Sosiaalisessa ja toisinaan printtimediassakin näkee toistuvasti väitettä, että valkoposkihanhi olisi ihmisen istuttama laji Itämerellä. Käsitys on virheellinen.
Itämeren alueella ensimmäinen valkoposkihanhen pesintä todettiin Gotlannissa v.1971. Suomessa ensimmäiset pesinnät todettiin Inkoossa v.1981 ja Turussa 1985. Nämä pesinnät koskevat Jäämeren äärellä pesivästä populaatiosta muuttomatkan varrelle jättäytyneitä lintuja. Ensimmäisten parien pesimämenestys oli hyvä, ja laji alkoi levitä Itämeren piirissä.
Vasta kun oli ilmeistä, että laji on kolonisoimassa Itämeren aluetta luonnonvaraisesti, silloisen hyvää tarkoittavan luonnonhoitoajattelun mukaisesti istutettiin sekä Tukholman Skansenilta että Helsingin Korkeasaaresta valkoposkihanhia luontoon. Ajatuksena oli, että näillä istutuksilla vahvistettaisiin orastavaa pesimäkantaa. Suomessa Korkeasaaresta vapautettiin vuosina 1987–1990 yhteensä noin 50 lintua, joista monet palasivat Helsingin edustalle pesimään.
Istutus saattoi hieman nopeuttaa valkoposkihanhen vakiintumista pääkaupunkiseudulle, mutta ratkaisevaa merkitystä sillä tuskin oli, sillä lajin leviäminen Itämerellä oli ollut käynnissä jo 15 vuoden ajan ennen Korkeasaaren ensimmäisiä istutuksia. Monet arktiset lajit ovat pesimäpaikoillaan tyypillisesti kesyjä, eikä kesyys itsessään ole siten mikään merkki tarha-alkuperästä.
Kirjallisuutta:
Black, Prop & Larsson 2014: The Barnacle Goose.
Milla Niemi, Visa Eronen, Ari Koivisto, Pirjo Koskinen, Petri Nummi ja Veli-Matti Väänänen 2007: Valkoposkihanhi pääkaupunkiseudulla. Sarjassa Suomen ympäristö, 29/2007.
Kuva: Lauri Mäenpää / Tarsiger.com