Normaali oloissa Tringan retkikalenteri jo suorastaan pursuisi tulevalle vuodelle monenlaisia retkiä, joita voisimme varailla omiin kalentereihimme. Nyt on toisin. Retkiä tullaan julkaisemaan vasta kun koronatilanne viranomaissuosituksineen retkien järjestämisen taas sallii. Retkitoimikunta tekee alustavan retkisuunnitelman alkuvuodesta. Todennäköisesti ensin saadaan käyntiin pienen osallistujamäärän kävelyretket, mutta toivotaan että viimeistään huhti-toukokuuhun mennessä voitaisiin järjestää jo bussiretkiä ja monen päivän retkiäkin.
Menneiden retkien tunnelmiin on mahdollisuus päästä lukemalla Tringan sivuille kertyneitä retkikertomuksia.
Käykää Tringan opastettuja retkiä odotellessanne runsaasti omatoimiretkillä, niistäkin saa mielellään kirjoittaa retkikertomuksia ja lähettää yhteiseksi iloksi julkaistavaksi Tringan sivuilla.
Suomen luonnosuojeluliiton kehityskoordinaattori Laura Blomberg lähetti Tringalle mukavan viestin. Tringa lahjoitti SLL:n Madagaskarin metsittämisprojektiin 280 euroa. Tuo summa oli osa Tringan tämän vuoden retkien lentomatkoista aiheutuvaa ilmastokompensaatiota. Laura kertoi, että Tringan lahjoituksella istutettiin 720 puuntaimea Madagaskarin länsiosissa yhteistyössä paikallisten kumppaneiden kanssa. Puiden istuttaminen tuottaa valtavan määrän erilaisia ekosysteemipalveluita, mutta tarjoaa myös kestävän tulonlähteen paikallisille. Lisäksi tuettiin Madagaskarin metsiensuojeluhanketta, jossa koulutetaan paikallisia luonnonsuojelutoimijoita.
Tringan retkitoimikunta kiittää kaikkia retkillä olleita. Kiitos myös ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä, kun retkiä on jouduttu muokkaamaan ja perumaan lyhyelläkin varoitusajalla.
Rauhallista jouluaikaa ja retkipitoista, hyvää uutta vuotta!
Tringan retkitoimikunta