Loading Events
  • This event has passed.

Syysretki Utöhön TÄYNNÄ Jonokin on täynnä

20.9.2023 - 23.9.2023

Lähde mukaan mieleenpainuvalle linturetkelle ulkosaaristoon, Utöhön. Suomen eteläisin ympärivuotisesti asuttu saari on kuuluisa mm. lukemattomista vuosien varrelle osuneista erityisistä lintuhavainnoista, esimerkiksi vuoden 2012 joulukuisesta kettusirkkuhavainnosta.  Utön lintutarjonta on aina mielenkiintoinen ja yllätyksellinen, syysmuuttoaikaan voi kohdalle osua vaikka mitä. Viime syksynä retkeläisiä ilahduttivat mm. harjalintu ja turturikyyhky. Ja vaikka lintuanti ei onnistuisikaan yllättämään, saaren ja ympäröivän meren maisemat ovat lumonneet monet. Retki sisältää muutonseurantaa sekä kiertelyä saaressa. Kävelymatkat ovat lyhyitä. Retken aikana on mahdollista osallistua erillismaksusta Utön majakan esittelyyn.

Yhdensuuntainen laivamatka kestää 4-5 tuntia. Laivassa on kahvila, josta saa ostaa myös lämmintä ruokaa. Majoitumme mukavasti puolihoidolla 1 hengen huoneissa Utö Havshotellissa.  Hotellilta voi ostaa puolihoitoon kuulumattomia aterioita. Saaressa on kauppa.

Retkeä odotellessa kannattaa lukea Juha Laaksosen kirja Murha Lintusaarella. Karusta aiheestaan huolimatta hauska kirja, sisältää myös lintutietoa.

Utössä asuvan lintuharrastaja Jorma Tenovuon blogista voi puolestaan lukea Utön lintutapahtumista vuosien varrelta ja tarkistaa saaren uusimmat havainnot:

http://www.jtenovuo.com/blogi/

Retki saattaa peruuntua lyhyellä varoitusjalla. Jos retki peruuntuu, osallistumismaksut palautetaan.

Kenelle: Retki on vain Tringan jäsenille.

Retkiaika ja lähtöpaikka: Lähtö Nauvon Pärnäisten satamasta (Saaristotie 5861) keskiviikkona 2o.9. klo 11.10 lähtevällä yhteysaluksella. Ole paikalla ajoissa! Paluu lauantaina 23.9. Utöstä klo 8.30 lähtevällä yhteysaluksella, joka on Pärnäisissä noin klo 12.50. Laivamatka yhteen suuntaan kestää sääoloista riippuen 4-5 tuntia. Kellonajat ilmoitetaan kun yhteysaluksen syysaikataulu on julkaistu. Pärnäisten satamassa on tilava pysäköintialue.

Retken hinta: 500 e. Retkimaksu sisältää opastuksen, majoittumisen 3 yötä Utö Havshotellissa 1 hengen huoneessa, puolihoidon (aamiainen ja päivällinen), 1 iltana rantasaunan. Lisäksi kimppakyytimaksu 30 e per kyytiläinen. Ellet halua osallistua yhteispäivällisiin, retkihinta on 440 e. Voit varata majoituksen myös 2 hengen huoneessa, jos sinulla on tiedossa huonekaveri. 2 hengen huoneessa majoittuessa retkihinta on 440 e päivällisten kera, ilman päivällisiä 380 e. Lisäksi kimppakyytimaksu 30 €, joka maksetaan suoraan kuljettajalle.

Oppaina: Jarmo Koistinen ja Jaana Sarvala

Ilmoittautuminen ja retkimaksu: Sitova ilmoittautuminen viimeistään 8.9. oheisen linkin kautta:

https://birdlife-lv.creamailer.fi/survey/k4yy7ragvld26

Saatuasi sähköpostivahvistuksen siitä, että ilmoittautumisesi onnistui ja mahduit mukaan retkelle, maksa 3 päivän kuluessa ilmoittautumisesta 50 e varausmaksu Tringan retkitilille FI0215723000351585. Merkitse maksun viestikenttään “Utön syysretki 2023-varausmaksu” sekä maksetun osallistujan/osallistujien nimet. Maksa loppumaksu samalle tilille viimeistään 8.9. Kirjoita loppumaksun viestikenttään ”Utön syysretki 2023 loppumaksu” ja maksetun osallistujan/osallistujien nimet.

Ilmoittautumisen peruminen: Jos peruutat varauksesi viimeistään 8.9., sinulle palautetaan retkimaksu – (miinus) 10 €). Lähetä peruutuksesta sähköposti: opastukset@tringa.fi. Saat ohjeet retkimaksun/varausmaksun palautuksen hakemiseksi. 8.9. jälkeen tulleista peruutuksista ei retkimaksua palauteta ellei tilalle saada toinen osallistuja.

Jos retki on täynnä, voit ilmoittautua jonoon: opastukset@tringa.fi

Tiedustelut: opastukset@tringa.fi

Details

Start:
20.9.2023
End:
23.9.2023
Event Category:
Kirjoita jotakin