Kökarin retki 17.-19.2.2017 retkikertomus

Kirjoittanut Ari Linna
 
MATKANTEKOA
Tutustuin retkeläisten valtaosaan ensimmäistä kertaa 17.2. perjantaiaamuna Korppoon kirkonkylässä. Kaikki matkaan lähteneet olivat saapuneet ajoissa: yllättävän virkeä 13 hengen joukko, vaikka osalla yöunet olivat jääneet 4-5 tuntiin.  Matkalaisia oli tulomatkalla kuormittanut myös paikoin liukas, jäässä oleva Saariston rengastie ja pyrkimys ehtiä suosittelemalleni 08:00 Paraisilta lähtevälle lautalle. Tapaaminen kirkonkylän Cap Horn -kahvilassa, osan retkeläisistä kompatessa kylän linnut, sujui jo leppoisissa, joskin hieman jännittyneissä tunnelmissa. Usealle mukaan lähteneelle Kökar olisi uusi retkikohde, ja kaksi viikkoa aiemmin Kökarissa tehdyt merisirri-, pilkkasiipi- sekä riskilähavainnot nostivat tunnelmaa. Lajit olisivat uusia sisämaasta matkaan lähteneille orneille!
Ålandstrafikenin yhteysalus Skiftetin takakannella on muovimatto, joka vaimentaa laivan runkotärinää. Menomatkalla hyöty jäi vähäiseksi yhteysaluksen staijareineen kadotessa sumuun Galtbyn satamasta 10:00 tapahtuneen lähdön jälkeen. Muutoin Kaarle olisi kaukoputkistaijarina listannut merkittävän määrän vesilintuja jo ennen Kökaria. Taivas kirkastui uudelleen 20 minuuttia ennen Kökarin satamaa, merisirrien suhteen kuitenkin hetkeä liian myöhään Smågaddlägnenin tutkaheijastimilla varustettujen ”merisirriluotojen” jäädessä ohitushetkellä (11:40) sumun peittoon. Kaksi viikkoa aiemmin sekä kaksi päivää retken jälkeen näillä luodoilla vilisti 8 merisirriä.
 

 
 
KÖKAR 17.2.2017
Saavuimme Kökarin Harparnäsin satamaan 12:25. Olin neuvonut reitin majapaikkaamme ja ehdottanut, että purkaisimme aluksi matkatavaramme ja majoittuisimme Jaanan suunnitelman mukaan Antons Gästhemin huoneisiin – Jaana oli itse joutunut peruuttamaan osallistumisensa, mutta majoitussuunnitelma toimi: pääsimme jokainen yöpymään kerrossängyn alapedillä tai yksittäisvuoteella. Satamassa oli runsaasti vesilintuja, jotka katsoin parhaaksi katsastaa heti. Valitettavasti osa autokunnista ajoi yhteysalukselta ulos ennen minua, ja he suuntasivat sovitusti suoraan majoituspaikalle. Oppaana minun olisi tullut huolehtia siitä, että kaikki saavat saman informaation ja että sovitusta pidetään kiinni. Nyt ainakin Tiinalta, Senniltä, Heidiltä, Siljalta ja Marjatalta jäivät lapasotkat havaitsematta. Uusittu satamassa käynti toi lauantaina lajilistalle uivelot (2k1n), ja halukkaat pääsivät katsomaan kaunista koiraslintua myös kaukoputkella. Lintujen laskenta jäi minulle, ja laskiessani kertaalleen runsaimmat, sain tukkasotkien summaksi perjantaina 54 ja lauantaina 241, sinisorsien summaksi perjantaina 270 ja lauantaina 357. Lapasotkista 1 oli vanha harmaaselkäinen koiras, kaksi oli 1. talven koiraita: niiden selkä ei ollut vielä kokoharmaa pään ja kaulan ollessa melko tasaväriset, ruskeat. Lapasotkat kulkivat yhdessä, ja ne erottuivat tukkasotkista muun muassa hieman tukkasotkia suuremmasta koosta ja tukkasotkia korkeammalle yltävästä pyöreähköstä päälaesta, jossa ei ollut niskatöyhtöä. Satamassa oli myös kyhmyjoutsenia, isokoskeloita ja telkkiä, lauantaina myös 2 vanhaa laulujoutsenta.
Siljan soitettua ja selvitettyä viipymisemme syyn, saimme koko retkiporukan kokoon Antonsiin. Kokoonnuimme 13:15 pihalle sopimaan päivän ohjelman. Tämä olikin päivällisten lisäksi ainoa hetki, jolloin retkiporukka oli kuvattavissa yhteiseen retkiryhmäkuvaan!

