Virolahden retki 11.10.25 Retkikertomus
Tringan retkibussi lähti matkaan Helsingin Kiasmalta aamulla klo 7.00. Sääennuste oli edeltävän viikon aikana vaihdellut laidasta laitaan. Nyt ennuste näytti pilvipoutaista, joskin navakan länsituulista retkisäätä. Monet isoista petolinnuista tykkäävät lentää tuulisella säällä, joten linnuston osalta oli ennustettavissa ainakin muuttavia hiirihaukkoja, mutta toki maakotka oli alleviivattuna toivelistalla. Tämänkertaisella retkellä oli mukana yhteensä 29 retkeläistä, joiden joukossa…
Lue lisääLokakuun retkiuutisia
instagram.com/nellilang_photos/) Onko jotain, mitä olet aina halunnut tietää linnuista, muttet ole rohjennut kysyä? Nyt on mahdollisuus saada vastaus. Luonnontieteellisessä museossa pidetään marraskuussa kaksi tringalaisille räätälöityä parin tunnin opastusta. Ilmoittautumisen yhteydessä voi esittää oman lintukysymyksen, johon museo-opas pyrkii löytämään vastauksen. Luomuksen
Lue lisääRetki Hangon lintuasemalle 10.5.25 Retkikertomus
Tänä vuonna keväinen bussiretki Haliakselle järjestettiin lauantaina 10.5. Pitkän aikaa jatkunut pohjoinen ilmavirtaus oli tulpannut lintumuuttoa jo jonkin aikaa, eikä lintuasemalta ollut havaittu kovinkaan paljoa arktista muuttoa lukuun ottamatta edellispäivinä lisääntyneitä punakuirimääriä. Edelleen virtaus kävi pohjoisen puolelta, etenkin Itämerellä, mutta jonkin verran heikentyneenä, joten odotuksissa oli, että muutto voisi alkaa purkautua. Bussi starttasi tavanomaiseen tapaansa…
Lue lisääSyyskuun retkiuutisia
Tringan syyskuun lopun ja lokakuun kaikille kävelyretkille - Santahaminan retkeä lukuun ottamatta - on vielä vapaita paikkoja. Marraskuun retketkin näkyvät jo Tringan
Lue lisääLänsi-Uudenmaan petoretki 13.9.25 Retkikertomus
Tringan retkibussi starttasi lauantaiaamuna normaaliin tapaan Kiasmalta muutamaa minuuttia yli seitsemän. Noukittuamme Länsiväylän varrelta vielä muutaman retkeläisen kyytiin, oli kasassa koko porukka eli 43 retkeläistä ja opaspatteristo Aleksi Mikola, Ahti Ihonen, Susanna Viukari ja Viktor Lunetta, sekä tietenkin kuski Antero. Tässä vaiheessa päivän reittisuunnitelma oli vielä vähän epäselvä: retken ensisijaiseen kohteeseen Hankoon luvattiin suurella todennäköisyydellä…
Lue lisääSyyskuun retkiuutisia
Ilmoittautuminen Tringan lokakuun retkille alkaa huomenna 7.9. klo 8. Retkitiedot löydät Tringan tapahtumakalenterista.
Lue lisääYyterin retki 23.8.2025 Retkikertomus
Yyterin retki syksyn retkikalenterissa on odotettu klassikko ja aikaisesta lähdöstä huolimatta Kiasmalla oli hyväntuulista retkiporukkaa hyvissä ajoin ennen bussin lähtöä. Mahdollisesti Ultra Bran edellisillan keikan johdosta kaduilla oli runsaasti ruokajätettä, mikä tarjosi heti kärkeen esimerkiksi pari selkälokkia läheltä ihailtavaksi. Anteron kurvattua paikalle komealla tummalla ajopelillä, saatiin retki kunnolla käyntiin ja päiväkin alkoi hiljalleen valjeta. Pääopas…
Lue lisää