Viikonlopun voimakas arktikarynnistys osoitti jälleen kerran, kuinka hyvä muuttosää Pohjois-Venäjällä riittää muuttoon Suomessa huonossakin säässä, sillä etenkään tundrahanhet eivät syksyllä paljonkaan pysähtele vaan etenevät sateessa ja kovassa sivutuulessa. Muuttoa voimisti vielä laaja-alainen itävirtaus, joka työnsi Suomen puolelle poikkeuksellisen voimakkaan kuikkalintujen syysmuuton. Tilanne on vielä nytkin samanlainen, mutta todennäköisesti suurin hanhi- ja vesilintupurkaus meni jo. Hiiri- ja varpushaukoilla oli myös komeaa päämuuttoa pitkin etelärannikkoa. Edelleen myöskin idän ja kaakon harvinaisuuksille on hyvä tilanne. Sitä paitsi niitä näkyy vielä tulevinakin viikkoina, sillä kerran tänne harhautuneita yksilöitä putkahtelee esiin vielä pitkän ajan päästä erityisesti, jos sää pysyy yhä vain kovin lämpimänä, kuten ainakin tällä viikolla näyttää olevan. Lähiaikoina hyvä muuttosää on arktikaa lukuun ottamatta melko vähissä, koska voimakas etelänpuoleinen tuuli ja sadesää sekä matalat alapilvikerrokset ovat yleisiä.
Ke: Enimmäkseen kohtalaista etelän ja kaakon välistä tuulta ja kohtalainen näkyvyys sekä lämmintä. Vaihtelevaa pilvisyyttä ja pieni heikon sateen mahdollisuus. Muuttosään hyvyyden määrää alapilvi: jos sitä on kovin paljon ja alhaalla (alaraja alle 300m), muuttosää on huono, jos vain vähän aamulla tai päivällä, niin hyvä. Yön pudotus- ja harvinaisuussää oikein hyvä.
To: Aamupuolella on enimmäkseen kohtalaista, merellä ajoittain navakkaa kaakkoistuulta, joka päivällä kääntyy etelään ja heikkenee iltaa kohti. Verraten pilvistä ja aamulla kuuroittaista sadetta lännessä, päivällä koko alueella, mutta sade-ennuste on sangen epätarkka. Sade mahdollisesti loppuu ja pilvipeite repeilee Hangon suunnalla illalla. Muuttosää huonohko, pudotussää yöllä oikein hyvä.
Pe, epätarkka: Kohtalaista–navakkaa etelän–lounaanpuoleista tuulta, lännestä yleisesti sadetta, joka iltaa kohti lakkaa lännestä alkaen. Huono muuttosää.
La–su, arvio: Lauha eteläinen virtaus jatkuu, todennäköisesti sataa sunnuntaina.