Lintusäätiedote Tringan alueelle 9.–11.9.2024

Jarmo Koistisen laatima muuttosääennuste Uudellemaalle:

Poikkeuksellisen pitkä, heikkotuulinen, hyvin lämmin ja aurinkoinen säätyyppi muuttuu alkavalla viikolla. Viime päivinä on ollut arosuohaukkoja runsaasti, vai pitäisikö sanoa nykytermein normaalisti, mutta hyvästä säätilanteesta huolimatta punajalkahaukkoja on näkynyt vain vähän. Niiden runsaaseen esiintymiseen tarvitaan siis jotain muutakin kuin suosiollinen sää, varmaankin harvinaisen hyvä pesintämenestys. Hyvässä muuttosäässä on etenkin Hangossa nähty erityisen paljon mehiläishaukkoja.

Tällä viikolla säätyyppi yrittää muuttua syksyisemmäksi, mutta ei oikein onnistu. Muuttoa vastustava etelänpuoleinen tuuli voimistuu ja viikon puolivälissä sateet yleistyvät, mutta ilmamassa on edelleen sangen lämmintä varsinkin öisin. On siis pudotussäätä ja rannikolla aamulla johtolinjamuuttoa.

Ma: Yömuuttosää su-ma on oikein hyvä kuten on ollut joka yö. Enimmäkseen kohtalaista etelän ja kaakon välistä tuulta, joka merellä voimistuu ajoittain navakaksi. Verraten selkeää ja edelleen harvinaisen lämmintä. Aamun muuttosää on sangen suotuisa laskea matalalla meneviä pikkulintuja, runsaimmin metsäkirvisiä, västäräkkejä ja vihervarpusia. Päivällä hyvä petolintusää jatkuu, etenkin rannikkoa pitkin.

Ti: Etelätuuli on merellä koko päivän navakka, jopa ajoittain kova, mantereella kohtalainen-navakka. Aamupuolella on selkeää tai ohutta yläpilveä, mutta iltapäivällä tihenevä pilvisyys leviää Hangon-Raaseporin seudulle, ja siellä tulee kuuroittaista sadetta. Melko huono muuttosää vastatuulen takia.

Ke: Mantereella on enimmäkseen heikkoa-kohtalaista, merellä kohtalaista-navakkaa tuulta etelän puolelta; tuuli heikkenee illalla.  Melko pilvistä ja ajoittain kuuroittaista sadetta. Muuttosää on sangen huono etenkin petolinnuille ja kurjille, mutta hyvä pudotussää vallitsee yöllä niille, jotka yrittävät muuttaa.

Jatkoarvio: Lämmin eteläinen virtaus jatkuu.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin