Jarmo Koistisen laatima lintusäätiedote Tringan alueelle:
Suursäätila ei vieläkään muutu, vaan koko viikko jatkuu vahvan poutaisen korkeapaineen merkeissä. Sellaiselle tyypillisesti pilvisyys on matalalla sijaitsevaa kumpukerros- tai sumupilveä, jonka määrä vaihtelee täyspilvisen ja selkeän välillä. Pilvisinä öinä lämpötila sinnittelee nollan yläpuolella, selkeinä on yöpakkasta. Pahimmillaan paksusta sumupilvestä voi tulla heikkoa tihku- tai lumijyvässadetta. Suurilla punatulkku-, tilhi- ja rastasparvilla ei ole kiirettä muuttaa, sillä pihlajanmarjoja on vielä runsaasti.
Ma–ti: Korkeapaineen keskus liikkuu aluksi kaakkoon, mikä merkitsee maalla etupäässä heikkoa ja merellä kohtalaista etelänpuoleista tuulta.
Ke–to: Korkeapaine vahvistuu takaisin kohti pohjoista, mikä avaa entistäkin paremmin itäisten harvinaisuuksien tuloa suosivan, kauas ulottuvan itävirtauksen; tosin sen ilmamassa on aika kylmää. Tuuli kääntyy hiljalleen kaakon kautta itään.
Pe–la, arvio: Itätuulta, joka voimistuu maalla kohtalaiseksi ja merellä navakaksi. Arktikan loppupään linnut ajautuvat merellä lähemmäs Suomen rannikkoa. Loistavaa idän taskujen, rautiaisten ja ruskouunilintujen tulosäätä.