Vanhankaupunginlahden pesimälinnusto sai erinomaisia uutisia, kun Uudenmaan ELY-keskus hyväksyi päätöksessään 12.9.2025 Tringan vireillepanopyynnössä esittämän vaatimuksen luonnonsuojelulain mukaisten pakkokeinojen käyttämisestä ja kielsi Viikin jätteenkäsittelylaitoksen toimijaa jatkamasta biojätteen siirtokuormausta ja välivarastointia laitoksen alueella. Päätöksessään viranomainen lisäksi määräsi, että toiminnan keskeyttämiseen tulee ryhtyä välittömästi.
Perusteluissaan ELY-keskus asettui Tringan kannalle ja totesi, ettei saatavilla olevan tiedon perusteella voida sulkea pois sitä, että jätteenkäsittelylaitoksen toiminnasta aiheutuu merkittäviä haitallisia vaikutuksia Vanhankaupunginlahden Natura-alueen suojelun perusteena oleville luontoarvoille. Tringan vaatimuksen jätteenkäsittelylaitoksen toiminnasta aiheutuneen luontovahingon korjaamisesta ELY-keskus sitä vastoin hylkäsi. Toiminnanharjoittajan on mahdollista valittaa viranomaisen päätöksestä hallinto-oikeuteen.
Päätös on erittäin merkittävä ja tärkeä voitto Vanhankaupunginlahden linnustolle ja Tringan suojelutyölle. Jäteaseman pitkään ylläpitämä ja vuosien varrella kasvanut alueella pesimättömien varislintujen ja harmaalokkien joukko on aiheuttanut suurta vahinkoa etenkin avomaalla pesiville lajeille, kuten keltavästäräkille sekä töyhtöhyypän että punajalkaviklon kaltaisille kahlaajille. Suoran muna- ja poikaspredaation ohella nämä suuret parvet ovat pelotevaikutuksen kautta vähentäneet alueella pesivien parien määrää. Varis ja korppi kuuluvat Vanhankaupunginlahden pesimälinnustoon, mutta alueella pesivät linnut eivät aiheuta vastaavanlaista vahinkoa muulle linnustolle kuin jäteaseman toiminnan ylläpitämät satojen pesimättömien lintujen joukko.
Biojätteen siirtokuormauksen ja välivarastoinnin loppuessa alueella päätöksen mukaisesti Vanhankaupunginlahden pesimälinnuston tulevaisuus näyttää jälleen hieman valoisammalta. On syytä myös uskoa, että suojelualueen hoito- ja kunnostustoimiin panostaminen näyttäytyy tulevaisuudessa jäteaseman aiheuttaman ongelman poistuessa avomaan lajiston pesivien parien kasvuna.
Tringa kiittää lämpimästi kaikkia asiaa esillä pitäneitä ja asiaan myötävaikuttaneita aktiiveja sekä kaikkia niitä lukuisia harrastajia, jotka toimittivat kuva- ja videomateriaalia käyttöömme. Tämä on yhdistyksemme yhteisen suojelutyön voitto!

