Hiiripöllöt tarvitsevat ruokarauhan

Kuvan pöllö ei liity tapaukseen. Kuva: Micha Fager


Helsingissä talvehtii kaksi hiiripöllöä, toinen Ullanlinnassa ja toinen Lauttasaaressa. Molemmat yksilöt ovat melko kesyjä, joten niihin pääsee tutustumaan poikkeuksellisen helposti.
Esimerkiksi Lauttasaaren pöllöä kävi lauantain aikana valoisana aikana katsomassa reippaasti yli sata linnusta kiinnostunutta ihmistä. Kuvaajia oli paikalla parhaillaan reilu parikymmentä. Käytännössä lintua oli kuvaamassa tai tarkkailemassa joku aamuhämäristä iltapimeään saakka.
Tringa toivoo malttia kaikilta pöllöjen havainnoijilta ja kuvaajilta. Kylmänä talvipäivänä jo päivän syömättömyys voi olla kohtalokasta. Linnun kesyys voi antaa kuvan, että oma läsnäolo ei olisi häiriöksi, vaikka tosiasiassa liian lähelle meneminen voi esimerkiksi pelottaa saaliseläimiä pois tai vaikeuttaa muulla tavoin saalistamista.
Ruokarauhan antaminen ja huomaavainen havainnointi on erityisen tärkeää Lauttasaaren pöllöpaikan kaltaisissa tilanteissa, kun lintua tarkkaillaan ja kuvataan käytännössä koko valoisa aika päivästä toiseen. Sekä Lauttasaaren että Ullanlinnan hiiripöllöjä voi tarkkailla ja kuvata hyvin hieman kauempaa, jolloin linnuille ei tule aiheutettua merkittävää häiriötä. Tämä koskee kaikkia, niin harrastuksen vasta-alkajia kuin pidemmälle edenneitä.
BirdLife Suomen ohjeet huomaavaiseen lintujen havainnointiin: www.birdlife.fi/lintuharrastus/havainnoi-huomaavaisesti/
Suomen Luonnonvalokuvaajien eettiset ohjeet: www.luontokuva.org/index.php/yhdistys/etiikka

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin