Länsi-Uudenmaan petoretki 13.9.25 Retkikertomus

Tringan retkibussi starttasi lauantaiaamuna normaaliin tapaan Kiasmalta muutamaa minuuttia yli seitsemän. Noukittuamme Länsiväylän varrelta vielä muutaman retkeläisen kyytiin, oli kasassa koko porukka eli 43 retkeläistä ja opaspatteristo Aleksi Mikola, Ahti Ihonen, Susanna Viukari ja Viktor Lunetta, sekä tietenkin kuski Antero. Tässä vaiheessa päivän reittisuunnitelma oli vielä vähän epäselvä: retken ensisijaiseen kohteeseen Hankoon luvattiin suurella todennäköisyydellä iltapäivään asti jatkuvaa voimakasta sadetta.

Päätimme Hankoon heti ajamisen ja todennäköisen kastumisen sijaan mennä ainakin aamuksi Porkkalanniemelle, ja suuntasimme ensimmäisenä Porkkalan luotsiaseman kalliolle. Pilvistä oli täälläkin, ja merellä jonkin verran utua. Taivaalta kuului tämän tästä metsäkirvisten ja vihervarpusten ääniä, ja muutama parvi vesilintuja muutti lounaaseen, kuten myös yksinäinen suokukko ja kuuden kapustarinnan parvi. Pohjoiseen sen sijaan suuntasi yksinäinen jalohaikara. Upinniemen puolella meni jonkinmoinen petolinja, jota pitkin lounaaseen matkasi nuori mehiläishaukka, jokusia varpushaukkoja, kolme sääkseä ja pari nuolihaukkaa. Paikallisen oloisina pyöri pari tuulihaukkaa ja merikotkaa.

Varpushaukka. Kuva Viktor Lunetta
Tuulihaukka. Kuva Viktor Lunetta

Tällä aikaa Hangon sääennuste oli parantunut, joten päätimme kuitenkin suunnata vielä sinne. Matkalla teimme lyhyen pysähdyksen Karjaan ABC:llä, jossa muutamat näkivät kaksi yli lentävää jalohaikaraa. Matkalla Hankoon bussin ikkunoista ehdittiin nähdä petolajistoa muutama hiirihaukka, varpushaukka ja merikotka.

Hankoon Täktomin golfin suoralle ehdimme hieman kello kahdentoista jälkeen. Vähän aikaa aiemmin näkyvissä ollut, alueella jo viikon pyörinyt kiljukotka oli ehtinyt mennä piiloon, emmekä onnistuneet sitä näkemään. Saapuessamme taivas oli vielä melko tumma, ja taivas melko tyhjä petolinnuista. Pikkuhiljaa taivas kuitenkin kirkastui, ja petojakin ilmestyi taivaalle. Kahdessa ja puolessa tunnissa havaitsimme kolmisenkymmentä varpushaukkaa, reilut parikymmentä mehiläishaukkaa, pari-kolme ruskosuohaukkaa, useampia sääksiä, merikotkia, nuolihaukkoja ja tuulihaukkoja sekä kanahaukan. Muista linnuista Golfrangen nurmikolla västäräkkien joukossa oli vielä jokusia keltavästäräkkejä ja palokärki lensi peltojen poikki.

Nuolihaukka. Kuva Tuomas Kervinen
Montako mehiläishaukkaa löydät? Kuva Tuomas Kervinen

Puoli kolmen aikaan suuntasimme bussin nokan takaisin kohti itää. Toinen lyhyt paussi Karjaan ABC:llä, ja jatkoimme kohti Inkoon-Siuntion peltoja. Degerbyn kylän pelloilla teimme pysähdyksen perinteisellä paikalla. Pellot oli puitu, ja heti bussista noustuamme lenteli peltojen yllä nuori sinisuohaukka.

Sinisuohaukka. Kuva Tuomas Kervinen

Näitä oli lopulta ainakin kaksi nuorta sekä vanha koiras ja vanha naaras. Nuori ruskosuohaukka partioi peltoja kauempana. Nuori ampuhaukka esittäytyi hienosti lennellen ensin edestakaisin ja istuen sen jälkeen pellossa. Muitakin lintuja oli mukavasti: mm. parvi sepel- ja uuttukyyhkyjä sekä kottaraisia, parvi hemppoja ja ruderaatista löytynyt sinirinta, jonka halukkaat pääsivät näkemään.

Päivän viimeinen kohde oli myös perinteinen, Sunnanvikin kuusi.

Sunnanvikin kuulu kuusi ja retkeilijöitä. Kuva Antero Koskinen

Heti bussista noustuamme eri puolilla lenteli useampia sinisuohaukkoja. Nopeasti löydettiin myös lähellä pellossa hienossa myötävalossa istunut nuori arosuohaukka, jota kaikki pääsivät ihailemaan.

Arosuohaukka. Kuva Viktor Lunetta.

Arosuohaukka. Kuva Tuomas Kervinen

Sinisuohaukkoja oli paikalla vähintään neljä nuorta lintua ja yksi vanha naaras, tuulihaukkoja ainakin pari, sekä pari hiirihaukkaa, joista toinen suoritti hienon ohilennon läheltä myötävalon puolelta.

Hiirihaukka. Kuva Tuomas Kervinen

Tälläkin pellolla riitti kyyhkyjä ja kottaraisia. Uusia retkilajeja saatiin vielä mm. pikkulepinkäisestä sekä pois lähtiessä muutaman kuulemasta äännellen yli lentäneestä lapinkirvisestä.

Pääopas Aleksi Mikola

Retkellä havaitut lintulajit (82 lajia, joista petolintuja 12 lajia): Kyhmyjoutsen, laulujoutsen, merihanhi, kanadanhanhi, valkoposkihanhi, haapana, tavi, sinisorsa, jouhisorsa, tukkasotka, haahka, telkkä, tukkakoskelo, isokoskelo, kuikka, silkkiuikku, merimetso, jalohaikara, harmaahaikara, mehiläishaukka, merikotka, ruskosuohaukka, sinisuohaukka, arosuohaukka, kanahaukka, varpushaukka, hiirihaukka, sääksi, tuulihaukka, ampuhaukka, nuolihaukka, kurki, kapustarinta, suokukko, taivaanvuohi, valkoviklo, naurulokki, kalalokki, selkälokki, harmaalokki, merilokki, kesykyyhky, uuttukyyhky, sepelkyyhky, tervapääsky, palokärki, käpytikka, kiuru, haarapääsky, metsäkirvinen, niittykirvinen, lapinkirvinen, keltavästäräkki, västäräkki, rautiainen, punarinta, kivitasku, mustarastas, räkättirastas, hernekerttu, tiltaltti, pajulintu, hippiäinen, harmaasieppo, pyrstötiainen, sinitiainen, talitiainen, puukiipijä, pikkulepinkäinen, harakka, naakka, varis, korppi, kottarainen, pikkuvarpunen, peippo, viherpeippo, tikli, vihervarpunen, hemppo, punatulkku.

150 150 Jaana Sarvala
Kirjoita jotakin