Valkoposkihanhen pesimäkanta Suomessa on viime vuosina kasvanut ja levittäytynyt yhä laajemmalle. Laji pesii lähes koko rannikkoalueella ja paikoin sisämaassa. Kannan kasvua seurataan syksyisten valkoposkihanhilaskentojen avulla.
Tänä vuonna koko maan kattava Suomessa pesivien valkoposkihanhien syyslaskenta toteutetaan 4.-6.9. Syksyn 2008 laskennassa todettiin noin 11 600 valkoposkihanhea.
Laskenta-aika pääkaupunkiseudulla on 4.9. kello 7.00-9.00. Valtakunnallisiin laskentoihin voit kuitenkin osallistua koska tahansa aikavälillä 4.-6.9.
Näin osallistut
Osallistuminen on helppoa. Käy tarkistamassa, onko lähialueesi pelloilla tai rantaniityillä valkoposkihanhia ja ilmoita havaintosi Tiira-lintutietopalveluun (www.tiira.fi). Lintuharrastajien toivotaan käyvän tarkistamassa omien retkeilymaastojensa tiedossa olevat sekä potentiaaliset valkoposkihanhien kerääntymiskohteet.
Aiempia kerääntymiskohteita voi selailla esimerkiksi Tiiran hakujen avulla. Valmiit valkoposkihanhihaut löytyvät kohdasta "Valtakunnan haut".
Hanke on osa BirdLIfe Suomen, Suomen ympäristökeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteistyötä, jossa seurataan valkoposkihanhen runsastumista maassamme. Myöhemmin syksyllä Suomessa levähtää myös kymmeniä tuhansia arktisella tundralla pesineitä valkoposkihanhia.
Lisätietoja löydät täältä:
http://www.birdlife.fi/