Tringa jatkaa kamppailua Uudenmaan arvokkaiden lintupaikkojen puolesta

Tringa on jättänyt Helsingin hallinto-oikeudelle valitukset Östersundomin yhteisestä yleiskaavasta ja Finnoon (Suomenojan) keskuksen asemakaavasta. Kaavojen kumoamista haetaan oikeusteitse, koska nykyiset kaavat eivät turvaa alueiden linnusto- ja luontoarvoja. Tringa on seurannut molempien alueiden kaavoitusta jo pitkään ja pitänyt johdonmukaisesti esillä niiden merkitystä Uudenmaan linnustolle.

Suomenojan alue on kansainvälisesti tärkeä lintualue (IBA eli Important Bird Area), jonka harrastajat tuntevat mm. mustakurkku-uikun, liejukanan, punasotkan ja harmaasorsan pesimäpaikkana. Kohde on myös valokuvaajien suosiossa, koska lintuja pääsee katselemaan ja kuvamaan läheltä. Espoon kaupunginvaltuuston hyväksymässä uudessa asemaakaavassa osoitetaan alueelle runsasta rakentamista. Lisääntyvän asukasmäärän myötä myös alueen virkistyskäyttö tulee kasvamaan huomattavasti.

Tringa vaatii valituksessaan uuden asemakaavan kumoamista. Uusi kaava on ongelmallinen alueen linnustoarvojen kannalta, koska se ei velvoita noudattamaan alueelle laadittua hoito- ja käyttösuunnitelmaa ja siinä esitettyjä lieventämistoimia, joiden tarkoituksena on linnustoarvojen turvaaminen. Lisäksi kaava ei huomioi alueen eteläosan (Finnoonsataman kaava-alue) rakentamisen vaikutuksia linnustoon riittävällä tarkkuudella.

Lisätietoa Suomenojasta: https://www.vanha.tringa.fi/suomenoja/

Tringan valitus kokonaisuudessaan: https://www.vanha.tringa.fi/wp-content/uploads/2019/01/Valitus-Finnoo-asemakaava-Tringa.pdf

Östersundomin alue sijaitsee kolmen kunnan rajalla Itä-Helsingissä ja Länsi-Sipoossa (pieni osa alueesta kuuluu Vantaalle). Alueen välittömässä läheisyydessä sijaitsee kaksi maakunnallisesti arvokasta lintualuetta, Östersundomin lintuvedet ja Sipoonkorven metsämanner. Molemmat alueet ovat osittain Natura 2000- ohjelman alueita, jonka tarkoituksena on suojella Euroopan unionin alueella tärkeitä luontotyyppejä- ja lajeja. Linnuston kannalta alue on tärkeä erityisesti monille pääkaupunkiseudun mittakaavassa harvalukuisille metsälajeille, kuten pöllöille ja metsäkanalinnuille. Alueen metsillä on myös tärkeä rooli Uudenmaan viheryhteysverkostossa.

Östersundom-toimikunnan hyväksymä uusi yleiskaava uhkaa alueen linnusto- ja luontoarvoja sekä ekologisia yhteyksiä. Se on myös maakuntakaavan vastainen. Kaavan ongelmia ovat erityisesti Salmenkallion alueelle osoitettu selvitysalue, Sipoonkorven eteläosan nakertaminen rakentamalla ja kahden Natura-alueen välisen ekologisen yhteyden heikentäminen.

Lisätietoja Östersundomista: https://www.vanha.tringa.fi/mustavuori-ostersundom/

Lisätietoja Sipoonkorvesta: https://www.vanha.tringa.fi/sipoonkorpi/

Tringan valitus kokonaisuudessaan: https://www.vanha.tringa.fi/wp-content/uploads/2019/01/HHO_tringa_ry_Ostersundom.pdf

Naurulokit Suomenojalla. Kuva: Matti Rekilä.
Naurulokit Suomenojalla. Kuva: Matti Rekilä.
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin