Yyterin retki 22.8.26 Retkikertomus

Tringan perinteiselle Yyterin retkelle osui tänä vuonna mukava retkeilysää, kahlaajia, vaelluslintuja sekä bussilastillinen pirkanmaalaisia.

Matkaan lähdettiin aamuvarhain Kiasmalta Anteron aina luotettavassa ohjauksessa. Menomatkan erikoisin lintuhavainto tehtiin bussin ikkunasta kakkostien varressa Lohjan pohjoisnurkassa, kun pieneltä suoläntiltä kurkisti kaksi teeren päätä. Kahvit juotiin Forssassa ja juteltiin sitten päivän kulku ja tavoitelajit selviksi tuntomerkkejäkin kerraten. Retkipinnalista piteni muun muassa tuulihaukalla ja uuttukyyhkyllä. Viimeinen opas, Nico, napattiin kyytiin matkalta ja tutustuminen Porin kuuluisaan lintumaailmaan aloitettiin totutusti Tiilimäen Nesteeltä. Sopivasti pihaan kurvatessamme tulikin tieto, että merellä oleva utu haittasi vielä havainnointia lietteillä, joten retken todettiin olevan aikataulussa. Kymmeneksi paikalle tilattua mustavarista saatiin tosin odotella kolme ylimääräistä minuuttia, mutta onneksi lintu sentään poseerasi hienosti. Paikalla havaittiin myös vuodenaikaan nähden hyvin yllättävästi useamman kymmenen räkättirastaan parvi.

Perillä Yyterin lietteiden parkkipaikalla oltiin puoli yhdentoista maissa. Kävelyllä kohti lintutorneja havaittiin ainakin peukaloinen ja useampi laulurastas. Hyvistä nuoteista huolimatta toisen retkiporukan havaitsema pyy jäi kuitenkin näkemättä. Metsälajeista kuitattiin kuitenkin vielä hömötiainen ennen varsinaisille lietteille siirtymistä. Utu oli onneksi hälvennyt sopivasti, joten havainto-olosuhteet olivat varsinkin heti saapuessamme Sannannokan torniin oivalliset. Ja katsottavaahan tässä tornissa riitti tälläkin kertaa.

Aapo-opas johdattaa retkeläisiä lietteille. Kuva Disa Söderman.

Sopivasti noussut merivesi oli pakannut lietteen kahlaajat varsin lähelle tornia. Peli avattiin hienolla aikuisella tundrakurmitsalla, jonka jälkeen pari tuntia vierähtikin taas äkkiä paikan lintumassoja seuloessa. Runsaina kahlaajista esiintyivät tylli, taivaanvuohi, suosirri ja suokukko. Mustavikloja ja liroja havaittiin useita, samoin pikkusirrejä. Kahlaajaosaston parasta antia edusti Markuksen hieno löytö, taitavasti piilotellut jänkäsirriäinen, joka lopulta päästiin näkemään mukavasti. Vesilintupuolelta mainittakoon parit ristisorsat, lukuisat jouhisorsat, jostain mereltä saapunut mustalintuparvi ja Nicon ansiokkaasti keksimät kolme heinätavia. Havainnoinnin ohessa jututettiin samalle päivälle osuneen Pirkanmaan lintutieteellisen yhdistyksen retkiporukkaa. Kiitos vielä havaintojen välittämisestä Kim Söderlingille ja Aku Kalliomäelle!

Tringalaiset kahlaavat Yyterin lietteillä. Kuva Päivi Mytkäniemi.

Päivän lämmetessä lisääntyi tornissa myös väreily, mutta onneksi myös taivaalla alkoi tapahtua. Petolintuja havaittiin useita lajeja lyhyessä ajassa: ruskosuohaukka, sääksi, nuolihaukkoja sekä useita varpushaukkoja ja merikotkia. Kavalkadin kruunasi varsin mukavasti läheltä painellut aikuinen muuttohaukka. Vaelluslintujakin liikkui: pikkukäpylintuparvi kävi pyörähtämässä ja parilla tunnustelijalla aloittaneet pähkinähakit esittäytyivät parhaimmillaan jopa 25 linnun parven voimin. Paikallisista linnuista voisi vielä mainita noin kahdeksan jalohaikaraa ja jopa lajinsa mittapuulla hyvin monipuolisesti äännelleen luhtakanan.

Sannannokan torniin mahtuu kerralla isompikin porukka. Kuva Ninnu Haapala.

