Loading Events
  • This event has passed.

Länsirannikon kevätkierros

25.5.2022 - 29.5.2022

Suomen länsirannikko on pullollaan mitä mielenkiintoisimpia lintukohteita. Tällä toukokuisella kiertueella tutustutaan kerralla niihin koko rannikon mitalta. Bussilla tehtävä matka alkaa Helsingistä ja matka kulkee Perämeren rannikkoa pohjoisesta etelään reittiä Liminganlahti-Kokkola-Merenkurkku-Pori päätyen lopuksi takaisin Helsinkiin.
Retkellä tutustutaan ennen kaikkea Perämeren rannikon hienoihin rannikko- ja kosteikkoalueisiin ja niiden linnustoon: vesilintuihin, kahlaajiin, lokkilintuihin. Toukokuun loppupuoli onkin hyvää aikaa esimerkiksi kahlaajien havainnointiin ja muutoinkin linnusto on monipuolisimmillaan. Avoimien rantamaisemien vastapainoksi pysähdymme menomatkalla myös Pyhä-Häkin kansallispuiston metsissä.
Majoitukset ovat mökki- tai hotellimajoituksia 2-4 hengen huoneissa.

Retki toteutetaan jos mukaan lähtee vähintään 10 osallistujaa. Tarkempi ohjelma lähetetään myöhemmin ilmoittautuneille.

Ethän osallistu retkelle sairaana tai oireisena.

Lue myös yleiset retkiohjeet:

Retkiohjeita

 

Kenelle: Retki on vain Tringan jäsenille.

Oppaana: Harri Hölttä

Retkimaksu: Tringan jäsen 620 e. Maksu sisältää opastuksen, kuljetuksen koko matkan ajan tilausbussilla, yöpymisen 4 yötä 2-4 hengen mökeissä/huoneissa.  Varausmaksu 50 e ilmoittautumisen yhteydessä. Loppumaksun maksamisesta saat ohjeet ilmoittautumisajan päätyttyä.

Lähtöpaikka: Kiasman matkailuliikenteen pysäkki, Mannerheiminaukio 2

Retkiaika: Lähtö 25.5. klo 8.00. Kiasman matkailuliikenteen pysäkiltä. Paluu 29.5. illalla.

Ilmoittautuminen ja retken varausmaksu 50 e viimeistään  25.4. seuraavan linkin kautta:

https://tringa.tapahtumiin.fi/fi/events/e/lansirannikon-kevatkierros/622e46d91a1a5b223b8b456b

Ilmoittautuminen varasijalle: opastukset@tringa.fi

 

Tiedustelut: Harri Hölttä: holttah@gmail.com

Details

Start:
25.5.2022
End:
29.5.2022
Event Category:

Venue

Kiasman matkailuliikenteen pysäkki
Mannerheiminaukio 2
Helsinki, 00100 Finland
+ Google Map
Kirjoita jotakin