Herpes vei cityhuuhkajalta hengen

Helsingin Kaisaniemestä lokakuussa kuolleena löytyneen huuhkajakoiraan kuolinsyy on varmistunut. Linnun tappoi herpesviruksen aiheuttama infektio, tiedottaa Luonnontieteellinen keskusmuseo. Kaupungistuneet petolinnut voivat saada herpestartunnan viruksen saastuttamasta saaliista, kuten puluista.
Kuollut huuhkaja on erittäin suurella todennäköisyydellä Forumin katolla julkisuudessa paistatelleen huuhkajapariskunnan koiras. Se rengastettiin poikasena vuonna 2006 Itä-Helsingissä ja löydettiin kuolleena 27.10.2011 Hotelli Arthurin katolta.
"Samaan aikaan loppuivat havainnot Forumin huuhkajaperheen koiraasta", kertoo museomestari Seppo Niiranen Luonnontieteellisestä keskusmuseosta.
Niirasen mukaan Forumin perheen isälintu oli rengastettu, aivan kuten nyt löydetty huuhkajavainaakin. Renkaan numerosarjaa ei pystytty pesinnän aikana lukemaan. Valokuvien perusteella renkaan muut tuntomerkit, kuten kiinnitystapa ja kulumajäljet täsmäävät kuitenkin kuolleen linnun renkaaseen.
"Valitettavasti naaras taitaa joutua huhuilemaan Forumin katolla itsekseen, jos se ei onnistu löytämään uutta puolisoa ennen pesimäkauden alkua", Niiranen summaa.
Juuri näihin aikoihin huuhkajat aloittavat soidinlaulunsa. Isoja citypöllöjä seuraava kaupunkihuuhkajatyöryhmä toivookin havaintoja pääkaupunkiseudun linnuista. Jos huuhkajien huhuilua alkaa kuulua ydinkeskustassa, niin kenties Forumin pesälle on löytynyt uusi koiras.
 
Kaikki huuhkajahavainnot voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen kaupunkihuuhkajat@tringa.fi.
Kuva: Vincenzo Penteriani
koiras_vp.jpg
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin