Tringan lintutilannekatsaus, viikot 3-4

Kuvassa allihaahkakoiras ©Matti Rekilä


Hetkellinen talvi ehti jo tänne eteläänkin, mutta viikon puolivälissä alkanut leuto jakso sulatti kuitenkin lähes kaiken lumen. Sään leudontuminen ja lounaaseen kääntynyt lämmin tuuli tuntuvat sekoittaneen joidenkin lintujen pään; Hangon lintuasemalle saapui ensimmäinen juhlapukuinen koirashaahka ennätysaikaisin, ja Vantaalla havaittiin pohjoiseen muuttanut kiuru!
Kuluneen viikon harvinaisin lintu on ollut Kirkkonummella viihtynyt mäntysirkku. Lintu on liikkunut suuressa keltasirkkuparvessa, ja ollut hieman hankalasti bongattavissa. Mäntysirkusta on saatu vain muutama dokumenttikuva, joiden perusteella sitä on epäilty mahdollisesti risteymäksi. Linnun siivessä on havaittu keltaista väriä, mikä saattaa viitata keltasirkun vaikutukseen sen perimässä.
Järripeippojen ennätystalvi jatkuu. Hurjia, yli 300 linnun parvia on ilmoitettu Kirkkonummelta ja Helsingistä. Sisävesien jäädyttyä rannikon edustalle merelle on kerääntynyt suuria vesilintujen talvehtimisparvia. Hangosta on ilmoitettu tuttuun tapaan mukavia vesilintusummia, kuten 240 kyhmyjoutsenta, 108 laulujoutsenta, 24 uiveloa, 700 telkkää ja 14 tukkakoskeloa.
Mäntysirkun lisäksi mielenkiintoisimpia lajeja ovat olleet mm. 3 allihaahkaa Helsingissä, isolokki Espoossa, sekä kirjosiipikäpylinnut Hangossa ja Helsingissä.
Viivyttelijöitä, eli talvella harvinaisia lintuja on havaittu viimeisten viikkojen aikana vielä runsain mitoin. Harvinaisempiin talvehtijoihin lukeutuvat mm. 2 punasotkaa, kaulushaikara, västäräkki, niittykirvinen, 2 rautiaista, 2 kiurua, 4 laulurastasta, mustapääkerttu ja lapinsirkku. Suomenlinnassa havaittiin paikallisena peräti 13 vuorihempon parvi.

150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin