Tringan, Hakin ja Lullulan alueen valkoposkihanhilaskentojen 1.9.2024 tulokset

Tringan, Hakin ja Lullulan alueen valkoposkihanhet laskettiin sunnuntain 1.9. aamuna. Laskenta toteutettiin ensimmäistä kertaa uudenlaisella konseptilla, jossa keskityttiin tärkeimpiin tunnettuihin yöpymiskohteisiin. Nämä kohteet kierrettiin sunnuntaiaamuna auringonnousun aikaan. Lämpimät kiitokset puolestani kaikille laskijoille tarkasta ja uutterasta urakoinnista, ja erityiskiitokset jälleen Risto Willamolle Lullulan ja Jan Södersvedille Hakin alueen laskentojen koordinoinnista sekä molempien alueiden ahkerille aktiiveille. Hakin ja Lullulan alueen laskennat toteutettiin edellisvuosien tapaan tutulla vanhalla sapluunalla.   

Yöpymiskohteiden osalta Laajalahdelta laskettiin tänä vuonna 3313 hanhea, Vanhankaupunginlahdella yöpyjiä oli 3468. Kirkkonummen Saltfjärdeniltä laskettiin 1070 yöpyvää hanhea, kun taas Morsfjärdenillä hanhia oli tänä vuonna vain kourallinen eli 5. Helsingin Östersundomin Torpvikenillä ja Bruksvikenillä havaittiin yhteensä 138 hanhea, ja Vantaan Kylmäojalla yöpyjiä laskettiin 230 yksilöä. Sipoon hanhimäärä nousi tänä vuonna 823 hanheen pitkälti Boxin alueen peltojen ansiosta. Hakin alueella hanhia on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen vähän, ja sunnuntain laskennoissakin havaittiin vain 187 hanhea Siuntion Myransista. Lullulan alueella hanhia ei laskenta-aamuna ollut lainkaan. 

Yhteensä laskenta-alueelta laskettiin tänä syksynä 9234 hanhea. Edellisvuoteen nähden pudotusta oli 3%. Pääkaupunkiseudun ja Läntisen Uudenmaan alueen hanhimäärä on ollut tasaisessa laskussa vuodesta 2019 alkaen, ja toista kertaa perätysten hanhien määrä jäi alle 10 000 linnun. Laskentatavan vaihdoksesta huolimatta tulokset ovat vertailukelpoisia edellisvuosiin nähden, sillä myös aiempina vuosina hanhien määrä on tulkittu pitkälti yöpymiskohteiden, Sipoon ja Hakin ja Lullulan alueiden summan perusteella. Luonnollisesti tämän vuoden summakaan ei ole tarkka arvo, vaan kerättyyn aineistoon ja sen tulkintaan perustuva valistunut arvio. Laskentamallia kehitetään edelleen ensi vuoden laskentoja ajatellen, ja tällä haavaa sekä Torpvikenin laskennan yhteydessä mereltä kuuluneiden äänten että Porvoon seudun tulosten tulkinnan perusteella on aihetta epäillä jossain Sipoon eteläosissa olevan jonkin uuden tai tuntemattoman hanhien yöpymisalueen. Asiaa selvitellään ensi vuotta varten. 

Kiitos myös kaikille harrastajille, jotka ovat tallentaneet viikonlopun aikana valkoposkihanhihavaintojaan Tiiraan. 

Valkoposkihanhien syyskanta pieneni tänä vuonna koko maassa, ja hanhia havaittiin hieman aiempaa vuotta vähemmän kaikilla laskenta-alueilla. Viimeksi hanhien määrä valtakunnallisesti on ollut yhtä alhaisella tasolla syksyllä 2015. Lisätietoa valtakunnallisista tuloksista löytyy jälleen kattojärjestömme BirdLifen sivuilta.

Laskentoihin osallistuneita lämpimästi kiittäen, 

Juho

Laskentakoordinaattori /Tringa

Valkoposkihanhia Branta leucopsis © Micha Fager
150 150 Juho Leppänen
Kirjoita jotakin