Lintusäätiedote Tringan alueelle 3.10.–6.10.2024

Jarmo Koistisen laatima muuttosääennuste Uudellemaalle:

Viileän virtauksen alkaessa viime viikonloppuna käynnistyi sepelkyyhkyn päämuutto komeana. Myös vielä jäljellä olevia kurkien loppujoukkoja muutti. Öisin on rastaita ja viimeisiä hyönteissyöjiä, kuten punarintoja ja tiltaltteja, muuttanut hyvin runsaasti. Myös valkoposkihanhia alkoi saapua suuria määriä Itä-Suomeen, mutta Uudenmaan koillisosaa lukuun ottamatta lintumäärät ovat olleet aika pieniä. Tänään oli jo hyvä muuttotuuli, mutta sadealue matalan pilven kera hillitsi. Sää kuitenkin paranee yön aikana, ja seuraavat päivät ovat erinomaisia arktisten hanhien ja vesilintujen muutolle – yöllä ja päivällä.

To: Enimmäkseen on heikkoa, merellä kohtalaista pohjoistuulta. Muuten on verraten selkeää ja näkyvyys hyvä, mutta aamulla on etenkin lännessä laajasti sumua, joka kuitenkin ennustemallien mukaan hälvenee 2-3 tuntia auringon nousun jälkeen. Muuttosää on sumun jälkeen erinomainen kaikille muuttajille, joista tosin valtaosa menee korkeuksissa hajallaan. Arktisille vesilinnuille ja hanhille tilanne on myös oikein hyvä, tarjoten mahdollisuuden isolle valkoposkihanhimuutolle. Tosin ne saattavat haluta vielä pysähtyä Kaakkois- ja Itä-Suomeen.

Pe: Mantereella on heikkoa tuulta ja merellä kohtalaista pohjoisenpuoleista tuulta, joka illalla heikkenee. Kylmä ja melko selkeä yö, sisämaassa pakkasen kera. Muuttosää on kuin torstaina, mutta sumun todennäköisyys on pienempi. Iltaa kohti eteläinen, arktikaa vastustava tuuli voimistuu Vienanmerellä.

La: Enimmäkseen on heikkoa lännenpuoleista tuulta, joka iltapäivällä voimistuu merellä kohtalaiseksi. Aamulla on mahdollisesti mantereella paikoin sumua, muuten pilvisyys lisääntyy vähitellen ja päivällä on pieni sateen mahdollisuus; vallitsee hyvä sää muutolle rannikolla. Arktikasää heikkenee.

Su (arvio, epävarma): Lounaistuuli voi olla kohtalainen, merellä navakka, ja sateen mahdollisuus pitkin päivää on suuri. Hyvää säätä laskea aamumuuttoa. Arktikatilanne ehkä huononee lounaistuulen vaikutuksesta, mutta Barentsinmerellä alkaa uusi kylmänpurkaus, joka suuntautuu kaakkoon, työntäen lintuja Suomen ohi.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin