakioiduin laskentamenetelmin vuosittain. Tutkimusalue käsittää pesivien vesilintujen, kahlaajien ja lokkilintujen sekä vesilintujen poikuelaskentojen osalta koko Vanhankaupunginlahden kosteikkoalueen (Viikin–Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue ja Natura 2000–alue). Vuosittain kartoitetaan myös kosteikkoalueelle perustettujen hoitoniittyjen (Lammassaari ja Purolahti) pesimälinnusto. Helsingin Vanhankaupunginlahden v. 2025 linnustonseurannan loppuraportti on valmistunut. Hannu Sarvanteen kirjoittamasta raportista saa…

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringan suojelukatsaus 2/2025: Viikin jäteasema, Suomenoja, Seutulan pellot, VISIO, alueidenkäyttölaki

Kuluvan vuoden toinen suojelukatsaus ei aivan loppukesän tai alkusyksyn mainingeille ennättänyt, vaan näin lokakuuhun laskeutuessa luomme silmäyksen siihen, mitä Tringan suojelutyössä on tehty toukokuusta alkaen. Lausuttavien asioiden ja sidosryhmätyön ohella suojelutoiminnan työlistalla on ollut Nuuksion IBA-kartoitus koordinointeineen, maastotöineen ja tulosten koostamisineen. Lopullisia tuloksia tämän vuoden kartoituksista sopii odottaa viimeistään marraskuun aikana, ja tuloksia ja kartoitusrupeamaa…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

ELY-keskus kielsi Vanhankaupunginlahden linnustoarvoja heikentävän toiminnan Viikin jätteenkäsittelylaitoksella

Uudenmaan ELY-keskus on kieltänyt Helsingin Viikissä sijaitsevan jätteenkäsittelylaitoksen toimijaa jatkamasta biojätteen siirtokuormausta ja välivarastointia laitoksen alueella. Toiminnan keskeyttämiseen tulee ryhtyä annetun

Lue lisää
150 150 adminTringa

Voitto Viikin jäteasema-asiassa: ELY-keskus kielsi biojätteen siirtokuormauksen ja välivarastoinnin

Vanhankaupunginlahden pesimälinnusto sai erinomaisia uutisia, kun Uudenmaan ELY-keskus hyväksyi päätöksessään 12.9.2025 Tringan

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Vanhankaupunginlahden niittotalkooraportti 2025

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen

Heinäkuun lintuatlastiedote

Lue lisää
150 150 adminTringa

Kesäkuun atlasuutisia

Lue lisää
150 150 adminTringa

Tringan suojelukatsaus 1/2025: Vanhankaupunginlahti, Evitskog, VISIO, Vantaan rakennusjärjestys

Kevään edetessä vauhdilla ja keikkuen on aika luoda vuoden ensimmäinen suojelukatsaus Tringan alkuvuoden suojeluasioihin. Tänäkin vuonna katsauksia julkaistaan totutusti kolme, ja ajankohtaisista suojeluasioista tiedotetaan myös katsausten välillä. Lausuttavien asioiden määrä on alkuvuoden aikana ollut ajankohtaan nähden suht tyypillinen, mutta mittakaava on ollut tavallista laajempi Uudenmaan 5. vaihemaakuntakaavan vuorovaikutusprosessin käynnistymisen myötä. Lausuntojen ohella Tringan suojelupuolta on…

Lue lisää
150 150 Juho Leppänen
Kirjoita jotakin