Parin tunnin havainnoinnin jälkeen päätettiin jatkaa matkaa. Isosannan toisesta tornista havaittiin kahlaajalistan jatkoksi vielä mukavan lähellä patsastellut punakuiri. Pitkä ja hieman hikiseksikin muuttunut kävely Yyterin hiekkarannoille oli aurinkoisena päivänä lintumielessä hieman tylsä, mutta onneksi komeat maisemat paikkasivat tilannetta. Retkipinnalista piteni matkalla vielä naurulokilla, osan porukasta näkemällä sinisuohaukalla ja keskelle hiekkarantaa havaitulla töyhtötiaisella – joka tosin kuului jostain kaukaa mäntymetsän puolelta. Bussiin siirtyessä raavittiin vielä hetki opasporukalla päätä ja päätettiin lopettaa retkipäivä Yyterin pohjoiskolkkaan eli Herrainpäivien surffirannalle. Kahlaajia havaittiin paikalla jopa neljä yksilöä, mutta onneksi yksi niistä oli varsin luottavaisesti poseerannut nuori kuovisirri. Hieno lopetus pitkälle retkipäivälle!!

Retkeläiset Herrainpäivien rannalla. Kuva Antero Koskinen.
Herrainpäivien kuovisirri. Kuva Mika Hermas.
Herrainpäivien suosirri kahden suokukon seurassa. Kuva Päivi Mytkäniemi.

Paluumatkalla juotiin vielä perinteisesti kahvit Humppilan Lasissa ja pidettiin iltahuuto, jossa käytiin läpi päivän havainnot. Paluumatkalla niitä ei enää juuri kertynyt, päivän toinen hiirihaukka sentään nähtiin.

Taukopaikalla. Kuva Antero Koskinen.

Lajilista näytti tarkistuslaskennan jälkeen lajimääräksi lukemaa 88 lajia. Retken kuskina toimi Antero ja oppaina Viktor Lunetta, Nico Niemenmaa ja tämän kirjoittanut Aapo Salmela. Kiitos kaikille mukana olleille!

Linja-autonkuljettaja Antero Koskinen palkittiin 4.9. Tringan lintuillassa BirdLifen pronssisella ansiomerkillä sekä Tringa-hupparilla. Anterolle täyttyi keväällä 20 vuotta tringalaisten kuljettamista mitä moninaisimpiin linturetkikohteisiin, kaikissa mahdollisissa säätiloissa ja keliolosuhteissa. Onnittelut!

Yyterin retken 22.8.2026 lajilista

1. Kyhmyjoutsen

2. Laulujoutsen

3. Merihanhi

4. Kanadanhanhi

5. Valkoposkihanhi

6. Ristisorsa

7. Haapana

8. Tavi

9. Sinisorsa

10. Jouhisorsa

11. Heinätavi

12. Lapasorsa

13. Mustalintu

14. Telkkä

15. Isokoskelo

16. Teeri

17. Silkkiuikku

18. Merimetso

19. Jalohaikara

20. Harmaahaikara

21. Merikotka

22. Ruskosuohaukka

23. Sinisuohaukka

24. Varpushaukka

25. Hiirihaukka

26. Sääksi

27. Tuulihaukka

28. Nuolihaukka

29. Muuttohaukka

30. Luhtakana

31. Kurki

32. Tylli

33. Kapustarinta

34. Tundrakurmitsa

35. Töyhtöhyyppä

36. Pikkusirri

37. Kuovisirri

38. Suosirri

39. Jänkäsirriäinen

40. Suokukko

41. Taivaanvuohi

42. Punakuiri

43. Mustaviklo

44. Valkoviklo

45. Liro

46. Naurulokki

47. Kalalokki

48. Selkälokki

49. Harmaalokki

50. Merilokki

51. Räyskä

52. Kesykyyhky

53. Uuttukyyhky

54. Sepelkyyhky

55. Käpytikka

56. Haarapääsky

57. Metsäkirvinen

58. Niittykirvinen

59. Keltavästäräkki

60. Västäräkki

61. Peukaloinen

62. Punarinta

63. Mustarastas

64. Räkättirastas

65. Laulurastas

66. Mustapääkerttu

67. Tiltaltti

68. Pajulintu

69. Hippiäinen

70. Hömötiainen

71. Töyhtötiainen

72. Kuusitiainen

73. Sinitiainen

74. Talitiainen

75. Puukiipijä

76. Harakka

77. Pähkinähakki

78. Naakka

79. Mustavaris

80. Varis

81. Korppi

82. Kottarainen

83. Pikkuvarpunen

84. Peippo

85. Järripeippo

86. Vihervarpunen

87. Hemppo

88. Pikkukäpylintu

150 150 Jaana Sarvala
Kirjoita jotakin