Ennätyksellinen kurkipäivä etelärannikolla

Tiedote 22.09.2022, vapaa julkaistavaksi

Raaseporissa seurattiin tiistaina 20. syyskuuta ennätyksellistä kurkimuuttoa, kun lintuharrastajat laskivat Karjaan Påminnessa päivän aikana yhteensä 29 153 muuttavaa kurkea. Kurkiparvia havaittiin kaikkiaan 194, päivän suurimasta parvesta laskettiin 850 lintua. Summa on kaikkien aikojen suurin yksittäiseltä paikalta Suomessa yhden päivän aikana havaittu kurkimuutto.

Muuttavia kurkia havaittiin tiistaina Raaseporin lisäksi muillakin rannikon muutonseurantapaikoilla, kuten Hangon lintuasemalla, jossa laskettiin 19 107 muuttavaa kurkea, Rönnskärin lintuasemalla Kirkkonummella 3162, Espoon Bergössä 2635 ja Helsingissäkin useammalla paikalla yli 2000 kurkea. Eri muutonseurantapaikkojen tietojen perusteella Uudenmaan rannikon ylitti tiistaina yli 50 000 etelään matkannutta kurkea.

Kurkien ja muiden lintujen syysmuuttoa Karjaan Påminnessa seuraamassa ollut lintuharrastaja ja Tringan paikallisjaosto Lullulan puheenjohtaja Kimmo Virta kertaa päivän tunnelmia: “Etukäteen ei koskaan tiedä minkälainen muuttopäivä tulee, kun ensimmäiset kurkiparvet menevät yli. Tiistaina se oli huikea.” Kimmo Virran lisäksi ennätyskurkimuuttoa olivat laskemassa raaseporilaiset lintuharrastajat Solja Kvarnström sekä Sami Virta.

Muuttavia kurkia raportoitiin monin paikoin vielä keskiviikkona, mutta huomattavasti vaatimattomampia määriä. “Näyttää siltä, että kurkien pääjoukot poistuivat maastamme tiistaina, mutta jonkin verran niitä on vielä jäljellä. Muuttavia kurkia voi siis vielä lähiviikkoina sopivalla säällä nähdä tai kuulla taivaalla”, arvioi Tringan toiminnanjohtaja Johannes Silvonen.

Lintusyksy on jo pitkällä ja valtaosa muuttolinnuista ehtinyt poistua maastamme, mutta muutonseurantapaikoilla päästään ihailemaan vielä esimerkiksi hiirihaukkojen, sepelkyyhkyjen ja arktisten hanhien syysmuuttoa. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna lintujen muuttoa tarkkaillaan kansainvälisen lintuharrastustapahtuma EuroBirdwatchin merkeissä ympäri maan. Tringa järjestää kyseisenä viikonloppuna opastettuja linturetkiä ja muuttolintuopastuksia eri puolilla yhdistyksen toimialuetta, läntistä Uuttamaata.

Lisätietoja:
Tringa ry:n Raaseporin paikallisjaosto Lullulan pj. Kimmo Virta, ko.virta(ät)gmail.com, 040 727 2412.
Tringan toiminnanjohtaja Johannes Silvonen, toiminnanjohtaja(ät)tringa.fi, 040 753 2411.

Kuvia – kuvaajan nimi mainittava julkaisun yhteydessä!
Kuva 1: kurkia Karjaan taivaalla. Kuvaaja: Roger Morberg
Kuva 2: kurkiparvi. Kuvaaja: Nils Sundberg

Kuva 1: kurkia Karjaan taivaalla. Kuvaaja: Roger Morberg.
Kuva 2: Kurkiparvi. Kuvaaja: Nils Sundberg
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin