Jarmo Koistisen laatima lintujen muuttosääennuste Uudellemaalle:
Pysähtyneen kevätmuuton 9 päivän jakso loppuu vihdoin, kun kylmyys ja vastatuuli hellittävät. Lähinnä vain kurjilla ja merikotkilla on ollut reippaassa tuulessa joinakin kauniina päivinä ihan hyviä muuttoja, samoin kuin pikkuhiljaa öisin saapuneilla kahlaajien kärkijoukoilla. Lähes kaikki muuttolinnut ovat kuitenkin kasautuneet suurparviksi odottamaan lämpöä ja ruokaa sekä hajaantumista reviireille tai muuton jatkamista. Sunnuntaista alkaen kaikki muuttuu, kun muutto kiihtyy päivästä toiseen ja roimasti tulpan auetessa. Kannattaa staijata sopivilla paikoilla ja laskea muuttoa systemaattisesti sekä viedä tieto Tiiraan.
La: Surkeanpuoleinen sää aamulla, mutta selvää parannusta on päivän aikana, kun vielä lännen sisämaassa lämpötila nousee aamun nollasta iltapäivän kymmeneen asteeseen. Aamulla kohtalaista-navakkaa lounaistuulta, joka päivällä kääntyy luoteeseen ja heikkenee jonkin verran. Yöllä lumi-, räntä- ja vesisadetta, joka aamun kuluessa lakkaa lännestä alkaen. Sää selkenee päivällä lännestä alkaen. Aamumuuttosää ei ole hyvä sateen ja matalan pilven takia mutta paranee päivällä melko hyväksi mm. petolinnuille ja kurjille; sivuvastainen tuuli haittaa jonkin verran, mutta muuttopaine on varmaan ihan valtava.
Su: Heikkoa-kohtalaista lounaistuulta, joka illaksi kääntyy etelään. Verraten selkeää ja lämpötila sisämaassa yleisesti 10-13 astetta; loistava muuttosää vallitsee. Periaatteessa voi tulla kovaa tai jopa erittäin kovaa muuttoa hyvin monilla tulppautuneilla lajeilla. Välttämättä kaikkia meren ylittäviä lintuja ei kuitenkaan kovin hyvin löydä korkeuksista.
Ma: Sisämaassa heikkoa-kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa etelätuulta, joka iltapäivällä kääntyy lounaaseen. Pilvisyys on melko runsasta, ja aamulla voi kehittyä sumupilveä lähinnä sisämaassa. Kuten viime keväänä totesin, sumun ja sumupilven ennustaminen on kuitenkin supertietokoneillakin edelleen välillä kuin lantin heittoa. Aamulla on pienehkö, iltapäivästä alkaen kohtalainen kuuroittaisen sateen mahdollisuus. Jos ei ole sitkeää alapilveä, niin on vielä hiukan lämpimämpää kuin sunnuntaina. Ilman aamun sumupilviä oikein hyvä muuttosää jatkuu, ja matalammalla kuin sunnuntaina. Peippoja vyöryy Suomeen Virosta.
Jatkoarvio: Lämmin lounainen-kaakkoinen virtaus jatkuu ja muuttosää jatkuu hyvänä. Ainoa riski ovat mahdolliset sumut.