Elokuun retkikuulumisia

Tringan syysretkikausi käynnistyy! Tarjolla on noin 50 syysretkeä ja torniopastusta: kävelyretkiä Tringan alueen eri kolkilla, bussiretkiä mm. Yyteriin, Haliakselle, Sammalistonsuolle ja Virolahdelle, veneretkiä saariin. Muutamia poimintoja retkivalikoimasta:

Retkikausi alkaa heti lintumessujen jälkeen maanantaina 18.8. Pihlajasaaren retkellä.

Pihlajasaaren retkellä 16.8. kierretään Eero Haapasen kanssa Itäinen ja Läntinen Pihlajasaari.

Itämeri-päivää vietetään 28.8. Tringalla on kaksi Itämeri-teemaan liittyvää tapahtumaa. Eero Haapanen kertoo Töölönlahden lintuhistoriasta kahdella alkuillan kävelyllä. Lapinlahdessa puolestaan kierretään koko perheen eri yhdistysten yhteistyössä järjestämässä iltatapahtumassa iltarasteja. Linturastilla Hannu Varkki kertoo lintujen elintavoista ja auttaa lahden lintujen tunnistamisessa.

Suomen luonnon päivänä 30.8. Tringalla on kolme retkeä: kävelyretket Haltialassa ja Suomenojalla sekä kahlaajaretki veneellä. Kaikille on vielä vapaita paikkoja.

Hangon lintuasemalle tehdään retki parhaaseen syysmuuttoaikaan 27.9.

Viime syksyn Halias-retkellä nähtiin mm. virtavästäräkki. Kuva Tuomas Kervinen.

Suositut torniopastukset jatkuvat syyskaudellakin. Ensimmäinen torniopastus pidetään 24.8. Hakalan katselulavalla. Torniopastuksia on viikoittain lokakuun alkupuolelle asti.

Loppusyksyn retkikalenteri täydentyy vielä. Lokakuun retkille alkaa ilmoittautuminen 7.9.

Kaikkien tässä mainittujen tapahtumien ja kaikkien muiden syksyn retkien ja opastusten tarkemmat tiedot ja ilmoittautumisohjeet Tringan tapahtumakalenterissa:

https://tringa.fi/tapahtumat

Tervetuloa myös Viikin maisemiin lintumessujen 16.8. opastetuille retkille tai juttelemaan retkiasioista Tringan messupisteelle retkikoordinaattori Jaana Sarvalan kanssa.

150 150 Jaana Sarvala
Kirjoita jotakin