”NÄYTÄN SINULLE TAIVAAN…”
Kertomus Tringa ry:n retkestä Kökariin 7.-10.6.2024
Aamulla käynnistäessäni auton radiosta soi Pilvi Hämäläisen esittämä ”Mon Ché ”ri”. Sen kertosäe sopi hienosti Kökarin retken aloituskappaleeksi: ”Näytän sinulle taivaan – taivaan, sellaisena kuin se on”
Tämä oli neljäs tringalaisten kanssa tekemäni matka Kökariin. Retken ajankohtaa ruuvattiin nyt kesäkuun alkupuoliskolle, koska kahtena edellisenä keväänä kirjokerttujen aktiivisuus oli kylmyyden takia vähäistä. Nyt kevät oli kuitenkin täysin toisenlainen, toukokuussa oli enemmän hellepäiviä kuin koskaan aikaisemmin ja kirjokerttujen lyhyt laulukausi oli ollut toukokuun viimeisellä viikolla parhaimmillaan. Kökar on tullut nykyään paremmin tunnetuksi lintukohteena Baltic Wings EU-hankkeen myötä, jolloin saarelle muutama vuosi sitten rakennettiin lintulavoja ja torni saaren parhaille lintupaikoille. Lisäksi saarella on useampia vaatimustasoltaan vaihtelevia luontopolkuja. Tringan retken vetäjänä toimi Jaana Sarvala ja lintuoppaana allekirjoittanut.
Matka alkoi Galtbyn satamasta torstaina klo 10, jolloin myös – heti yhteysaluksen irrottua laiturista – retkipinnakisa julistettiin alkaneeksi. Retkeläiset olivat antaneet edeltävästi veikkauksensa lajimäärästä Jaanalle. Laivan kannelta lintuja tarkkailtiin kirkkaassa, tuulisessa säässä.
Kovasta merenkäynnistä huolimatta lajilistalle kertyi tässä vaiheessa jo haahkoja, merikihuja, mustalintuja, ruokkeja ynnä muuta merellistä. Aluksen tärinä, kova merenkäynti ja voimakas valo tekivät oman haasteensa havainnointiin. Laivamatkan parasta antia oli ehkäpä merikihun ja kalalokin välinen ilmataistelu.
Saaren satamassa kokoonnuttiin hetkeksi helikopterin laskeutumispaikalle, josta perinteisesti on saatu lisää lajeja. Nyt saatiin lajilistalle esimerkiksi rantasipi ja sinisorsa. Kaikki olivat jo sen verran väsyneitä ja nälkäisiä että matkaa jatkettiin pian majoituspaikkaamme hotelli Brudhälliin, jossa nautittiin maittava keittolounas. Tässä oli myös mahdollisuus huilata hetki. Ravintolasta avautuu näkymä kanavaan ja venesatamaan, jossa perinteisesti pesii ainakin kaksi mustakurkku-uikkuparia. Lisäksi tästä on helppo seurata muun muassa lapasorsia ja punajalkavikloja.
Kiikarit siis kannattaa pitää mukana myös ruokailuiden yhteydessä mahdollisten retkipinnojen varalta! Ruokailun yhteydessä kävimme keskustelua siitä, että ensimmäinen yölaulajaretki pidettäisiinkin jo samana iltana – sääennuste oli illaksi tyyni ja lämmin, kun taas muina päivinä olisi epävakaisempaa ja tuulisi navakammin.
Lepotauon jälkeen starttasi ensimmäinen varsinainen retki, joka oli aikaisempien retkien tapaan lintulavakierros.
Tällä kertaa menimme ensin Hamnön kirkolle. Kirjokerttua ei vielä havaittu ja lämpöväreily sekä kova vastavalo tekivät havainnoinnista haastavaa, matka jatkui melko pian eteenpäin. Neljä kerttulajia kuitenkin heti alkuun plakkarissa: ”peke, heke, leke” ja mustapääkerttu. Reitin varrella ensimmäisellä kierroksilla olivat Överbodan ja museon lintulavat sekä Vålön lava. Vålö oli melko hiljainen, mutta sieltä havaitsimme kuitenkin ensimmäiset pikkulepinkäiset ja punavarpusen. Lisäksi pajusirkut lauloivat ruovikossa.
Koko retkiviikonlopulle oli ennustettu kohtalaisen navakkaa tuulta ja tämä toi yölaulajaretkille omat haasteensa. Uskolliset lehtokurpat eivät pettäneet kuitenkaan tälläkään kertaa. Ovasfjärdin venesataman ruovikosta havaittiin viiksitimaliporukka sekä luhtakerttunen. Pysähdyksiä tehtiin myös Flattön Strömmenillä ja Svarbokilla. Kävimme myös ihmettelemässä Oppsjön -järven vesilintumassaa: tuhannet telkkäkoiraat kokoontuvat pesinnän jälkeen sinne. Vaikka olikin jo kesäkuu, kokoontumiset olivat edelleen meneillään. Joukossa oli myös ainakin tukkasotkia ja pilkkasiipiä.
Aina jää jotakin hampaankoloon: kahden retkeläisen hyvin kuulema ruisrääkkä jätti vielä kaikki muut nälkäisiksi.
Aamun startti oli suunnitelman mukaan klo 6.00. Suurin osa pääsi jalkeille tuolloin ja osa jäi yöretkeilyn jälkeen vielä lepäämään aamiaiseen saakka. Tuuli oli edelleen navakkaa. Aamun retki suuntasi Hamnön kirkolle. Kökarissa on myös muutamia varsin omalaatuisesti laulavia pensas- ja lehtokerttuja. Lammasaitauksen puolella lauloi retkelle ensimmäinen kultarinta. Mietiskelypolun vakiopaikalla lauloi mustapääkerttu. Lavalta näkyi runsaasti pilkkasiipiä ja tukkakoskeloita, lisäksi aamun valossa näkyi hyvin ruokkikalliolle, jossa oli ruokkien lisäksi myös muutamia riskilöitä. Karikukko löytyi vakiopaikaltaan kallioulokkeelta tänäkin vuonna.
Aamupalan jälkeen kävimme Museon lavalla. Ihmetystä herätti rantamännystä löytynyt jalohaikara. Lisäksi korppien lentopoikaset ronksuttivat saman männyn läheisyydessä. Matka jatkui Skinnarsin lintutornille. Kiuru antoi odottaa itseään tähän saakka, myös loput retkeläiset saivat sen pinnalistalleen ajomatkalla Pedersin Aplagårdenille, joka on retken yksi ehdoton pysähtymispaikka. Aamupäivä antoi lajilistalle muun muassa varpushaukan ja niittykirvisen, mutta pohdituttamaan jäi hieman oudosti laulanut kerttu, joka jäi määrittämättä.
Lounaan ja lepotauon jälkeen suuntasimme takaisin kirkolle ja vanhan kirkkopolun uumeniin. Osasin jo varoittaa siitä, että perinteisesti olen johdattanut ryhmää harhapoluille. Nyt polku oli kuitenkin niin hyvin merkitty, että selvisimme ilman harha-askelia. Kirkon puoleisella osuudella polkua on munkkiluostarin rauniot ja tällä alueella kasviharrastajat tekevät usein mielenkiintoisia löytöjä. Polun varrella lauloi mm. satakieli, mustapääkerttu, ruokokerttunen ja kultarinta. Äänimaailma oli kuitenkin vaisuhkoa, kova tuuli myös vaikutti lintujen lauluaktiivisuuteen. Väsyneet kävelijät palkittiin kuitenkin kirkon meditaatiopolun oratuomipensaasta löytyneellä naaras kirjokertulla – osalta kirjokerttu jäi kuitenkin vielä havaitsematta.
Jatkoimme vielä yölaulajaretkelle muun muassa Munkvärvanille. Retken lehtokurppa per pysähdys toteutui hyvin tuonakin iltana ja auringonlasku Bässnäsetin kallioilta oli erittäin kaunis. Varoitteleva kirvinen jäi määrittämättä, kyseessä oli kuitenkin todennäköinen luotokirvinen. Pinnalistalle sitä ei saatu. Retkipinnalistalta jäi tässä vaiheessa puuttumaan vielä punarinta.
Lauantain aamuretkelle startattiin vasta aamupalan jälkeen koska aamu oli myrskyinen. Lähdimme aamiaisen jälkeen sään kohennuttua kävelemään Maren-Kalen reittiä Grönviks Bäcken -pikkujärvelle. Hotellin vieressä lauloi hienosti luhtakerttunen. Aamulla reippaammat olivat jo ehtineet haalia havisplakkariin varpusen. Iltapäivän retkeilyt tehtiin pääosin autoilla ja kävimme Hellsön päässä Klobbarsin mökkialueen rantoja tarkastelemassa.
Mitään uusia lajeja siltä pysähdykseltä ei tullut. Lisäksi Kotiseutumuseon lavan ympäristö houkutteli vielä luokseen. Luhtakanan ääni kuului juuri sen verran, että se saatiin retken lajilistalle.
Teimme pienen iltakävelyn pikkuvarpusten kiilto silmissämme vielä Karlbyn uimarannalle, ja retki oli menestyksekäs tämän suhteen. Ilta oli aurinkoinen, lämmin ja tunnelma oli hieno. Pienen kohahduksen aiheutti uimarannalta havaittu jalohaukka, joka tarkemmassa syynäilyssä osoittautui tuulihaukaksi. Ruisrääkkä käytiin vielä etsimässä ilta-aktiiveille. Ja sehän löytyi.
Viimeisenä aamuna ennen laivaan nousua synkät sadepilvet täyttivät taivaan, mutta laivamatkan saimme kuitenkin kulkea tasaisesti myötätuulessa ja mukavassa staijausvalossa. Uusia lajeja ei kuitenkaan enää saatu pinnalistalle hyvästä yrityksestä huolimatta. Viimeinen iltahuuto, lajimäärän ja retkipinnakisan voittajan julistus kruunasivat retken, tällä kertaa lajimäärä retkellä oli 102. Viimeisenä havaituksi lajiksi jäi leppälintu ja retkipinnakisan voittajaksi julistettiin Birgitta, paljon onnea onnistuneesta lajimääräarviosta!
No, tarkoituksella jätin retken ehdottoman kohokohdan viimeiseksi tässä kertomuksessani. Sehän oli tietysti Kuuran johdolla retkeläisten Jaanalle ja allekirjoittaneelle sanoitettu laulu. Laulun sävel on Matin ja Tepon klassikko, ”Näitä polkuja tallaan”. Kylläpä oli hieno päätös upealle retkelle. Kiitos kaikille hyvistä haviksista ja iloisista tunnelmista, satumainen Kökar jää odottamaan seuraavaa vierailuamme.
”Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti
kun sä oppaani kuljet mun edelläin.
Näiltä poluilta löytyy se viimeinen rasti
kirjokertun kun vihdoinkin mä näin.
En lauttamatkaa mä mihinkään vaihtais
vaik´ aamuherätystä niin moni kaihtais
Tää havis tringalta toiseen siirtyy
vaikka tavikset toisinaan hiiltyy
Mä kuulin sydäntäin, se sanoi:
”tänne jää – ei mantereelta lintua voi löytää!”
Sä tulit kanssani yhteiseen autoon
putkesi suuntasit pikkuiseen luotoon
ei näitä retkiä ilman ois
Jaanan ja Suvin kanssa monta baanaa
He meille kaikille havikset hoitaa
mitä mantereen tringat ei saa
Jos kuulee sydäntään, se sanoo:
”tänne jää – et mantereelta kikeä voi löytää”
Se on niin lähellä, kun sen vain huomaa
eikä kurkota pihlajan taa
Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti
kun sä oppaani kurvailet edelläin
Näiltä poluita löytyy se viimeinen pinna
kirjokertun kun vihdoinkin mä näin”
Kertomuksen kirjoitti Suvi Riihiluoma, kuvatekstit Jaana Sarvala