Pääkaupunkiseudulle kuntalaisaloitteita lintuystävällisestä lasirakentamisesta

Tringa on yhdessä Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen, Espoon ympäristöyhdistyksen sekä SLL Vantaan kanssa laatinut lintuystävällistä lasirakentamista koskevan kuntalaisaloitteen Helsinkiin, Vantaalle ja Espooseen. Tahdomme aloitteiden kautta nostaa lintujen ikkunatörmäyskuolleisuutta keskusteluun ja lopulta saada sisällytettyä kuntien asemakaavoihin ja rakennusjärjestyksiin tarpeelliset määräykset törmäysriskien ja -kuolleisuuden vähentämiseksi.

Suuret, läpinäkyvät ja heijastavat lasipinnat ovat linnuille hengenvaarallisia. Linnut törmäävät ikkunoihin ja muihin lasipintoihin, koska eivät pidä niitä esteinä niiden läpinäkyvyyden tai heijastavuuden vuoksi. Toistaiseksi ikkunatörmäyskuolleisuudesta ei Suomen oloissa ole täsmällisiä lukuja, mutta varovaistenkin arvioiden mukaan puhutaan miljoonista vuosittaisista kuolemista, ja ikkunatörmäyskuolleisuuden arvioidaan olevan myös Suomessa merkittävä ihmisperäinen lintukuolleisuuden aiheuttaja. Törmäyskuolleisuutta voidaan vähentää esimerkiksi kyllin tiheillä tai kontrastoivilla piste- tai viivakuvioinneilla, himmennetyillä lasimateriaaleilla tai erilaisilla rakenteellisilla ratkaisuilla.

Voit auttaa lintuja allekirjoittamalla oman kuntasi kuntalaisaloitteen, kertoa aloitteesta ystävillesi ja jakaa aloitetta eteenpäin sosiaalisessa mediassa. Kannustamme myös olemaan yhteydessä kuntasi päättäjiin, kertomaan osallistumisestasi aloitteeseen ja vaatimaan lintuturvallista lasirakentamista. Nimiä kerätään aloitteisiin ainakin alkusyksyyn saakka.

Pidemmät taustoitukset ja perustelut ovat löydettävissä aloitetekstistä sekä aloitteen sivuilta.

Mustarastas maassa. Kuvassa teksti "Ryhdytään lintuturvallisen rakentamisen edelläkävijöiksi! Allekirjoita kuntalaisaloite!"
Mustarastas © Aru Vaitere
150 150 adminTringa
Kirjoita jotakin