
Kesän kääntyessä kohti syksyä Tringan toimistolla tehdään inventaariota työhanskoista, raivaussahan polttoaineesta, viikatteista sekä kivennäisvesistä, pakataan tavarat pakettiautoon ja suunnataan kohti Vanhankaupunginlahtea. Näin tänäkin vuonna, kun Tringan perinteiset niittotalkoot järjestettiin kaksipäiväisinä elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna 23.–24.8. Vuodesta 2013 alkaen järjestettyjen talkoiden tarkoituksena on pitää arvokkaan lintualueen ranta- ja tulvaniittyjä avoimena ja torjua näin niitä alati uhkaavaa umpeenkasvua. Vapaaehtoisten käsivoimin tekemä talkootyö täydentää Helsingin kaupungin ja ELY-keskuksen vuosittain tilaamaa koneellista niittoa: laiduntamattomille Hakalan ja Purolahden niityille jää mm. meriveden korkeuden mukaan vaihtelevasti sellaisia katvealueita, joille niittokoneet eivät pääse. Niittotyön ohella talkoissa on raivattu näkymiä peittävää vesaikkoa lintulavojen ja -tornien ympäriltä sekä kitketty vieraslajeja, kuten jättipalsamia ja kanadanpiiskua.

Lintujen hyväksi tehtävä konkreettinen työ houkutteli tänä vuonna mukaan ennätyksellisen paljon vapaaehtoisia: viikonlopulle etukäteen ilmoittautuneita talkoolaisia oli peräti 30, ja lopulta lauantaina Hakalan ja Purolahden rantaniityillä sekä Purolahden lintulavan ympäristössä uurasti 20 ahkeraa lintujen ystävää. Sunnuntaina töitä jatkettiin Purolahden lintulavalla 8 innokkaan puurtajan voimin. Ajoittain talkoovastaavat kohtasivat positiivisia ongelmia, kun kaikki työvälineet olivat käytössä eikä järjestäjille itselleen meinannut viikatteen varteen syyhyävistä käsistä huolimatta jäädä muuta tekemistä kuin kokonaiskuvan seuraaminen ja työn organisointi. Ja jos oli talkoolaisten joukko ennätyksellisen suuri, olivat myös yhdessä tehdyn työn jälki ja lopputulos sen mukaisia! Hakalan ja Purolahden rantaniityllä saatiin niitettyä käytännössä kaikki, mikä niitettävissä oli, ja näkymät Hakalan uudelta lintulavalta avautuivat merkittävästi sekä Purolahden että Lammassaaren suuntaan. Työtä edesauttoivat myös suotuisat sääolosuhteet. Etukäteen liki katastrofaalisilta näyttäneet ennusteet kääntyivät lopulta miltei ihanteelliseksi talkoosääksi. Lämpötila pysyi tuulenvireineen lämpimänä, mutta sopivan viileänä, ja merivesi oli lauantaina kyllin matalalla, jotta niitto ja raivaus onnistuivat hyvin suurelta alalta. Ylimääräistä etukäteisjännitystä aiheuttivat myös ennen talkoita korkealla ollut merivesi ja uusilla, pienemmillä koneilla toteutettujen koneellisten niittojen tilanne viikkoa ennen talkoita. Kaikeksi onneksi koneellista niittoa saatiin jatkettua perjantaina ennen talkooviikonloppua ja Hakalan lavan edellisvuosien tapaan koneellisesti niitetty edusta tarjosi hyvät lähtökohdat talkoiden onnistumiselle. Tähän liittyen etukäteisselvittelyistä erityiset kiitokset Taavi Sulanderille.

Osa talkoolaisista aloitti Purolahden lintulavan vesaikon raivaamisen ja vieraslajien kitkennän jo lauantaina, ja tätä työtä jatkettiin toisena talkoopäivänä sunnuntaina. Sunnuntain aloitusta siirrettiin alkuperäisestä suunnitelmasta tunnilla eteenpäin, mikä näin jälkikäteen tarkasteltuna tarkoitti lahden aamuisen haarahaukkatroikan nuijaamista. Pahus! Työt kuitenkin sujuivat yhtä lailla korkealla tehokkuudella ja ahkeruudella kuin lauantainakin, ja lintulavan alapuolisen niityn ohella vesaikkoa saatiin raivattua myös Viikinojan varresta. Jättipalsamia ja kanadanpiiskua kitkettiin 27 säkillistä. Sää pysyi myös sunnuntaina sikäli suopeana, että ensimmäiset sadepisarat alkoivat haeskella tietään alas pilvistä vasta tavaroita takaisin pakettiautoon lastattaessa.

Yhtä perinteiseen tapaan lintujakin tietenkin seurattiin. Petomuuton osalta talkooviikonloppu oli sangen hiljainen, mutta pari hiirihaukkaa, ruskosuohaukkaa ja pienen hauen pyydystyksellä piipahtanut sääksi mainittakoon. Jalohaikara on vakiintunut lahdella koko lailla elokuun peruslajiksi, mutta peräti 14 haikaran parvi ilahdutti talkoolaisia lauantaina lentäessään lahdella auringon säteissä valkoisina hehkuen.


Suuret ja lämpimät kiitokset kaikille talkoolaisille ja talkoiden järjestelyissä avustaneille! Erityiset kiitokset myös Helsingin kaupungille niittotalkoiden tukemisesta. Työt Vanhankaupunginlahdella jatkuvat jälleen vuonna 2026, ja talkooasioista tiedotetaan Tringan kanavissa talkoiden lähestyessä.