 
Olin luvannut kävellä halukkaiden kanssa ensin Hamnön saarelle kirkolle, mutta merilintujen ollessa osalle korkealla retkiprioriteeteissa, opastin heidät lyhyellä kävelyllä tavoitettavalle Bässnäsetin kalliolle, josta katsottuna osa merisirrien ruokailuun todennäköisimmin käyttämistä luodoista ja saarista olisi lähimmillään. Ilma oli keväisen aurinkoinen, ja ennen auringon siirtymistä vastavaloksi oli hyvä antaa halukkaille kohtuullinen mahdollisuus havaita pääsaaren länsipuolisen merialueen sirrejä ja muita merilintuja. Itse kiirehdin muun joukon perään Hamnöhön vievälle tielle. Merikotka matkasi rinnallamme samaan suuntaan; yksi oli tehnyt seuraa jo satamassa ja yksi päivysti kaukana lounaassa luodolla. Kirkolta aukeavassa merisektorissa oli muutama kala- ja harmaalokki sekä 13 allia. Teemun mielestä allit olivat vain pisteitä meren peilissä, mutta kun asiaan keskittyi, koirailta erottuivat valkoinen pää ja siinä tummat posket. Ilonalla oli hyvä tuntuma alleihin, ja hän löysi ensimmäisten jälkeen loput meressä olleesta parvesta. Harakka, varis, 3 sinitiaista, talitiainen, 2 hippiäistä, viherpeippo, 150 urpiaista ja 10 vihervarpusta tervehtivät retkeilijöitä kävelymatkoilla ja kirkon alueen lehdoissa. Heidi sai paraboloidillaan kerättyä tervalepissä ruokailevan urpiaisparven ääntelyn, jossa katkeamattomana taustaäänenä on ruokailusta lähtevä ropina. Myös hippiäinen ja viherpeippo tallentuivat äänitteelle.
Päivällinen tarjottiin Skärgårdsbröd-yrityksen Bakeri Cafeteriassa.
Kotitekoinen janssoninkiusaus sai puolelleen uusia ystäviä; halukkaat saivat santsiannoksen. Pöydässä oli leipomon omaa leipää ja juomaa sai B-oikeuksien rajoissa. Kahvin ja teen kanssa tarjottiin leivonnainen.

 
Retkipäivä päätettiin saunoen. Länsipääty oli Teemua lukuun ottamatta vetäytynyt jo yöpuulle, kun Antonsin keskimmäisessä asuintilassa vietettiin pienimuotoisesti iltaa. Silja, Heidi ja opaskoira pitivät seuraa Teemulle ja minulle. Teemua harmitti merilintujen vähyys: pilkkasiivestä olisi tullut elis, samoin riskilästä ja merisirristä. Bässnäset oli tarjonnut vain yhden saariston hiljaisista talvi-iltapäivistä, tosin keväisen sellaisen, sellaisen, joka tuntui huhtikuulta helmikuussa.
 

 
 
KÖKAR 18.2.2017
Lauantaiaamuna kokoonnuimme pihalle 08:15. Retkeläiset tiesivät edellispäivän kokemuksista itseään eniten kiinnostavat aiheet ja lähtivät luottavaisesti kokemaan uusia asioita. Itse ohjasin halukkaat Kökarin perinteisimmälle muutontarkkailupaikalle merivartioaseman takaiselle Nabbanin kalliolle.

 
Lännen puolella aukeava meri näkyy Nabbanilta yli 180 asteen sektorissa, mikä vuoksi muuttavia lintuja ja lintuparvia voi parhaimmillaan seurata kohtuullisen pitkän aikaa, ei yleensä minuutteja, mutta usein kymmeniä sekunteja lintujen päämuuton kulkiessa saaren länsipuolella etelä-pohjoinen -linjassa. Nyt olisi utopiaa nähdä muuttoa, mutta talvehtivien ja paikkaansa jäättömällä Itämerellä vaihtavien vesilintujen ja merisirrien osalta tilanne voisi olla parempi. Niitä voisi nähdä. Olosuhteet antoivat tähän apuja parhaansa mukaan. Tuuli kävi suhteellisen kevyesti 3-4 m/s etelästä; oli +2C lämmintä, kirkasta ja näkyvyyttä riitti Kökarin, Föglön ja Sottungan kuntarajalla 5 km päässä olevalle Ändörin saarelle asti. Kalalokit miehittivät 30 linnun parvin kaksi luotoa, Pattonskärin harmaalokkikolonian lokeista 14 oli kotiutunut ja 2 merilokkia täydensi lokkimaiseman. Viisi allia laskeutui mereen. Kun staijia oli jatkunut 1,5 tuntia, ihmettelin ensin ääneen ”missä riskilät ovat” ja heti perään, että ”kaukoputkeni kuvassa on 2 riskilää” – yhteensä 8 riskilää ilmestyi kuin tyhjästä Söderhara-saaren eteen. Kaarlen mielestä vastaavaa keinoa, esille puhumista, voisi kokeilla merisirriin, mutta jätin kokeilematta.

 
Seuraavan Kökar-retken retkikaverini Tarja Pajari arveli riskilöistä, ettei auringon valo vielä aamuvarhain riittänyt valaisemaan syvällä kalastavien riskilöiden saalismaita; vasta hieman korkeammalta tuleva valo tunkeutuisi veteen riskilöiden apajille. Hypoteesi on kiinnostava, ja jatkoin ajatusta pohtimalla myöhemmin sitä, miten keisaripingviinit onnistuvat saalistuksessaan sukeltaessaan satojen metrien syvyyksiin mustekalojen perässä – vielä on oppimista! Joudun riskilän kohdalla lisäksi toteamaan, että olin vaihto–talvipukuisia lintuja erotellessani todennäköisesti erotellut toisistaan talvipuvussa olevia vanhoja ja talvipuvussa olevia 2kv lintuja. Toisen kalenterivuoden talvipukuisten lintujen valkoiset siipikuviot eivät olleet yhtenäisen valkoiset, kuten vanhan riskilän talvipuvussa, vaan kirjavanvalkeat. Anteeksi Teemu, että joudun tässä päivittämään opastamani riskilän asut, itselleni ja sinulle!
Pilkkasiipi jätti Tringan retken väliin, vaikka laji oli näyttäytynyt kaksi viikkoa aiemmin ja näyttäytyi seuraavana tiistaina. Merellä ei ollut viittä mereen laskenutta allia ja ohi lentänyttä isokoskeloa kummempaa vesilintuliikettä. Helstolan Jari raportoi, etteivät asiat olleet olleet sen paremmin Ahvenanmaan länsireunalla Eckerön Styrsingsuddenilla. Nabbanilta lounaaseen oleva suuri linjataulu oli kadottanut sekin aiempien talviretkien merimetsonsa. Omatoimiset Petri ja Heli kapusivat staijimäelle jossain vaiheessa lähes mahdottoman jyrkästä, rotkojen pilkkomasta pohjoisesta, kuulemma ”nelivedolla”. En ole vastaavaa ennen nähnyt. Jo normireitti E–W -suuntaista kallionselkää myöten tarjoaa useimmille riittävästi haastetta. Urheilullinen pariskunta!
Iltapäivä vietettiin pienen lounastauon jälkeen ensin idässä – lahdet jäässä, sitten kiertämällä Karlbyn kylää ja poikkeamalla Estholmissa. Havaintovihkoihin kirjattiin merikotkia, tilhiä, lapinharakka, naakkoja, variksia, korppi ja varpusia. Etelä-Karlbyn orapihlaja-aidasta olivat pikkuvarpuset ”loppu” eikä keltasirkkuja näkynyt sen enempää – nämä poikkeuksina saaren normaaliin talvilintufaunaan. Myös rastaat olivat vähissä, sillä vain yksi lajilleen määrittämättä jäänyt rastas nähtiin aamulla Nabbanilla. Kökar tarvitsee kipeästi rastaslisäystä, ennen kuin kevät puhkeaa kukkaan mustarastaan laulussa! No, lumikellot kukkivat kevään airueina Karlbyssä, olivat kuulemma kukkineet saaren puutarhoissa jo tammikuun puolella.
 

 
Päivällisenä oli kanapataa nauhamakaronin kera. Kahvin ja teen ohella jälkiruuaksi tarjottiin vadelmakaramelleja. Retkeilijöillä oli ruokailun jälkeen mahdollisuus tutustua saaristoleipomon tuotantotiloihin – leipomoa pyörittävä helsinkiläislähtöinen pariskunta Susanna ja Casper kertoivat, että pellolla on tontteja myös uusille yrittäjille, ja että muun muassa ginitislaamo sopisi hyvin katajaisen saaren identiteettiin. Apua yrittäjäksi aikovalle olisi kuulemma saatavissa.
Illalla entistä useampi saunoi ja käväisi ”yhteiseksi” tilaksi määritetyssä keskisessä tupakeittiössä, mutta samalla sain itselleni lisää evidenssiä siitä, että kolmen asuintilan kokonaisuudessa on vaikea yhdistää väki yhteiseen illanviettoon ilman erikseen sovittua ohjelmaa. Itse olen kokenut retkien illanvietot yhtä antoisiksi kuin linturallien purkukokoukset, jotka vastaavat lähes puolta kisakokonaisuuden kokemuksista. Ne ovat tilaisuuksia, joissa päivän antia perataan, ja joissa kukin voi valottaa päivän kulkua kuin negatiivia, omalla valotuksellaan. Nyt päivän havainnot siirtyivät Tiiraan ilman linturetkien, ja etenkin lintuasemien, tyypillistä iltahuutoa, mutta uskoakseni vain muutama havainto saattoi jäädä havainnontekijän itsensä Tiiraan täydennettäväksi. Antonsin kiinteä laajakaistayhteys ei toiminut asunnon pohjoislaidalla eikä keskellä asuntoa ja toimi päivällisen jälkeen muuallakin aluksi hitaasti; ilmeisesti majapaikan huoneissa raportoitiin päivän tapahtumia sukulaisille ja mantereelle jääneille retkikavereille. Reijo kertoi, kuinka hänen kaverinsa olivat jo toista päivää seuranneet Tiirasta, milloin sinne tulisi retkiryhmän havainto Kökarissa talvehtivista merisirreistä.
 
