Tringan syyskauden viimeinen lintuilta pidetään Tieteiden talossa Helsingissä (Kirkkokatu 6) torstaina 4. joulukuuta klo 18-20. Ohjelmassa on luontokuvaaja Lars Sundströmin kuvaesitys ‘Skogens själ / Metsän sielu‘ — tarinoita ja kuvia lintujen maailmasta.

Lars Sundstöm on raaseporilainen luontokuvaaja, joka on kuvannut Länsi-Uudenmaan eläimiä ja luontoa määrätietoisesti kymmenen vuoden ajan. Kuvaamisestaan Sundström kertoo: Olen viettänyt vuosien varrella tuhansia tunteja maastossa ja oppinut, missä eri lintu- ja eläinlajit oleskelevat sekä niiden rutiinit ja käyttäytymisen elinympäristössään. Kuvaamiseni perustuu pääasiassa erilaisten luontotapahtumien dokumentointiin kuvitetuiksi kertomuksiksi. Tavoitteena on luoda toimiva kokonaisuus erilaisista aiheista ja luontoalueista.
Näin on syntynyt kolme kirjaa: Vingbrus / Siipien havinaa (2017) ja Ögonblick/Silmänräpäyksessä (2019). Skogens själ / Metsän sielu (2025) on trilogian päätösosa.”
Edellä mainittuja kolmea kirjaa on saatavilla suoraan tekijältä joulukuun lintuillassa kuvaesityksen jälkeen.


Joulukuun lintuillassa on myynnissä myös Tringan jäsentuotteita – pitkästä aikaa. Nappaa pukinkonttiin itsellesi tai lahjaksi Tringan suosittu T-paita tai emalinen retkimuki! Myyntituotoilla tuetaan Tringan toimintaa. Maksutavat: pankkikortti, MobilePay, käteinen.

