Tringan MAALI-alueita päivitetään 2026–2027: ilmoita havaintosi Tiiraan! 

Aloitamme talven 2026–2027 aikana Tringan toimialueen maakunnallisesti arvokkaiden lintualueiden (MAALI) päivitystyön. Työ aloitetaan kerääntymisalueista eli kevät- ja syysmuuton aikaisista levähdysalueista. Esimerkiksi levähtävien hanhien määrät ovat kasvaneet voimakkaasti ja sekä alueiden että alueiden valintakriteereiden ajantasaistaminen on tarpeen, ja toisaalta kerääntymisalueiden päivittäminen on myös MAALI-hankkeen ja suojelutyön vaikuttavuuden kannalta tärkeää. Maakunnallisesti tärkeillä kerääntymisalueilla ei usein ole juridista suojelustatusta, ja pitämällä tietoa tärkeistä kerääntymisalueista ajan tasalla voimme vaikuttaa maankäyttöön ja nostaa näiden alueiden merkitystä viranomaisten sekä kaupunki- ja kuntapäättäjien tietoon. MAALI-hankkeen tavoitteena on maakunnan kaikista arvokkaimpien lintualueiden osoittamisen ja maankäyttöön vaikuttamisen ohella myös lintuharrastuksen edistäminen yhdistyksen toimialueella.

Päivitystyössä hyödynnetään vuosina 2018–2026 Tiiraan tallennettua havaintoaineistoa. Jokainen lintuharrastaja voi osallistua MAALI-hankkeen päivitystyöhön ja jokaisen panos on tärkeä! Pyydämme ilmoittamaan Tiiraan kevään ja syksyn 2026 aikana kaikki retkillä kohdatut havainnot paikallisista kosteikkolinnuista (hanhet, kuikkalinnut ja sorsalinnut, rantakanat, kahlaajat, kurjet, haikarat, lokit ja tiirat) ja kannustamme retkeilemään muuton aikana peltoalueilla ja kosteikoilla. Lisäksi talviaikaiset havainnot koskikaroista ovat tärkeitä. Muistutamme tästä vielä syyspuolella erikseen. Havainnot muuttavista linnuista ovat myös toivottavia, ja ne täydentävät aineistoa.

Kannustamme myös havaintovihkojen kaiveluun aiempien vuosien osalta! Mikäli sinulla on vuosien 2018–2026 kevät- ja syyskausilta havaintoja, joita ei ole viety Tiiraan, pyydämme ilmoittamaan tällaisia havaintoja Tiiraan MAALI-päivitystä varten. Kaikki havainnot ovat tärkeitä ja auttavat hyvin konkreettisesti Tringan suojelutyötä sekä alueemme linnustoa! Tämä koskee niin havaintoja harvoin retkeillyiltä alueilta kuin runsaasti retkeillyiltä kohteilta, niin yksittäisten lintujen ja “tavanomaisten määrien” ilmoittamista kuin suurten parvien laskemista ja tallentamista Tiiraan. Kerääntymiä Tiiraan ilmoitettaessa on suositeltavaa lisätä havaintotietoihin “linnun paikka” siihen kohtaan, missä kerääntymä tai suurin osa kerääntymästä sijaitsee. Tämä helpottaa merkittävästi aluerajausten tarkastelua, tekemistä ja päivittämistä. 

Muiden MAALI-alueiden päivitystä tarkastellaan kerääntymisalueiden päivitystyön valmistuttua. Kerääntymisalueiden päivityksen ja siitä kirjoitettavan raportin on tarkoitus valmistua vuoden 2027 aikana. Tietoa Tringan toimialueen tämänhetkisistä maakunnallisesti tärkeistä kerääntymisalueista ja alueiden valintakriteereistä löytyy tästä Aki Aintilan ja Margus Ellermaan kirjoittamasta Tringa-lehdessä 1/2018 julkaistusta artikkelista

Tämä on Tringan toimialueen MAALI-hankkeen toinen päivityskierros. Alueen maakunnallisesti arvokkaat lintualueet on tunnistettu ja osoitettu ensimmäisen kerran vuonna 2010, jonka jälkeen alueverkostoa on päivitetty kerääntymisalueiden, saaristolintujen pesimäalueiden sekä metsälintujen pesimäalueiden osalta vuonna 2018.

Tringan tunnuslintu valkoviklo Tringa nebularia levähtämässä ja ruokailemassa kevätmuutollaan. Kuva © Micha Fager
150 150 Juho Leppänen
Kirjoita jotakin