KÖKAR 19.2.2017
Olosuhteet kävivät sunnuntaina vaativiksi. Tuuli kohotti vaahtopäitä 10 m/s voimalla lounaasta ja matalimmat luodot olivat meren kuohun peittämät. Bässnäsetillä tehtiin täyspilvisen aamun aikana hieman yli tunnin aamustaiji. Näkyvyys ei ollut aluksi hyvä, mutta parani jakson loppua kohden. 45 minuutin merelle tapituksen jälkeen olin havaitsevani liikettä 960 metrin päässä olevalla luodolla: liike näytti tapahtuvan luodon yli lyövien aaltojen kuohun seassa, mutta koska kaukoputki tiivistää syvyysvaikutelman yhteen tasoon, ehkä kuohut huuhtoivat luotoa luodolla havaittavan liikkeen edessä ja takana. Liikkeestä pystyi erottamaan erikseen siirtyileviä osia, joiden perusteella hälytin paikalla olevat retkeläiset tarkkailemaan samaa luotoa. Vähä vähältä tyrskyjen väliseen maisemaan piirtyi neljä merisirriä, jotka luodolla ruokaillessaan olivat välillä näkyvissä, välillä näkymättömissä. Kaarlella oli sama uusinta mallia oleva Swarovskin kaukoputki kuin minulla, ja sen merisirrimääritys tällä kertaa vaati. Halukkaat pääsivät kokemaan kaukoputkien piirron ja valovoiman erot tässä luonnon tarjoamassa testilaboratoriossa. Kaarlellakin usko palasi, usko siihen, että Kökarin kaukaisilta lännen puolen luodoilta voi määrittää merisirrejä. Onnistuakseen on kuitenkin hyvä omata kokemusta ja kykyä keskittyä asiaan. Sellainen kokemus Bässnäsetin staijareille nyt tuli. Kirjasin Tiiraan ”Olivat ensin aaltojen kuohujen lomassa Kedjonbådanilla; sitten samankokoinen 4 linnun porukka laskeutui Pattonskärin rantaviivaan rantakalliolle. Aktiivista ruokailupiiperrystä.” Reijon kaverit saivat luettavaa.

 
Yhteysalus Galtbyhyn lähti Kökarista 12:00. Satamassa telkkien määrä oli noussut 90:een; 2 vanhaa ja kuusi 1. talven joutsenta lensi sataman ohi, samoin vanha talvipukuinen naurulokki, joka matkasi muuatta aikanaan hämmästystä herättäneen talvisen pikkulokki-invaasion käyttämää reittiä sataman editse lounaaseen. ”Merisirriluodot” sivuutettiin 36 minuuttia satamasta lähdön jälkeen, mutta ne eivät antaneet lisää sirrejä. Yhteysalus oli vaihtunut Skiftet-aluksen huollon vuoksi Ejderniin: hyvä tämän ”haahkankin” selästä oli staijata – alla oli vastaava muovimatto kuin Skiftetillä, mutta kannella olevia retkeläisiä piti pyytää riviin kaukoputkimiesten rinnalle, jotta kaikki näkisivät Ejdernin Skiftetin kantta lyhyemmältä takakannen pätkältä esteettä aluksen sivuille.
Korppoossa ja Paraisilla meitä odotti myötävaloon kesäsulana johdattava maantie; keväinen iltapäivä oli kuin irrotettu pääsiäisen ajasta helmikuuhun. Linnut olivat kuitenkin vuodenajalle paremmin uskollisia: retkenlajilistalle kertyi talvinen lukema, 31 lajia.
Kiitos retkiporukka! Nyt saitte uskoa ja oppia retkeillä Kökarissa uudelleenkin. Etenkin talvella, keväällä ja syksyllä Kökarissa saa retkeillä ja olla omassa rauhassa; touko-kesäkuun vaihteessa voi käydä tutustumassa Suomen suurimpiin mustakurkku-uikku- ja kirjokerttupopulaatioihin, ja jos ihmisporukat eivät hämmennä, niitä riittää kesällä moneen rientoon.