Tringan tehtäviä tarjolla

Tringassa suunnitellaan parasta aikaa tulevaa vuotta, ja toimintasuunnitelma ja talousarvio ovat työn alla. Ensi vuonna tarvitaan monenlaisia vapaaehtoisia, mutta erityisesti muutamaan tehtävään etsitään nyt uusia tekijöitä.

Retkivastaava: monivuotisen, hienosti tehtävää hoitaneen nykyisen retkivastaavan jäädessä tehtävästä eläkkeelle haemme uutta henkilöä pitämään huolen, että Tringa pystyy yhä tarjoamaan monenlaisia retkiä. Retkivastaava toimii yhdessä retkitoimikunnan ja toiminnanjohtajan kanssa ja katsoo, että Tringan retkipaletti pyörii suunnitellusti.

Yhdistyksen puheenjohtaja: Tringa on aktiivinen ja kasvava lintuharrastukseen, suojeluun ja tutkimukseen keskittyvä yhdistys, ja puheenjohtajan tärkein tehtävä on pitää asia samanlaisena jatkossakin. Keinoja on monenlaisia, mutta hyvä puheenjohtaja johtaa yhdistyksen hallituksen toimintaa, tukee toimikuntia ja Tringan aktiiveja ja luotsaa yhdistystä eteenpäin kohti valoisaa tulevaisuutta.

Tringa on vuodenvaihteessa muuttamassa toiminnanjohtajan tehtävän kokoaikaiseksi, ja yhtenä puheenjohtajan tärkeänä tehtävänä heti alkuun onkin sopiminen pj:n ja toiminnanjohtajan tonteista. Tehtävänkuvaan pääsee siten itse vaikuttamaan heti alusta.

Talousosaajia hallitukseen: Yhdistyksessä tarvitaan monenlaista osaamista talotekniikan taitamisesta viestintään ja suojelubiologiasta lakiosaamiseen. Ensi vuoden hallitukseen kaivataan nyt 1-2 tringalaista, joilla on numerot hallussa ja jotka osaavat olla apuna, kun yhdistyksen taloudenpitoa suunnitellaan.

Jos tunnistit kuvauksista itsesi tai haluat ilmiantaa retkikaverisi, niin ota yhteyttä suoraan puheenjohtajaan, puheenjohtaja ät tringa.fi . Myös muita tehtäviä on tulossa ajan mittaan tarjolle – seuraa yhdistyksen viestintäkanavia!

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin