Järjestyksessään neljäs peräkkäinen Tringan keväinen iltaretki Valkmusan kansallispuistoon osui tänä vuonna keskiviikolle 20.5. Mukana oli 17 retkeläistä ja tämän kirjoittanut opas Aapo Salmela. Myös aiempien retkien kertomukset ovat luettavissa Tringan sivuilla.
Valkmusan pieni kansallispuisto koostuu kahdesta suojellusta suokokonaisuudesta, Munasuosta ja itse Valkmusasta. Alueen suot ovat luonnontilaisia keidassoita, joilla viihtyvät monet Etelä-Suomessa harvalukuiset pesimälintulajit, kuten kapustarinta ja liro. Alueella myös levähtää muuttolintuja, kuten hanhia. Kasvi- ja hyönteismaailma on monipuolinen. Kansallispuistosta voi lukea lisää Metsähallituksen sivuilta: https://www.luontoon.fi/valkmusa
Retki aloitettiin iltapäivästä Mellunmäen metroasemalta, jossa Antero olikin jo odottelemassa tilavan bussin kanssa. Retki alkoi tuttuun tyyliin avaamalla kirjanpito retkilajeista ja kertomalla päivän ohjelmasta. Menomatkan havainnoista voisi mainita päivän ensimmäisen kalasääsken Sipoonlahden ilmatilassa. Lyhyellä jäätelötauolla Pyhtään ABC:llä todettiin huoltoaseman kattorakenteissa pesivien haarapääskyjen olevan tänäkin vuonna paikalla. Myös hemppo lauleli idyllisessä maisemassa huoltoaseman parkkipaikan katajissa.
Perillä Valkmusassa oltiin aikataulussa eli viiden jälkeen. Keli oli kohdillaan: aurinko lämmitti ja sopiva tuulenvire piti hyttyset aisoissa. Menomatkalla Simonsaaren lintutorniin kuunneltiin käen kukuntaa ja kapustarinnan vihellystä kauniissa suomaisemassa. Pääkaupunkiseudun ruuhkien jälkeen kontrasti oli melkoinen!
Torniin saavuttaessa pettymys oli tällä kertaa vastassa, kun totesimme lähimmän sääksenpesän tänä vuonna tyhjäksi. Myös muita lintuja oli alkuun niukasti nähtävillä – mutta kuten aina, kärsivällisyys ja ahkera tarkkailu palkitsivat. Ihastelimme alkuun metsäkirvisen laululentonäytöksiä, kuovien soidinmenoja ja varsin erikoisen paikan valinnutta kivitaskua. Kiuruja lauloi useampi ja töyhtöhyyppiä oli tänä vuonna useampi pari. Kapustarintojen haikeaa viheltelyä ja muitakin ääniä kuului kauempaa, mutta ainoa näköhavainto jäi tällä kertaa nopean ylilennon suorittaneeseen lintuun. Toinen ylilentänyt lintulaji, telkkä, ilahdutti tällä harvojen vesilintujen retkellä.
Ensimmäinen mustapyrstökuiri löytyi varsin pian, mutta teki sitten katoamistempun sopivasti juuri osan porukasta ehdittyä vasta torniin (painorajoituksen vuoksi torniin mahtuu täällä vain osa porukasta kerralla). Onneksi tilanne rauhoittui, ja lopulta tätä tringalaisittain hyvin eksoottista pesimälajia päästiin ihailemaan oikein mukavasti. Innostuivatpa linnut soidintamaankin – ja kyllä, monikossa, paikalla havaittiin tällä kertaa jopa kolme yksilöä! Muista kahlaajista havaittiin taivaanvuohi, kaksi punajalkavikloa ja liro.
Jossain vaiheessa jostain takavasemmalta ilmestyi paikalle kaksi kalasääkseä. Nämä linnut eivät kuitenkaan jääneet lähipesälle, vaan suorittivat vain jonkinlaisen ylilennon aiheuttaen kahlaajissa melkoista paniikkia. Ehkä pariskunta oli matkalla jonnekin lähialueen muista pesistä? Myös muuttavan oloinen mehiläishaukka suoritti ohilennon.
Tornissa keskusteltiin havainnoinnin ja eväiden syömisen ohessa tietenkin linnuista, ja loppupuolella puheeksi tuli myös teerien ääntely. Hetki tämän jälkeen tajusi opaskin heristää korviaan – kauempaa kuului nimittäin teerten pulinaa! Näistä linnuista saatiinkin hieno loppuhuipennus tälle retkelle. Tornia seuraavilla pitkoksilla päästiin nimittäin katselemaan komeaa kahdeksan teerikukon parvea. Linnuilla havaittiin myös soidinelkeitä, ja pulinakin kuului paremmin.
Loppumatkan havainnoista ei sitten hirveästi olekaan kerrottavaa. Pari onnekasta näki bussin ikkunasta tundrahanhen ja kahlaajalista piteni parillakin lehtokurpalla. Iltahuudossa kertailtiin retken havainnot ja perillä Helsingissä oltiin kymmenen maissa. Kiitos kaikille retkeläisille mukavasta retkestä ja Anterolle kuskauksesta!