Vanhankaupunginlahdesta lintuparatiisi? – Tringan linnustonsuojeluseminaari 13.10.

Tringa järjestää Helsingissä Tieteiden talolla lauantaina 13.10.2018 suojeluseminaarin, jossa paneudutaan lintualueiden suojeluun, elinympäristöjen hoitoon ja lintuharrastukseen Vanhankaupunginlahden kautta.
Helsingin Vanhankaupunginlahti on yksi Suomen parhaista lintualueista ja monille tringalaisille tuttu retkipaikka. Kansainvälisesti arvokas lintualue (IBA) houkuttelee kävijöitä sekä läheltä että kaukaa monipuolisen lintulajistonsa ansiosta. Alueen linnustoarvot perustuvat sekä Vanhankaupunginlahden laajoihin rantaniittyihin, ruovikoihin ja vesialueisiin että lahtea ympäröivän alueen monipuolisuuteen. Vanhankaupunginlahden linnustoarvot ovat kuitenkin riippuvaisia siitä, miten aluetta hoidetaan ja käytetään. Lisäksi asuntorakentaminen ja muu tiivistyvä maankäyttö uhkaavat Vanhankaupunginlahden linnustolle tärkeitä Viikin peltoja, rantametsiä ja muita aluetta ympäröiviä aiemmin rakentamattomia alueita. Kasvavan kaupungin keskellä olevan arvokkaan lintualueen säilyttämisessä riittää siis haasteita, joiden ratkaiseminen vaatii aktiivisia toimia niin viranomaisilta kuin tringalaisiltakin.
Tringan linnustonsuojeluseminaarissa kuullaan asiantuntijoiden näkemyksiä Vanhankaupunginlahden nykytilasta sekä keinoista linnustoarvojen säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Lisäksi alueen kaavoittamisesta ja hoidosta vastaavat tahot pääsevät kertomaan näkemyksensä Vanhankaupunginlahdelle ja sen ympäristöön suunnitelluista toimista. Lopuksi keskustellaan siitä, kuinka linnustonsuojelu, kasvavan kaupungin tarpeet ja alati lisääntyvä virkistyskäyttö saadaan parhaiten yhteensovitettua. Puhujina seminaarissa ovat esimerkiksi Markku Mikkola-Roos (Suomen ympäristökeskus), Jorma Pessa (Pohjois-Pohjanmaan ELY) ja Margus Ellermaa (Tringa), jotka kertovat kosteikkolinnuston tilasta sekä kosteikkojen hyvästä hoidosta Suomessa ja muualla maailmassa. Helsingin kaupungilta Vanhankaupunginlahteen liittyviä kysymyksiä on kommentoimassa muun muassa apulaispormestari Anni Sinnemäki.
Linnustonsuojeluseminaarin koko ohjelma ja ennakkoilmoittautuminen löytyvät täältä. Tervetuloa mukaan!
Linnustonsuojeluseminaari Tringan tapahtumakalenterissa.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin